Wikipedia

Planetaariset rajat

Planetaariset rajat ovat raja-arvoja, jotka määrittelevät ihmiskunnalle turvallisen toiminta-alueen Maa-planeetan biologisten ja fysikaalisten järjestelmien puitteissa. Nämä rajat kuvaavat pysyviä ehtoja, joita ihmiskunnan on kunnioitettava välttyäkseen katastrofaalisilta ympäristön muutoksilta maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Planetaaristen rajojen yittämisen uskotaan sysäävän Maa-planeetan järjestelmät syrjään holoseenin vakaista oloista ja saattavan ne peruuttamattomien ja jyrkkien ympäristön muutosten kautta ihmiselle epäsuotuisaan tilaan.[1]

Yhdeksän planetaarista rajaa jakautuvat 13:een pienempien osa-alueiden rajoihin, joista ainakin kuvassa esitetyt kuusi on ylitetty vuonna 2022. Kuvassa ei esitetä vedenkäytön muutosten rajoja.

Teollisen vallankumouksen ja antroposeenin alusta lähtien ihmiskunta on toimillaan työntänyt planeetan järjestelmiä holoseenille ominaisen vaihtelun ulkopuolelle.[2]

Planetaarisia rajoja on kaikkiaan yhdeksän.[1] Niistä kuusi on jo ylitetty[3][4][5]. Ylitetyt rajat ovat ilmastonmuutos; biogeokemialliset virrat; makean veden kulutus; luonnon monimuotoisuuden väheneminen; maankäytön muutokset; sekä uudet aineet ja elämänmuodot[5].

Planetaarisia rajoja ei ole asetettu järjestelmän keikahduspisteen kohdalle, vaan sitä ennen, lisääntyvän riskin vyöhykkeen alkuun[5]. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen planetaarinen raja on asetettu kohtaan 350 ppm CO2 (ts. 1 asteen nousu keskilämpötilassa), josta lähtien riski alkaa kasvaa, nousten aina 450 ppm CO2 tasolle (ts. 2 asteen nousu), joka merkitsee korkeaa riskiä[3][5]. Mitattavista ilmiöistä kuusi on ylittänyt sekä planetaarisen rajan, lisääntyvän riskin alueen että korkean riskin rajan[3][5].

Rajoista tärkeimmät ovat ilmastonmuutos ja biosfäärin eheys[3]. Ne kietoutuvat toisiinsa tiiviisti[3]. Planeetariset rajat ovat toisistaan ​​riippuvaisia, sillä yhden ylittäminen voi siirtää toisen rajan paikkaa tai aiheuttaa sen ylittymisen.[2]

Rockström et al esittivät planetaarisia rajoja koskevan työnsä vuonna 2009 [1]. Vuonna 2015 julkaistiin päivitetty ja laajennettu työ, jossa mm. arvioitiin koko maapalloa pienempiä kokonaisuuksia[3]. Vuonna 2022 julkaistiin kaksi artikkelia, joiden mukaan oli ylitetty sekä geologisessa mielessä uusien aineiden ja elämänmuotojen raja[4] että kasvien käytettävissä olevaa vesimäärää kuvaava raja[6]. Vuodelta 2023 on uusin päivitys, jossa joitakin mittareita oli vaihdettu toisiin ja muita täsmennetty.[5]

Planetaariset rajat (2023) [1][2][3][4][5][6]
Indikaattori Planetaarinen raja:

