Papukaijalinnut

lintujen lahko

Papukaijalinnut (Psittaciformes) on lintujen lahko, jonka lajit esiintyvät tropiikissa ja subtropiikissa. Niiden merkittävimmät esiintymisalueet ovat Australaasia ja Amazonin allas.

Papukaijalinnut
Parrot montage.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Papukaijalinnut
Psittaciformes
Wagler, 1830
Parrot range.png
Heimot
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Papukaijalinnut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Papukaijalinnut Commonsissa

Taksonomista riippuen papukaijalinnut jaetaan heimoihin. Aikaisemmin kaikki papukaijalinnut luettiin kuuluviksi papukaijojen (Psittacidae) heimoon. Sittemmin papukaijoista on erotettu omiksi heimoikseen kakadut (Cacatuidae) ja uudenseelanninpapukaijat (Strigopidae), eräissä luokituksissa heimoja on enemmän, esimerkiksi BirdLife Suomen käyttämässä luokituksessa on lisäksi heimo kaijat.[1][2] Kaikkiaan papukaijalintuja tunnetaan noin 350 lajia.

Anatomia ja fysiologiaMuokkaa

KokoMuokkaa

 
Hyasinttiara on maailman suurin lentävä papukaija.

Pienimmät papukaijalinnut ovat alle kymmenen senttimetrin pituisia (esimerkiksi pikkukaijaset), suurimmat taas lähestulkoon metrin pituisia ja painavat puolisentoista kilogrammaa (esimerkiksi hyasinttiara).

TuntomerkitMuokkaa

Papukaijalinnut ovat anatomialtaan harvinaisen yhdenmukainen linturyhmä. Niillä on koukkunokka, jonka yläosassa on kyhmy, lihaksikas tarttumakieli, suhteellisen suuri pää ja tukeva ruumis, sekä jalat, joiden varpaista kaksi osoittaa eteen ja kaksi taakse.[3]

VäritysMuokkaa

Papukaijalinnut ovat usein hyvin värikkäitä. Höyhenyksen väreillä on merkitystä etenkin parinvalinnassa. Suuri osa papukaijojen väreistä syntyy melaniinipigmenteistä. Sinistä väriä melaniinipigmentit tuottavat yhdessä höyhenten rakenteellisten ominaisuuksien kanssa. Papukaijojen kirkkaan punaiset, keltaiset ja oranssit värit eivät synny karotenoideista, kuten monilla muilla lajeilla, vaan yksinomaan papukaijoille ominaisista psittacofulvineista, jotka on nimettykin papukaijojen mukaan. Koska papukaijat näkevät myös ultraviolettia (UV) valoa, ne ovat toistensa silmissä vieläkin värikkäämpiä kuin ihmisten silmissä. Etenkin sukupuolten väliset värierot korostuvat juuri UV-alueella.[4]

NäköaistiMuokkaa

Papukaijalinnuilla on laajempi ja tarkempi värinäkö kuin ihmisellä. Papukaijan näkökyky on linnuillekin harvinaisesti tetrakromaattinen, eli sillä on neljäntyyppisiä tappisoluja, kun ihmisellä on vain kolmentyyppisiä. Kolme papukaijan tappisolutyyppiä vastaa ihmisen tappisoluja, jotka ovat herkistyneet lyhytaaltoiselle, pitkäaaltoiselle ja keskipitkälle valolle. Papukaijan neljäs tappisolutyyppi on herkistynyt lajista riippuen joko violetille tai ultravioletille valolle.[4]

Papukaijalintujen näkö on myös ihmisen näköä “nopeampi”. Lintu näkee esimerkiksi loistelampun välkkeen selvästi erottuvana kuin strobovalon, eikä yhtenäisenä valona kuin ihminen.[5]

HajuaistiMuokkaa

Papukaijalintujen hajuaisti on melko kehno, mutta ne kykenevät hajuerotteluun oli kyseessä sitten ruokaan tai pesäpaikkaan liittyvä haju.[6][7]

