Pekka Seppänen
Pekka Markku Antero Seppänen[1] (s. 15. syyskuuta 1960 Helsinki)[2] on suomalainen kirjoittaja, taloustarkkailija ja hallitustyöskentelijä, joka on työskennellyt muun muassa Talouselämän päätoimittajana.[3][4]
Pekka Seppänen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 15. syyskuuta 1960 Helsinki, Suomi |
Muut tiedot | |
Aktiivisena | 1982– |
Ura
muokkaaSeppänen valmistui ylioppilaaksi 1979 ja valtiotieteen kandidaatiksi 1984 Helsingin yliopistosta.[1] Hän toimi tiedottajana ja tiedotuspäällikkönä Finn-Stroi Oy:ssä 1985–1988.[2] Vuosina 1988–2000 Seppänen oli Talouselämä-lehden toimittaja ja 2000–2010 päätoimittaja.[1] Hän toimi päätoimittajana ollessaan myös Talentumin johto- ja hallitustehtävissä.[2]
Seppänen on toiminut hallituksen puheenjohtajana klassisen musiikin levy-yhtiössä Ondine Oy:ssä (2005–2009)[1], kirjankustantamo Gummerus Kustannus Oy:ssä (2013–2018)[5], Patricia Seppälän säätiössä (2017–) ja Suomen Sinfoniaorkesterit ry:ssä (2023–).
Seppänen kirjoittaa kolumneja Ylelle.[6] Seppänen on aiemmin kirjoittanut Helsingin Sanomiin johtamista ja työelämää käsitteleviä kolumneja. Ilta-Sanomissa hänen kolumniensa aiheita olivat talous, yhteiskunta, kulttuuri ja urheilu.
Vuodesta 2007 lähtien hän on ollut yksi Pyöreä pöytä -keskusteluohjelman panelisteista[7] ja vuodesta 2011 lähtien Yle aamun Jälkipörssin keskustelijoita.
Seppänen on myös harrastelijamuusikko ja sarjakuvakäsikirjoittaja. Seppänen oli vuosina 1980–1982 Vaaralliset lelut -yhtyeen basisti ja kosketinsoittaja ja on soittanut myöhemmin Åttopojat-yhtyeessä[4] sekä kirjailijoiden muodostamassa Nyrok Dolls-yhtyeessä.[8] Käsikirjoittajana hän tehnyt vuodesta 1978 lähtien sarjakuvia Me Muut, Radio Otto ja Teuvo Lyly sekä pilapiirrosta Pomo & Väisänen (piirtäjinä Pertti “Häm” Hämäläinen ja Jari Pantzar). Lisäksi hän on tehnyt käsikirjoituksia muun muassa Mauri Kunnakselle, Matti Remekselle ja Juba Tuomolalle.
Tunnustuksia
muokkaaSeppänen sai Aikakauslehtien Päätoimittajat ry:n Julius-palkinnon 2005 ja Bonnierin Suuren journalistipalkinnon vuoden journalistina 2006.[1] Hänelle myönnettiin vuonna 2009 ensimmäinen Mikko Pohtolan lehdistöpalkinto, joka myönnetään mielipidevaikuttajalle, joka on käyttänyt suomen kieltä esimerkillisesti tai edistänyt merkittävästi tätä päämäärää.[9] Vuonna 2006 mediavaikuttajat äänestivät hänet Suomen parhaaksi päätoimittajaksi ja sisältöjohtajaksi.
Yksityiselämä
muokkaaPekka Seppäsen isä oli sosiologi Paavo Seppänen. Hänen veljensä oli kirjailija, lääkäri ja tv-juontaja Juhani Seppänen.[10]
Teokset
muokkaa- Parhaat kolumnit: epävirallinen totuus 2000-luvusta. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1343-8
- Markku Kuisma & Pekka Seppänen: Suomen pahimmat bisnesmokat – tarinoita huippujohtamisesta. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-291-1
- Nyman. (Romaani) Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-31637-4
- Matti Alahuhta (yhteistyössä Martti Häikiö ja Pekka Seppänen): Johtajuus. Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-202-2
- Lukuisia sarjakuva- ja pilapiirrosalbumeita useiden eri tekijöiden kanssa.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on 2015, s. 841. Otava, 2014.
- ↑ a b c Lehtonen, Veli-Pekka: Kuka: Pekka Seppänen HS.fi. 14.9.2010. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ Hartikainen, Ville: Ikuiseksi kyseenalaistajaksi tunnustautuva Pekka Seppänen yrittää kannustaa ihmisiä ajattelemaan myös omilla aivoillaan, koska ”auktoriteettien suusta kuulee päivittäin kaikenlaista soopaa”. Helsingin Sanomat, 15.9.2020. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Marttinen, Manu: Valoa kirjoittajille. (Arkistoitu sivu) Journalisti, 17.12.2009, nro 22, s. 12–13. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ Pekka Seppänen Gummeruksen hallituksen johtoon TS.fi. 24.4.2013. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ Pekka Seppänen Yle Uutiset. Viitattu 19.11.2019.
- ↑ Pyöreän pöydän historiaa yle.fi. Viitattu 16.4.2024.
- ↑ Keikat 2023 Ravintola Poppari. Viitattu 16.4.2024.
- ↑ Mikko Pohtolan lehdistöpalkinto Talouselämän Pekka Seppäselle Mediaviikko. 2.10.2009. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ Kolsi, Eeva-Kaarina: Kirjailijaveljekset Pekka ja Juhani Seppänen oppivat vanhemmiltaan sanomaan suorat sanat: ”Ilmapiiri oli vapaa” Ilta-Sanomat. 28.1.2018. Viitattu 14.1.2019.