Paul Virilio

ranskalainen filosofi, kulttuuriteoreetikko ja urbanisti

Paul Virilio (4. tammikuuta 1932 Pariisi10. syyskuuta 2018[1]) oli ranskalainen filosofi, kulttuuriteoreetikko ja urbanisti. Hänet tunnetaan ennen kaikkea teknologiaa ja sen suhdetta arkkitehtuuriin, taiteisiin ja kaupunkiin käsittelevistä kirjoituksistaan.

Elämä muokkaa

Paul Virilio syntyi Pariisissa vuonna 1932. Opiskeltuaan École des Métiers d'Artissa Virilio erikoistui lasimaalaukseen ja työskenteli Pariisin kirkoissa yhdessä Matissen kanssa. Vuonna 1950 hän kääntyi kristinuskoon. Hän suoritti asepalveluksensa Ranskan armeijassa Algerian itsenäisyyssodan aikana ja opiskeli sen jälkeen fenomenologiaa Merleau-Pontyn johdolla Sorbonnen yliopistossa.

Vuonna 1958 Virilio suoritti fenomenologisen tutkimuksen sotilaallisesta tilasta ja alueiden järjestämisestä; tutkimus keskittyi erityisesti Atlantin valliin, natsien toisen maailmansodan aikana Ranskan rannikolle rakentamaan 15 000 bunkkerin puolustuslinjaan. Vuonna 1963 Virilio alkoi tehdä yhteistyötä arkkitehti Claude Parentin kanssa ja muodosti Architecture Principe -nimisen ryhmän. Hänen osallistuttua toukokuun 1968 kapinaan Pariisissa École Spéciale d'Architecturen oppilaat ehdottivat häntä professoriksi. Vuonna 1973 hänestä tuli arkkitehtuuriopiston opinto-ohjaaja ja L'Espace Critique -lehden päätoimittaja. 1970-luvulta lähtien hän julkaisi, käänsi ja toimitti paljon.

Virilio lopetti opettamisen vuonna 1998. Hänen viimeisimpiin projekteihinsa kuuluivat työskentely pariisilaisten kodittomien kanssa sekä ensimmäisen ”onnettomuuden museon” rakentaminen.

Teoria muokkaa

Sotamalli muokkaa

Virilio kehitti ”sotamalliksi” kutsumansa kuvauksen modernista kaupungista ja yhteiskunnasta yleensä sekä keksi käsitteen ”dromologia”, joka tarkoittaa teknologisen yhteiskunnan perustana olevaa nopeuden ja vauhdin logiikkaa. Hänen tunnetuimmat työnsä ovat Vitesse et Politique (1977), Cahiers du Cinéma: Logistique de la perception (1984) ja La bombe informatique (1998), joissa hän väittää muun lisäksi, että sotilaalliset hankkeet ja teknologiat ohjaavat historian kulkua. Monien muiden kulttuuriteoreetikkojen tavoin Virilio hylkii nimilappuja – kuten ”kulttuuriteoreetikko” – mutta hänet on kuitenkin yhdistetty joskus jälkistrukturalismiin ja postmodernismiin. Jotkut kuvaavat Virilion ajattelua ”hypermoderniksi”. Tämä saattaa olla tarkempi määrittely, sillä suurin osa Virilion työstämistä käsitteistä ja esineistä liittyy modernismiin. Hän on toistuvasti uudistanut yhteytensä fenomenologiaan ja esittänyt modernististen taidesuuntausten, kuten futurismin, kritiikkiä humanistiselta pohjalta. Hänen teoksissaan toistuvat anarkismin, pasifismin ja katolisuuden poliittiset ja teologiset teemat, jotka toimivat keskeisenä innoittajana Virilion ”marginaaliseksi” kutsumalle tavalla lähestyä teknologiaa. Hänen teoksiaan on verrattu McLuhanin, Baudrillardin, Deleuzen & Guattarin, Lyotardin ja muiden tuotantoon, joskin monet näistä yhteyksistä ovat ongelmallisia. Virilio on lisäksi urbanisti.

Virilion ennustukset ”havainnon logistiikasta” – kuvien ja informaation käytöstä sodassa – (teoksessa Cahiers du Cinéma: Logistique de la perception, 1984) olivat niin osuvia, että Persianlahden sodan aikana Ranskan armeija kutsui hänet keskustelemaan ideoistaan. Siinä missä Baudrillard väitti kuuluisasti, että ensimmäistä Persianlahden sotaa ei käyty lainkaan, Virilion mukaan kyseessä oli ”maailmansota pienoiskoossa”.