ÄäntelyMuokkaa

Papukaijalinnut ovat hyvin äänekkäitä. Yhdellä lajilla on kymmenestä kahteenkymmentä erilaista ääntä. Papukaijat pitävät monimuotoisilla kutsuhuudoillaan toisiinsa yhteyttä pitkienkin matkojen yli metsässä. Ne varoittavat ääntelemällä toisiaan saalistajista. Ne ääntelevät myös kosiskeluvaiheessa ja ollessaan yhdessä puolisonsa kanssa sekä karkottaakseen tunkeilijat reviiriltään. Poikaset pyytävät emoltaan ruokaa ääntelemällä.[8]

Lemmikkipapukaijat voivat oppia jäljittelemään ihmisen puhetta. Villien papukaijojenkin on havaittu matkivan toisten yksilöiden ääniä. Harmaapapukaijojen on havaittu matkivan myös muiden lintulajien ääniä, ja ne tekevät sitä etenkin ollessaan kumppaninsa kanssa.[8]

Harmaapapukaija Alex oppi elämänsä aikana vastaamaan kysymyksiin käyttäen esimerkiksi numeroita, värejä, esineiden kokoja ja materiaaleja. Papukaijat eivät siis vain päättömästi matki kuulemaansa, vaan voivat ymmärtää myös sen, mitä puhe tarkoittaa. Lemmikkinä elävät yksilöt oppivat herkästi asiayhteyksiä, joissa jokin sananparsi on soveliasta sanoa, vaikka ne eivät ymmärtäisi abstraktien käsitteiden, kuten "Hyvää yötä!" sananmukaista tarkoitusta. Jotkin papukaijat voivat oppia matkimaan vihellystä.

RavintoMuokkaa

Kaikki papukaijalinnut ovat pääasiallisesti kasvinsyöjiä. Lajit voidaan jakaa neljään ryhmään sen mukaan, mitä ne pääasiallisesti syövät: siemensyöjiin, meden ja siitepölyn syöjiin, hedelmiensyöjiin ja lehtiensyöjiin. Lisäksi osa lajeista voidaan luokitella kaikkiruokaisiksi, jotka syövät yhtä tai useampaa kasviruokaa sekä lisäksi runsaasti eläinproteiinia. Puhtaimmin kaikkiruokaisia papukaijalajeja on Uudessa-Seelannissa.[9]

LevinneisyysMuokkaa

Papukaijalintuja elää luonnonvaraisina useimmissa lämpimissä maissa, muun muassa Intiassa, Kaakkois-Aasiassa ja Länsi-Afrikassa. Suurin osa lajeista on kotoisin Australiasta ja Keski- ja Etelä-Amerikasta. Ainoa Pohjois-Amerikassa alkuperäisenä elävä laji oli karolinanaratti, joka on nykyään kuollut sukupuuttoon.

Moni laji on levinnyt alkuperäisen elinalueensa ulkopuolelle: varsinkin munkkiarattia ja kauluskaijaa tavataan runsaasti lähes kaikissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Erikoisuutena on myös amatsonien muodostama pieni kanta Stuttgartissa. Myös Yhdysvalloissa monet papukaijalajit ovat muodostaneet melko pysyviä kantoja, kuten punapääaratit sukulaislajeineen San Fransiscossa, ruusukaijaset Arizonassa ja useampi amatsonilaji Kaliforniassa.[10]tarvitaan parempi lähde

LisääntyminenMuokkaa

Useimmat papukaijalintulajit ovat yksiavioisia. Ne viettävät aikansa yhden kumppanin seurassa, ja koiraslintu on kumppaninsa poikasten isä, eli naaraat eivät tee syrjähyppyjä. Pariskunta on yleensä yhdessä monen pesinnän ajan, aina kumppanin kuolemaan asti. Pesintöjen välillä linnut saattavat elää parvessa, mutta ne palaavat kumppaninsa kanssa taas yhteen uudeksi pesimäkaudeksi.[11]

 
Papukaijapariskunta pesäkolossaan.

