Pinocchio (vuoden 1940 elokuva)

vuoden 1940 animaatioelokuva
(Ohjattu sivulta Pinokkio (elokuva))

Pinocchio (joskus myös Pinokkio) on vuonna 1940 ensi-iltansa saanut The Walt Disney Companyn kokopitkä animaatio. Elokuva perustuu Carlo Collodin saturomaanin Pinokkio-hahmoon. Elokuva mukailee Italiaan sijoittuvaa tarinaa yksinäisestä puusepästä, joka veistää puunuken. Puunukke herää hyvän haltiattaren ansiosta eloon, ja puuseppä antaa sille nimen Pinocchio. Elokuva sai ensi-iltansa 7. helmikuuta 1940, kaksi vuotta Lumikin ja seitsemän kääpiön jälkeen.

Pinocchio
Ohjaaja Ben Sharpsteen
Hamilton Luske
Bill Roberts
Norman Ferguson
Jack Kinney
Wilfred Jackson
T. Hee
Käsikirjoittaja Ted Sears
Otto Englander
Webb Smith
William Cottrell
Joseph Sabo
Erdman Penner
Aurelius Battaglia
Perustuu Carlo Collodin saturomaaniin Pinokkion seikkailut
Tuottaja Walt Disney
Säveltäjä Leigh Harline
Paul J. Smith
Pääosat Cliff Edwards
Dickie Jones
Christian Rub
Mel Blanc
Walter Catlett
Charles Judels
Evelyn Venable
Frankie Darro
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Walt Disney Productions
Levittäjä RKO Radio Pictures
Ensi-ilta Yhdysvallat 23. helmikuuta 1940
Suomi 31. tammikuuta 1943
Kesto 88 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 2 289 247 $
Tuotto 84,2 miljoonaa $
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie
Pinocchion restauroitu teräväpiirtoversio julkaistiin vuonna 2009.

Pinocchion valehdellessa tämän nenä kasvaa pituutta. Pinocchiota auttaa tarmokas Samu Sirkka, joka opettaa Pinocchiota erottamaan oikean väärästä.

American Film Institute valitsi vuonna 2006 Pinocchion sadan innoittavimman amerikkalaiselokuvan listalla sijalle 38.[1] Elokuva valittiin vuonna 1994 Yhdys­valtojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteetti­sesti, historialli­sesti tai kulttuuri­sesti merkittäviä amerikkalais­elokuvia.[2] The New York Timesin kriitikot valitsivat Pinocchion vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3]

Hahmot

muokkaa

Pinocchio: Puunukke ja tarinan päähenkilö, joka hankkiutuu lakkaamatta hankaluuksiin koulumatkallaan erilaisten viettelysten takia. Häntä auttaa hänen omatuntonsa, avoin ja hyväsydäminen Samu Sirkka.

Geppetto: Pinocchion ns. isä joka luo Pinocchion. Geppetto on köyhä ja vanha lelunikkari, joka joutuu Pinocchion metkujen takia usein epätoivoon.

Samu Sirkka: Pinocchion omatunto ja hyvä ystävä. Samu Sirkka hylkää Pinocchion, kun hän ryhtyy näyttelijäksi, koska luulee, ettei häntä enää tarvita Pinocchion omatuntona, mutta päättää, että haluaa vielä onnitella häntä näyttelijäksi pääsystä ja mennessään tekemään tätä, hän huomaa Pinocchion häkissä ja silloin hän auttaa Pinocchion pois ja alkaa taas hänen omaksitunnokseen.

Sininen haltiatar: Haltia, joka muuttaa Pinocchion eläväksi ja kasvattaa hänen nenänsä tämän valehdellessa. Lopussa hän muuttaa Pinocchion oikeaksi pojaksi.

Figaro ja Cleo: Geppetton kaksi lemmikkiä. Figaro on mustavalkoinen kissanpentu ja Cleo on kultakala. Figaro on jatkuvasti mustasukkainen Cleolle ja etenkin Pinocchiolle. Cleo on merenneitomainen ja aina onnellinen.

Rehti Repo ja Kimi Keppostin: Rehti Repo on kettu ja yksi tarinan roistoista, jonka Pinocchio tapaa matkalla kouluun. Kimi on hänen puhekyvytön ja hieman hidasälyinen kissa-ystävänsä. He huijaavat Pinocchion muun muassa Strombolin nukketeatteriin ja Huvitusten saarelle.