Olennainen onnettomuus muokkaa

Teknologiaa ei voi olla ilman onnettomuuden mahdollisuutta: esimerkiksi junan keksiminen tarkoitti myös raiteilta suistumisen keksimistä. Virilio näkee onnettomuuden positivismin ja tieteellisen edistyksen negatiivisen lisääntymisen tuotteena. Teknologian leviäminen, varsinkin television kohdalla, erottaa ihmiset todellisen ajan ja avaruuden tapahtumista. Kadotamme viisauden ja tuntuman välittömään näköpiiriimme ja turvaudumme teennäisen ympäristön epäsuoraan näköpiiriin. Tästä näkökulmasta onnettomuus voidaan hahmottaa eräänlaiseksi ”fraktaalimeteoriitiksi”, jonka iskeytymistä edeltää suotuisa pimeys, tulevia törmäyksiä peittävä maisema. Aristoteles väitti, ”ettei ole mitään aksidentaalista tarkastelevaa tiedettä”,[2] mutta Virilio on eri mieltä: simulaattorit, joiden uskottavuus ja suosio vain kasvaa, on suunniteltu onnettomuuksien väistämistä varten. Simulaattoriteollisuus on myös hyvä esimerkki sodan tuomasta tekniikan kehityksestä: se syntyi toisen maailmansodan jälkeisen tieteen ja aseteollisuuden liitosta.

Dromologia muokkaa

Dromos tulee kreikan kielen juoksukilpailua tai -rataa merkitsevästä sanasta ja tarkoittaa Viriliolle vauhdin tiedettä (tai logiikkaa). Dromologia on tärkeää, kun halutaan tutkia yhteiskunnan rakentumista suhteessa sotaan ja nykyaikaiseen mediaan. Virilio huomauttaa, että tapahtumisnopeus saattaa muuttaa itse tapahtuman olemusta ja että nopeammin liikkuva pystyy alistamaan hitaamman. ”Se joka hallitsee aluetta omistaa sen. Alueen omistaminen ei liity ensisijaisesti lakeihin tai sopimuksiin, vaan liikkeeseen ja kiertokulkuun.”[3]

Havainnon logistiikka muokkaa

Nykyaikaisessa sodankäynnissä logistiikka ei viittaa vain henkilöiden, ajoneuvojen, polttoaineen jne. kuljettamiseen, vaan myös kuvien liikkeeseen taistelukentältä pois ja takaisin. Virilio käsittelee paljon CNN:n perustamista ja uutistenmetsästäjän käsitettä. Uutistenmetsästäjä ottaa kuvia, jotka lähetetään CNN:lle, joka voi sitten esittää ne julkisesti. Tämä kuvien kiertokulku saattaa aiheuttaa konflikteja (Virilio käyttää esimerkkinä Rodney Kingistä vuonna 1991 otettua videota). Havainnon logistiikka liittyy myös sotilaallisten operaatioiden ja konfliktikuvien televisiointiin, jota ei katsota ainoastaan kotona: myös itse konfliktiin sekaantuneet sotilashenkilöt katsovat sitä. ”Taistelukentän” lisäksi on siis olemassa ”havainnon kenttä”.

Liikkuva sota muokkaa

Viriliolle siirtymää feodalismista kapitalismiin ei ohjannut rahapolitiikka tai tuotantotapojen muutos, vaan sodan mekaniikka. Virilio esittää, että perinteinen feodaalinen linnoitettu kaupunki katosi aseiden ja sodankäynnin mahdollisuuksien kehittymisen myötä, kun piirityssodankäynti muuttui liikkuvaksi sodaksi. ”Historia kehittyy asejärjestelmiensä vauhdin mukaan.”[4]

Teoksia muokkaa

  • Bunker Archéologie (1975)
  • L'Insécurité du territoire (1976)
  • Vitesse et Politique (1977)
  • Défense populaire et luttes écologiques (1978)
  • Esthétique de la disparition (1980, suom. Katoamisen estetiikka)
  • Cahiers du Cinéma: Logistique de la perception (1984)
  • L'espace critique (1984)
  • L'Horizon négatif (1985)
  • La machine de vision (1988)
  • L'Inertie polaire (1990)
  • L'Ecran du désert (1991)
  • La vitesse de libération (1995, suom. Pakonopeus)
  • La bombe informatique (1998)

Lähteet muokkaa

  1. Mort de l’urbaniste, philosophe et essayiste Paul Virilio Le Monde.fr. 18.9.2018. Viitattu 22.9.2018. (englanniksi)
  2. Aristoteles: Metafysiikka 1027a20.
  3. Ctheory Interview With Paul Virilio. Paulo Virilio in Conversation with John Armitage.
  4. Vitesse et Politique, 1977.

Aiheesta muualla muokkaa


 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Paul Virilio