Useimmat papukaijalinnut tekevät pesänsä jonkinlaiseen valmiiseen koloon, jonka ne löytävät useimmiten puusta. Suurikokoisimmat papukaijat löytävät riittävän suuria pesäkoloja vain suurista ja vanhoista puista. Jotkin lajit pesivät kallionkolossa, jotkin rakentavat pesänsä risuista, ja jotkin kaivertavat pesänsä puuhun, rinteeseen, maahan, kasvillisuuden sekaan tai termiittikekoon.[12]

Koiras etsii yleensä pesäkolon kumppanilleen. Naaras sisustaa kolon ja yleensä hautoo munat yksin, samalla kun koiras hakee sille ja poikasille ruokaa. Eri papukaijalajit munivat eri määrän munia. Emo hylkää munat noin joka toisessa pesinnässä. Munat kuoriutuvat eri aikoina, joten pesässä on usein erikokoisia poikasia. Kuoriutuneista poikasista 40–80 prosenttia selviytyy pesästä hengissä. Pesästä lähteneistäkin poikasista jopa 80 prosenttia kuolee muutaman viikon tai kuukauden sisällä. Poikaset jättävät vanhempansa vasta kuukausien kuluttua pesästä lähdettyään ja kokoontuvat nuorisoparviksi.[12]

Pienet papukaijat saavuttavat sukukypsyytensä joskus jo ensimmäisenä elinvuonnaan, suurimmat papukaijat vasta neli- tai viisivuotiaina.[12]

ElinikäMuokkaa

Jotkin papukaijalajit ovat hyvin pitkäikäisiä. Suurimmat lajit voivat elää vankeudessa keskimäärin yli 50-vuotiaiksi, ja yksi molukkienkakaduyksilö saavutti 92 vuoden iän. Keskimäärin yli kymmenvuotiaaksi elää kuitenkin vain joka kolmas papukaijalaji.[12]

LähteetMuokkaa

  • Toft, Catherine a. & Wright, Timothy F.: Parrots of the Wild. University of California Press, 2015. ISBN 978-0-520-96264-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Order Psittaciformes Handbook of The Birds of The World. Viitattu 5.4.2018.
  2. Maailman lintujen suomenkieliset nimet BirdLife Suomi. Viitattu 5.4.2018.
  3. Toft & Wright 2015, ”The Marvelous Diversity of Parrots.”
  4. a b Toft & Wright 2015, ”Visual Communication.”
  5. Maija Karala: Erään planeetan ihmeitä - Linnuilla on tylsää elokuvissa planeetanihmeet.wordpress.com. 01.04.2017. Viitattu 8.4.2022.
  6. T. J. Roper: Olfactory discrimination in Yellow-backed Chattering Lories Lorius garrulus flavopalliatus: first demonstration of olfaction in Psittaciformes: Olfactory discrimination in Yellow-backed Chattering Lories. Ibis, 1.10.2003, 145. vsk, nro 4, s. 689–691. doi:10.1046/j.1474-919X.2003.00195.x. Artikkelin verkkoversio. en
  7. Milla Mihailova, Mathew L. Berg, Katherine L. Buchanan, Andrew T.D. Bennett: Odour-based discrimination of subspecies, species and sexes in an avian species complex, the crimson rosella. Animal Behaviour, 2014-09, 95. vsk, s. 155–164. doi:10.1016/j.anbehav.2014.07.012. Artikkelin verkkoversio. en
  8. a b Toft & Wright 2015, ”Vocal Communication.”
  9. Toft & Wright 2015, ”Introduction to the Diets of Parrots.”
  10. Kirjoittaja Maija Karala: Papukaijat vieraalla maalla planeetanihmeet.wordpress.com. 26.3.2018. Viitattu 11.6.2021.
  11. Toft & Wright 2015, ”Monogamy.”
  12. a b c d Toft & Wright 2015, ”Evolutionary Ecology.”

Aiheesta muuallaMuokkaa