Stromboli: Nukketeatterin omistaja, jonka teatteriin Rehti Repo ja Kimi Keppostin myyvät Pinocchion. Ahne Stromboli vangitsee Pinocchion teatteriesityksen jälkeen häkkiin, josta Samu Sirkka pelastaa hänet.

Ajuri: Huvitusten saarelle lapsia kuskaava lihava mies. Huvitusten saarelle tulleet lapset muuttuvat aaseiksi. Rehti Repo ja Kimi Keppostin tekevät Ajurin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Ajuri maksaa puolet omaisuudestaan, jos kaksikko houkuttelisi lisää lapsia mukaan saarelle. Lopuksi Ajuri myy aaseiksi muuttuneet lapset sirkukseen tai kaivokseen.

Lampun sydän: Laiska ja tyhmä, noin 12-vuotias poika, jonka Pinocchio tapaa matkalla Huvitusten saarelle. Heidän pelatessaan biljardia aamuyöllä Samu Sirkka tulee kehottamaan Pinocchiota karkaamaan, mutta Pinocchio kieltäytyy ja pian tämän jälkeen Lampun sydän muuttuu aasiksi ja Pinocchio karkaa.

Aleksanteri: Pinocchion ja Lampunsydämen koulutoveri, joka ei menetä puhekykyään edes muututtuaan aasiksi.

Monstro: Valas, jonka vatsasta Pinocchio löytää isänsä, Geppetton. He pääsevät ulos tehtyään nuotion, jonka tuottaman savun seurauksena Monstro aivastaa.

Tuotanto

muokkaa

Elokuvan animaattorit olisivat halunneet tehdä Pinocchiosta kulmikkaasti ja nykivästi liikkuvan, puunukke kun oli. Walt Disney ei koeanimaatioiden perusteella kuitenkaan pitänyt tätä ideaa tarpeeksi viehättävänä yleisön kannalta. Disney valvoi tuotantoa muutenkin tarkoin ja oli hyvin vaativa niin liikkuvien hahmojen kuin taustojenkin suhteen.[4]

Kun Carlo Collodin alkuperäinen Pinokkio-tarina kertoi kiusankappaleesta joka lopulta hirtetään, Disney pehmensi tarinaa tekemällä Pinocchiosta paljon kiltimmän hahmon, viattoman ja korkeintaan hieman huonotapaisen lapsen. Elokuvan yleisilme on kuitenkin Disney-animaatioille epätavallisen synkkä, sillä elokuvan 88 minuutista 76 sijoittuu yöaikaan tai veden alle.[4]

Pinocchion tekoaikaan Disney-yhtiö oli jo kasvanut niin suureksi, että esimerkiksi Geppetton animaattoriksi nimetyllä Art Babbittilla oli käytössään 22 avustajaa. Filmin tuotantobudjetti oli 2,6 miljoonaa dollaria eli noin kaksinkertainen verrattuna Disneyn edelliseen pitkään animaatioon Lumikki ja seitsemän kääpiötä.[4]

Ääninäyttelijät

muokkaa

Elokuva dubattiin suomeksi vuonna 1995 videojulkaisua varten. Dubbauksen toteutti Tuotantotalo Werne ja sen ohjasi Pekka Lehtosaari.[5]

Alkuperäinen ääninäyttelijä Suomenkielinen ääninäyttelijä Rooli
Dickie Jones Tuomas Oksanen Pinocchio
Christian Rub Matti Ranin Geppetto
Evelyn Venable Rinna Paatso Sininen haltiatar
Cliff Edwards Seppo Mäki Samu Sirkka
Walter Catlett Petri Liski Rehti Repo
Charles Judels Markku Riikonen Stromboli
Frankie Darro Kasimir Pennanen Lampun sydän
Charles Judels Seppo Pääkkönen Ajuri
Dickie Jones Olli Parviainen Aleksanteri

Lähteet

muokkaa
  1. 100 Years, 100 Cheers (Arkistoitu – Internet Archive), American Film Institute. Viitattu 13.7.2016.
  2. Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016.
  3. The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 13.7.2016.
  4. a b c Lehtinen, Jari: Animaation historia, s. 80–82. Finn Lectura, 2013. ISBN 978-951-792-572-3
  5. Kenneth Sundberg: Disney Suomeksi (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 21.9.2016.

Aiheesta muualla

muokkaa