Raja-arvo turvallisen ja epävarmuuden alueen välillä

Lisääntyvän riskin vyöhykkeen ylin raja-arvo Nykyinen arvo Tilanne
ilmastonmuutos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus[5] 350 ppm CO2 [5] 450 ppm CO2 [5] 417 ppm CO2[5] Planetaarinen raja ylitetty, riskivyöhykkeellä
Ihmisten aiheuttama kokonaissäteilypakote ilmakehän laella [5] +1 W m-2 esiteolliseen aikaan verrattuna [5] +1,5 W m-2 [5] 2,91 W m−2 [5] Rajat ylitetty
stratosfäärin otsonikato O3-pitoisuuden väheneminen esiteolliseen aikaan verrattuna 276 Dobson-yksikköä (ts. alle 5 % vähenemä esiteollisesta 290 DU tasosta)[5] 10 % (261 DU) 284,6 DU vuonna 2020[5] Turvallisella tasolla
valtamerten happamoituminen keskimääräinen pintameriveden kyllästymistila aragoniitin suhteen[5] 80 % esiteollisesta tasosta[5] Ωarag = 2,75[5] 81% (Ωarag = n. 2,8)[5] Turvallisella tasolla, lähestyy planetaarista rajaa[5]
bio-geo-kemialliset virrat (typen ja fosforin kiertokulku) Fosfori (P):
  • maailmanlaajuisesti: fosforin virtaus valtameriin
  • alueellisesti: fosforin virtaus lannoitteista [5]
  • maailmanlaajuisesti: 11 Tg P yr-1
  • alueellisesti: 6,2 Tg P yr-1 louhittu ja käytetty maaperään [5]
  • maailmanlaajuisesti: 100 Tg P yr-1
  • alueellisesti: 11,2 Tg P yr-1 [5]
  • maailmanlaajuisesti: 22 Tg P yr-1
  • alueellisesti: 17,5 Tg P yr-1 [5]
 Rajat ylitetty[5]
Typpi (N):

Typen sitominen[5]

62 Tg N yr-1 [5] 82 Tg N yr-1 [5] 190 Tg N yr-1 [5] Rajat ylitetty[5]
makean veden kulutus "Sininen" vesi: niiden maa-alueiden osuus, joilla olosuhteet poikkeavat esiteollisesta ajasta[5] 10,2 % 50 % [5] 18,2% [5] Planetaarinen raja ylitetty, lisääntyvän riskin vyöhykkeellä
"Vihreä" vesi: niiden maa-alueiden osuus, joilla olosuhteet poikkeavat esiteollisesta ajasta[5] 11,1 % [5] 50% [5] 15,8 % [5] Planetaarinen raja ylitetty, lisääntyvän riskin vyöhykkeellä
luonnon monimuotoisuuden väheneminen Geneettinen monimuotoisuus: sukupuuttonopeus[5] 10 E/MSY [5] 100 E/MSY [5] 100 E/MSY [5] Rajat ylitetty
Toiminnallinen eheys: mitataan ekosysteemien käytettävissä olevana energiana[5] enintään 10 % alkutuotannosta ihmisen käytössä, yli 90 % jäljellä biosfäärin toimintaa varten[5] 20% HANPP (human appropriation of NPP)[5] 30% HANPP[5] Rajat ylitetty
maankäytön muutokset
  • maailmanlaajuisesti: osuus metsämaasta osuutena alkuperäisestä, Holoseenin aikaisesta metsänpeitosta
  • maailmanlaajuisesti: 75 %
  • biomeittain: trooppinen 85%, lauhkea 50%, pohjoinen 85% [5]
  • maailmanlaajuisesti: 54%
  • biomeittain: trooppinen 60 %, lauhkea 30 %, pohjoinen 60 % [5]
  • maailmanlaajuisesti: 60%
  • biomeittain: trooppinen 38-84 %, lauhkea 34-51 %, pohjoinen 57–70 %
 Planetaarinen raja ylitetty, lisääntyvän riskin vyöhykkeellä
ilmakehän aerosolikuormitus Maapallon puoliskojen ero optisessa syvyydessä AOD [5] 0,1 [5] 0,25 [5] 0,076[5] Turvallisella tasolla
uudet aineet ja elämänmuodot[4] Se keinotekoisten kemikaalien osuus, joka päästetään luontoon ilman riittävää turvallisuustestausta [5] 0[5] ei saatavilla[5] raja yllitetty[5] Rajat ylitetty

