Petri Liski

suomalainen näyttelijä, juontaja ja muusikko

Petri Juhana Liski (s. 20. lokakuuta 1965 Turku) on suomalainen näyttelijä, juontaja ja muusikko.[1]

Petri Liski
Henkilötiedot
Koko nimi Petri Juhana Liski
Syntynyt20. lokakuuta 1965 (ikä 58)
Turku, Suomi
Ammatti näyttelijä, ohjaaja, muusikko ja juontaja.
Näyttelijä
Aktiivisena 1990–
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Teatteri ja elokuvat

muokkaa

Petri Liski kiinnitettiin näyttelijäksi Suomen Kansallisteatteriin suoraan Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990, jossa hän edelleen on kiinnitettynä. Kansallisteatterissa hän on näytellyt päärooleja muun muassa näytelmissä Sotamies Jokisen vihkiloma, Pinokkio, Kolmen pennin ooppera, sekä Mika Myllyahon ohjaamissa Mansikkapaikassa ja Kauppamatkustajan kuolemassa, Johanna Freundlichin Kissani Jugoslaviassa, Arto af Hällströmin Luulosairaassa sekä Kurt Nuotion Saituirin joulussa. Vuosina 1997–2000 Liski vieraili Lahden kaupunginteatterissa muun muassa musikaaleissa Laulavat sadepisarat ja Annie – Mestariampuja, sekä monissa puhenäytelmissä. Kesällä 2003 hän esiintyi myös Linnanmäellä UIT:n 25-vuotisjuhlarevyyssä Me olemme taas. Liski on näytellyt mm. Claes Olssonin elokuvissa Akvaariorakkaus sekä Rikinkeltainen taivas. Lisäksi hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Uuno Turhapuron poika, Yöjuna sekä Rauni Mollbergin elokuvissa Tuntematon sotilas ja Ystävät, toverit. Liski on toiminut myös Tuuloksen Ruuttanäyttämön ohjaajana vuosina 2009-2019 sekä Nastolan Pisarateatterin ohjaana vuonna vuodesta 2019. Pääsiäisinä 2012, 2016 ja 2024 Liski ohjasi Lahteen Kärsimystie-katunäytelmän, jossa oli mukana satoja esiintyjiä ja jota seurasi yhteensä noin 20 000 katsojaa. Suomen Kansallisteatterin näyttelijäin eläkekassan johtajana Liski on toiminut vuodesta 2005 lähtien. Liski on kuulunut Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiö r.y:n hallitukseen vuodesta 2017 lähtien.

Televisiossa

muokkaa

Liski juonsi Nelosen kisailuohjelmaa Mitä maksaa?. Yhdysvaltalaiseen formaattiin perustuvaa ohjelmaa esitettiin vuosina 1998–2000, ja sen voi katsoa tehneen Liskistä tutun suurelle yleisölle. Keväästä 2004 kevääseen 2005 Liski nähtiin MTV3:lla Salatut elämät -sarjan Juha Viljasen roolihahmossa. Yle Teema -kanavalla Liski nähtiin Teatron-nimisen teatteriaiheisen ohjelman juontajana alkuvuodesta 2005. Syksyllä 2011 Liski teki TV2:n Uusi päivä -sarjassa Samin roolin. Liski on esiintynyt kahdesti huippusuositussa Bumtsibumissa ja myös monissa muissa television viihde- ja musiikkiohjelmissa.

Ääninäyttelijänä

muokkaa

Liski on tehnyt myös paljon dubbauksia. Hän on lainannut ääntään suomenkieliselle Hessu Hopolle vuodesta 1988. Liski on dubannut mm. lastenohjelmissa Benin salainen maailma ja Elias, Tohtori Koira, Mikin Kerhotalo sekä elokuvissa Pinokkio, Ice Age, Valiant ja Bernard ja Bianca Australiassa. Televisioon Liski on dubannut Ankronikka-piirrossarjan Kepulia.

Muusikkona

muokkaa

Petri Liskin musiikkiharrastus alkoi jo varhain ja ensimmäiset yhtyeviritykset tulivat mukaan 13-vuotiaana, aikana jolloin 1950-luvun rock ’n’ roll ja rockabilly olivat suurta huutoa. Liski aloitti Hammond-urkujen, musiikin teorian ja säveltapailun opinnot Oulunkylän Pop-Jazz -opistossa vuonna 1979, mutta vaihtoi muutaman vuoden kuluttua rumpuihin. Ensimmäiset levytykset olivat Rock-SM -85 finalistiksi yltäneen Bermuda-yhtyeen kanssa. Vuosina 1987–1992 Liski soitti Päät-nimissessä yhtyeessä. Rumpujen soiton jäätyä tauolle hän perusti Korpraali Palmu ja Muukalaislegioona -orkesterin, joka toimi vuosina 1992–2002 esiintyen useissa televisio-ohjelmissa ja muun muassa kahdessa Suomen Kansallisteatterin näytelmässä. Muukalaislegioona oli mukana neljässä levytyksessä: Pitkäsoitto Afrikan tähti, cd-single "Rakkauden voima" / "Kaksi baakelsia", Musiikkia näytelmästä Kolmen pennin ooppera sekä Kape Rüster -tarina. Vuosina 2010–2011 Liski esiintyi Elvis-aiheisessa show’ssa Elvis * 3 – The Ultimate Comeback Special 1968. Vuonna 2013 Liski palasi rumpaliksi ja aloitti sävellysuran uudessa elektro-edm vaikutteisessa poprock-kokoonpanossa Adam & Eve, joka on julkaissut musiikkia digitaalisilla alustoilla.

Petri Liski juontaa myös erilaisia yritys- ja yleisötilaisuuksia.

Yksityiselämä

muokkaa

Liski oli aviossa yli 20 vuotta rehtori ja tanssitaiteilija Mia Mironoffin kanssa; liitto päättyi eroon tammikuussa 2016. Heillä on kaksi poikaa. 31.12.2019 Liski kihlautui biologian lehtori, erityisopettaja Susanna Alakarhun kanssa. Heillä on yksi tytär.

Liskin isä oli professori Paavo Liski,[2] joka oli tunnettu teatterinjohtaja, teatteriohjaaja sekä näyttelijä. Liskin äiti on erikoiskirjastovirkailija Irja-Leena Liski (o.s. Heikkilä).

Filmografia

muokkaa

Elokuva- ja televisioroolit

muokkaa
Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
1985 Tuntematon sotilas vänrikki Kariluodon lähetti
1989 Portinvartija rekkakuski
Me olemme syyllisiä poikaystävä
1990 Ystävät, toverit Eskelandin sihteeri
Iskelmäprinssi James-orkesterin rumpali
1993 Akvaariorakkaus Maritan rakastaja
Uuno Turhapuron poika poliisi
1996 Yöjuna Greenpeace-aktivisti Jalo Armas Lavonen
1997 Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava kriitikko
2020 Rikinkeltainen taivas ministeri Juhana Heikkilä
Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
1996 Lämminveriset Henkka Mäki
1997 Ota ja omista Pate
2004–2005 Salatut elämät Juha Viljanen
2011 Uusi Päivä Sami

Ääninäyttelijänä

muokkaa
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

muokkaa
  1. Liski, Petri: CV Liskin kotisivu. Viitattu 2.11.2014.
  2. Liski, Petri: In Memoriam Paavo Liski – Biografia Liskin kotisivu. Viitattu 2.11.2014.