Funet (engl. Finnish University and Research Network[1]) on Suomen korkeakoulujen ja tutkimuksen tietoverkko, jota operoi opetusministeriön hallinnoima, valtion kokonaan omistama CSC – Tieteen tietotekniikan keskus. Funet-verkko palvelee suomalaisia yliopistoja, ammattikorkeakouluja sekä tutkimuslaitoksia tarjoamalla niille tietoliikenneyhteydet.

Funetin runkoverkko on yhteydessä Internetiin NORDUnetin ja GÉANT2:n kautta. Kartta on vuodelta 2008 eikä se kuvaa nykyistä Funet-verkkoa enää lainkaan.

CSC vastaa Funet-verkon toiminnasta ja kehittämisestä. Erilaisten tietoliikenneyhteyspalveluiden lisäksi muita Funet-palveluja ovat myös erilaiset tietoturva-, käytön tuki, viestintä- ja jakelupalvelut.

Historia

muokkaa

Funet-tietoverkkohanke aloitettiin 1980-luvulla. Hankkeen alkuperäisenä tarkoituksena oli kehittää Suomen korkeakoululaitoksen tietoliikenneyhteyksiä. Funet-verkon kautta Suomi liittyi kansainväliseen Internetiin vuonna 1988.[2] Tarkkaa liittymispäivää ei tiedetä, mutta se oli suurin piirtein marraskuun puolivälissä.[3] Erillinen avajaistilaisuus oli seuraavana vuonna.[4] Verkko oli muutaman vuoden pelkästään tutkijoiden käytössä. Verkon nopeus oli aluksi 56 kilobittiä sekunnissa.[5]

Tekniikka

muokkaa

Funet-verkon ulkomaanyhteydet on toteutettu pohjoismaisen tutkimusverkon NORDUnetin kautta. Nordunet puolestaan muodostaa osan Euroopan tutkimuksen Géant2-runkoverkkoa.

Vuodesta 2008 lähtien Funet-yhteyksiä on uusittu osa kerrallaan mustan kuidun varassa toimiviksi kuituyhteyksiksi, jotka mahdollistavat myös erillisten valopolkujen käytön ja tarvittaessa jopa useiden satojen gigabittien sekuntinopeudet. Ensimmäiset 100 Gbit/s yhteydet Funetissa otettiin tuotantokäyttöön 2015. [6]

Syksyllä 2017 yksittäisten asiakasorganisaatioiden yhteydet Funettiin olivat pääsääntöisesti 1 Gbit/s tai 10 Gbit/s Ethernetillä toteutettuja, ja ulkomaanyhteyksien kapasiteetti NORDUnetin kautta oli 220 Gbit/s. [7]

Kuten kaikki suomalaiset internet-operaattorit, myös Funet on FICIXin jäsen.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Lyhenneluettelo Kotus. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 15.3.2015. Viitattu 15.2.2013.
  2. Kun internet saapui Suomeen, joku yritti heti murtautua ydintutkimuskeskukseen hs.fi. 22.4.2019. Viitattu 25.4.2019.
  3. Suomi liittyi internetiin 20 vuotta sitten tivi.fi. 4.12.2008. Viitattu 25.4.2019.
  4. Pohjoismaiset tutkijat yhteiseen tietoverkkoon. Helsingin Sanomat, 27.5.1989, s. 24.
  5. Suomen netti täytti 30 vuotta - Yhdysvallat suhtautui liittymiseen epäillen Neuvostoliiton takia tekniikkatalous.fi. 20.11.2018. Viitattu 25.4.2019.
  6. History of Funet in brief CSC - Tieteen tietotekniikan keskus. Viitattu 17.11.2017.
  7. Funet-runkoverkko CSC - Tieteen tietotekniikan keskus. Arkistoitu 24.9.2020. Viitattu 17.11.2017.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Ahonen, Paavo: Funet - Suomen tie internetiin. (CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy, 2008)
  • Lehtisalo, Kaarina: The History of NORDUnet. (NORDUnet 2005)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.