Tarkempi kuvaus muokkaa

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen muokkaa

Geneettisen monimuotoisuuden muutosta edustaa sukupuuttotahti, sukupuuttojen määrä miljoonaa lajivuotta kohti. Toiminnallista eheyttä mittaa fotosynteesin tuottaman energian ja materiaalien virta biosfääriin, net primary production NPP eli nettoalkutuotanto. Ihmisen osuus nettoalkutuotannosta on HANPP, human appropriation of the biosphere's NPP. Raja ylitettiin 1800-luvun lopulla.[5]

Uudet aineet ja elämänmuodot muokkaa

Tutkijoiden mukaan tähän ryhmään sisältyvät uudet aineet, vanhojen aineiden uudet muodot sekä muunnetut elämänmuodot, joilla on mahdollisuus synnyttää haitallisia geofysikaalisia tai biologisia vaikutuksia. Näitä ovat keinotekoiset aineet ja eliömuodot[3]. Esimerkkejä: freonit ja muovit[3][4]; mikromuovit, hormonihäiriköt, radioaktiiviset materiaalit, ja geneettisesti muunnellut organismit[5].

Erään tutkijaryhmän mukaan tämä planetaarinen raja on ylitetty, koska geologisesta näkökulmasta uusien, ihmisen tekemien aineiden vuosittainen tuotanto ja niiden päästöt kasvavat niin kiivaasti, että ne ne ylittävät ihmiskunnan kyvyn arvioida ja valvoa niitä[4].

Rockströmin työryhmän mukaan tätä rajaa kuvaa parhaiten se kemikaalien määrä, joka vapautetaan luontoon ilman turvallisuustestausta, ja ainoa siedettävä määrä tällaisille tutkimattomille aineille on nolla. Nykyään EU:n REACH-säännösten mukaan on rekisteröity vain pieni osa kemikaaleista, ja tästä osasta 80% on ollut käytössä yli 10 vuoden ajan ilman turvallisuusarviointia.[5]

Makean veden käyttö muokkaa

Planetaarinen raja jaetaan kahteen osaan: ensimmäinen kuvaa ihmisen vaikutusta "siniseen" veteen eli jokiin, järviin ja pohjavesiin. Toinen kuvaa ihmisen vaikutusta "vihreään" eli kasvien käytettävissä olevaan veteen. Vaikutusta mittaa niiden maa-alueiden osuus, joilla olosuhteet poikkeavat esiteollisesta ajasta. [5]

Raja ylitettiin sinisen veden käytön osalta vuonna 1905 ja vihreän veden käytön osalta vuonna 1929.[5]

Ilmakehän aerosolikuormitus muokkaa

AOD (aerosol optical depth) mittaa maan pintaan pääsevän auringonvalon vähenemistä, joka johtuu absorptiosta ja sironnasta pystysuorassa ilmapatsaassa.[5]

Bio-geo-kemialliset virrat muokkaa

Fosforin maailmanlaajuinen raja on asetettu kohtaan, jolla voidaan välttää laajat hapettomat alueet meressä. Fosforin alueellinen raja on asetettu kohtaan, jolla voidaan välttää makean veden ekosysteemien laaja rehevöityminen. Typen planetaarinen raja on typpilannoitteiden käyttö maataloudessa. [5]

Ilmastonmuutos muokkaa

Ihmisen toiminta saattoi ilmaston pois turvalliselta alueeltaan vuoden 1988 tienoilla.[5]

Maankäytön muutokset muokkaa

Ihmisen toiminta saattoi maankäytön pois turvalliselta alueeltaan vuoden 1988 tienoilla. Jos metsien hävittäminen olisi pysynyt planetaarisissa rajoissaan, siitä olisi tullut hiilinielu, joka vakauttaisi planeetan oloja. Jos metsien hävittäminen jatkuu niin kauan, että korkean riskin raja saavutetaan, metsät muuttuvat hiilidioksidipäästöjen lähteeksi. [5]

