Leppäkorpi (ruots. Nyängen)[2] on Porin 31. kaupunginosa Länsi-Porissa. Etäisyys keskustaan on noin kuusi kilometriä, Leppäkorpi on Porin keskustaajaman reuna-alueita. Leppäkorven naapurikaupunginosat ovat idässä Tuorsniemi ja pohjoisessa Pietniemi. Leppäkorvesta länteen ja etelään päin mentäessä alkaa haja-asutusalue.[3]

Leppäkorpi
Leppäkorventietä Leppäkorven kaupunginosassa.
Leppäkorventietä Leppäkorven kaupunginosassa.
Kaupunki Pori
Suuralue Läntinen Maa-Pori
Kaupunginosa nro 31
Väkiluku 1 237[1] (2013)
Postinumero(t) 28660

Leppäkorven alue on Vanhakartanon tilan entistä peltoa, jonka rakentaminen aloitettiin 80-luvun alussa. 1990-luvun alkuun mennessä alue oli lähes täyteen rakennettu. Alueen kaavoittamista aikoinaan ajoi voimakkaasti muun muassa. demareiden kansanedustaja Mikko Elo, joten alue on kulkenut kansan suussa myös "Elo-vainio" -nimellä. Alue koostuu rivi- ja omakotitaloista. Alueella ei ole juurikaan palveluita, sillä Leppäkorvessa toiminut K-kauppa lakkautettiin huhtikuussa 2005. Kunnallisista palveluista alueella on pieni esikoulu 5–6 vuotiaille ja päiväkoti 1–5 vuotiaille.

Lähteet

muokkaa
  1. Konsernihallinto, Taloushallinto: Porin kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013 (PDF) (3.6 Väestö osa-alueittain ja kaupunginosittain vuosina 2004–2013, sivut 14–15) toukokuu 2013. Porin kaupunki. Arkistoitu 17.8.2013. Viitattu 29.11.2013.
  2. Waldenström, Stellan: Björneborgs svenska ortnamn. Svenska kulturfonden i Björneborg, 2007. ISBN 978-952-92-2742-6. (ruotsiksi)
  3. Porin kaupungin karttapalvelu Viitattu 13.3.2013.

Aiheesta muualla

muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.