Pormestarinluoto

kaupunginosa Porissa

Pormestarinluoto (ruots. Borgmästarholmen)[2](tunnetaan myös nimellä Porkka) on Porin 53. kaupunginosa ja se sijaitsee Kokemäenjoen pohjoispuolella muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Sen naapurikaupunginosat ovat Isosanta, Toejoki, Hyvelänviiki, Luotsinmäki ja Kokemäenjoen toisella puolella Kirjurinluoto.[3]

Pormestarinluoto
Kuutintietä Pormestarinluodon kaupunginosassa.
Kuutintietä Pormestarinluodon kaupunginosassa.
Kaupunki Pori
Suuralue Pohjoinen Maa-Pori
Kaupunginosa nro 53
Väkiluku 2 419[1] (2018)
Postinumero(t) 28190
Pormestariluodon silta yhdistää Kirjurinluodon ja Pormestarinluodon. Taustalla Kaarisillan koulu.

Yleistä

muokkaa

Pormestarinluoto on alun perin ollut yksi Kokemäenjoen luodoista. Se on kuitenkin aikojen saatossa maankohoamisen myötä kasvanut kiinni mantereeseen, eikä ole enää erillinen saari. Luoto on saanut nimensä kuuluttuaan aikoinaan Porin pormestarien virkaetuihin.

Asuntomessut Pormestarinluodossa järjestettiin vuonna 1975. Kaupunginosan lempinimi on Porkka ja asukkaita siellä on noin 2 400.[4]

Viereiset kaupunginosat ovat Hyvelänviiki pohjoisessa, Lotskeri koillisessa, Toejoki idässä, Isosanta etelässä ja Luotsinmäki lännessä. Lounaassa alue rajautuu Kokemäenjokeen sekä lännessä ja luoteessa valtatie 8:aan. Samaan aluekokonaisuuteen kuuluvien Hyvelänviikin, Toejoen ja Isosannan kanssa Pormestarinluoto muodostaa noin 5 500 asukkaan alueen.

Puistomainen asuinalue koostuu suurimmaksi osaksi 1967–1969 rakennetuista kerrostaloista, joista monet ovat kaupungin vuokra-asuntoina. Kaupunginosassa on yhteensä noin 30 kerrostaloa. Lisäksi alueella on 207 rivitaloasuntoa sisältävä messualue sekä viitisenkymmentä pientaloa.[4]

Lähiöprojekti

muokkaa

Suomen ensimmäinen lähiöparannusprojekti aloitettiin Pormestarinluodossa jo vuonna 1979, vain noin 10 vuotta alueen valmistumisen jälkeen. Toteutusvaiheeseen päästiin 1982.[4] Projektin toimenpiteet olivat hyvin pienimuotoisia ja keskittyivät lähinnä epäonnistuneen julkisen tilan kohennukseen sekä huonon maaperän vuoksi kitukasvuiseksi jääneen kasvillisuuden parannukseen. Kuitenkin parannusprojektia pidettiin aikanaan erittäin onnistuneena ja siitä on otettu esimerkkiä mm. moniin pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun lähiöparannusprojekteihin.

Myöhemmin Porin kaupunki on pyrkinyt parantamaan alueen viihtyvyyttä muun muassa rakentamalla kävelysillan Kokemäenjoen yli Pormestarinluodosta Pori Jazzien konserttipaikkana tunnetulle Kirjurinluodolle.

Palveluja

muokkaa

Alahangantien varrella sijaitsevassa liikekeskuksessa toimivat K-Market, kirjatupa, kirjasto, asukastupa ja pyöräpaja. Pormestarinluodossa sijaitsevat myös vuosiluokille 1-9 tarkoitettu Kaarisillan koulu sekä päiväkoti. Kaupunginosassa on lisäksi vanhuksille tarkoitettu asuin –ja avopalvelutalo Ruskakoti.

Pormestarinluodossa toimii vuonna 2000 perustettu urheiluseura Pormestarinluodon Salama. Seurassa harrastetaan jalkapalloa, salibandyä ja futsalia.

Lähteet

muokkaa
  1. Konsernihallinto, Taloushallinto: Porin kaupungin tilastollinen vuosikirja 2018 (PDF) (3.6 Väestö osa-alueittain ja kaupunginosittain vuosina 2008–2018, sivut 14–15) 2018. Porin kaupunki. Arkistoitu 7.3.2022. Viitattu 16.03.2022.
  2. Svenska ortnamn i Finland kotus. Viitattu 26.11.2012.
  3. Porin kaupungin karttapalvelu Viitattu 15.3.2013
  4. a b c Kemppi, Vuokko: ”Pormestarinluoto – tehokkuuden tyhjyydestä lähiöprojektiin”, Vihreä perintö, Satakunnan historialliset puistot ja puutarhat, s. 74–81. (Luontotalo Arkin julkaisuja 1, toim. Häyrynen, Maunu; Raike, Eeva; Riionheimo, Anna; Viitala, Hilkka) Pori: Satakunnan museo, 2009. ISBN 978-952-67018-2-0.

Aiheesta muualla

muokkaa