Stratosfäärin otsonikato muokkaa

Montrealin pöytäkirjan ratifioinnin jälkeen otsonikerros on hieman toipunut ja on nyt enimmäkseen turvallisissa rajoissa.[5]

Katso myös muokkaa

  • Kasvun rajat, vuonna 1972 julkaistu raportti, joka varoitti rajojen ylittymisestä
  • Kate Raworth, taloustieteilijä, joka tunnetaan samantapaisesta käsitteestä "donitsitalous"
  • Ilmaston keikahduspisteet, hetkiä, joiden jälkeen jokin ilmaston lämpenemiseen liittyvä prosessi on pysäyttämätön

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d Johan Rockström, Will Steffen, Kevin Noone, Åsa Persson, F. Stuart Chapin, Eric F. Lambin: A safe operating space for humanity. Nature, 2009-09, 461. vsk, nro 7263, s. 472–475. doi:10.1038/461472a. ISSN 1476-4687. Artikkelin verkkoversio. en
  2. ↑ a b c Johan Rockström, Will Steffen, Kevin Noone, Åsa Persson, F. Stuart III Chapin, Eric Lambin: Planetary Boundaries: Exploring the Safe Operating Space for Humanity. Ecology and Society, 18.11.2009, 14. vsk, nro 2. doi:10.5751/ES-03180-140232. ISSN 1708-3087. Artikkelin verkkoversio. en
  3. ↑ a b c d e f g h i Will Steffen, Katherine Richardson, Johan Rockström, Sarah E. Cornell, Ingo Fetzer, Elena M. Bennett: Planetary boundaries: Guiding human development on a changing planet. Science, 13.2.2015, 347. vsk, nro 6223, s. 1259855. doi:10.1126/science.1259855. ISSN 0036-8075. Artikkelin verkkoversio. en
  4. ↑ a b c d e f Linn Persson, Bethanie M. Carney Almroth, Christopher D. Collins, Sarah Cornell, Cynthia A. de Wit, Miriam L. Diamond: Outside the Safe Operating Space of the Planetary Boundary for Novel Entities. Environmental Science & Technology, 1.2.2022, 56. vsk, nro 3, s. 1510–1521. PubMed:35038861. doi:10.1021/acs.est.1c04158. ISSN 0013-936X. Artikkelin verkkoversio. en
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp Katherine Richardson, Will Steffen, Wolfgang Lucht, Jørgen Bendtsen, Sarah E. Cornell, Jonathan F. Donges, Markus Drüke, Ingo Fetzer, Govindasamy Bala, Werner von Bloh, Georg Feulner, Stephanie Fiedler, Dieter Gerten, Tom Gleeson, Matthias Hofmann, Willem Huiskamp, Matti Kummu, Chinchu Mohan, David Nogués-Bravo, Stefan Petri, Miina Porkka, Stefan Rahmstorf, Sibyll Schaphoff, Kirsten Thonicke, Arne Tobian, Vili Virkki, Lan Wang-Erlandsson, Lisa Weber, Johan Rockström: Earth beyond six of nine planetary boundaries. Science Advances, 15.9.2023, 9. vsk, nro 37. PubMed:37703365. doi:10.1126/sciadv.adh2458. ISSN 2375-2548. Artikkelin verkkoversio. en
  6. ↑ a b Lan Wang-Erlandsson, Arne Tobian, Ruud J. van der Ent, Ingo Fetzer, Sofie te Wierik, Miina Porkka: A planetary boundary for green water. Nature Reviews Earth & Environment, 2022-06, 3. vsk, nro 6, s. 380–392. doi:10.1038/s43017-022-00287-8. ISSN 2662-138X. Artikkelin verkkoversio. en

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Planetaariset_rajat&oldid=21952143”