Pallo-Pojat

helsinkiläinen jalkapalloseura

Pallo-Pojat on vuonna 1935 perustettu helsinkiläinen jalkapalloseura. Parhaimmillaan se pelasi SM-sarjassa ja seuralla on myös yksi Suomen Cupin voitto.

Pallo-Pojat
Koko nimi Helsingin Pallo-Pojat
Lempinimet PPJ
Perustettu 1935
Kaupunki Suomi Helsinki, Suomi
Kenttä Jätkäsaaren tekonurmi
Sarja Kakkonen
Sarjataso 4.
Värit          
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

Pallo-Poikien junioritoiminta irtautui 1995 omaksi seurakseen nimellä Pallo-Pojat Juniorit ry (PPJ) ja kasvoi vuonna 2019 Suomen kolmanneksi suurimmaksi jalkapalloseuraksi.

Historia

muokkaa

Pallo-Pojat perustettiin 7. lokakuuta 1935 ja se liittyi Palloliittoon kaksi vuotta myöhemmin. Varsinaisesti seuran toiminta lähti kasvamaan sodan jälkeen. Pallo-Pojat oli ensimmäiset toimintavuotensa monipalloiluseura: jalkapallo, jääpallo, koripallo ja käsipallo kuuluivat seuran repertuaariin. Pallo-Pojat voitti jalkapallossa Suomen Cupin vuonna 1956, jolloin se kaatoi TKT:n maalein 2–1. Tuolloin Pallo-Pojat pelasi vielä Suomensarjassa. Cup-mestaruuden voittaneessa joukkueessa pelasivat Heikki Rauhanen, Aarno Hautala, Aulis Huttunen, Viktor Gratsew, Erkki Tienaho, Sakari Vuoristo, Raimo Nieminen, Olavi Hirvonen, Pentti Jokela, Juhani Metsä ja Jouko Manner.

Kaksi vuotta myöhemmin, kauden 1958 päätteeksi, seura nousi SM-sarjaan. Parhaimmillaan Pallo-Pojat ylsi SM-sarjan seitsemänneksi vuonna 1960. Samana ja seuraavana vuonna pääsarjassa pelasi neljä muutakin helsinkiläistä joukkuetta ja kilpailu pelaajista ja resursseista johti lopulta Pallo-Poikien putoamiseen kauden 1961 lopussa.[1] Samana vuonna seura ylsi jälleen cupin finaaliin, mutta hävisi sen tällä kertaa. Putoamisen jälkeen parhaat pelaajat vaihtoivat seuraa, mikä johti seuran alamäkeen. SM-sarjassa Pallo-Poikien riveissä pelanneista A-maajoukkueeseen ylsi kaksi pelaajaa – Pentti Jokela ja Raimo Lukander. Lisäksi useat muut saivat tililleen B-maaotteluita.

Pallo-Pojat haki uuttaa nousua alasarjoista 1980-luvulla. Seuraan hankittiin kokeneita pelaajia, kuten Atik Ismail ja Hannu Kautiainen. Pertti Alajan ja Risto Kuuselan valmennuksessa Pallo-Pojat onnistui nousemaan II-divisioonaan kaudeksi 1989, mutta putosi tuon kauden jälkeen takaisin III-divisioonaan.

Seuran junioritoiminta oli vireää 1980-luvulla Punavuoren, Ullanlinnan ja Eiran alueella. Seuran aktiiveja olivat tuolloin ainakin Erkki Aurejärvi, Hannu Haukanhovi ja Antero Huttunen, joista viimeksi mainittu valmensi juniorijoukkueita ja toimitti PP-Uutiset -nimistä seurajulkaisua.

Naisten SM-sarjan 1985 voittaneen Kaunis Nainen Futiksen hajottua sen jalkapallotoiminta siirtyi Pallo-Poikien alaisuuteen nimellä PP-Futis. Joukkueen valmentajaksi hankittiin Nisse Suomalainen, jonka johdolla seura voitti jo vuonna 1989 Helsingin piirin ja Suomen mestaruuden. Joukkueessa pelasivat lahjakkaat naisjalkapalloilijat kuten Ulla Kaasinen ja Katríina Elovirta.

1980-luvun loppupuolella Helsinkiin saatiin perustettua Pallo-Poikien, PP-Futiksen, Kiffenin, KäPan ja Gnistanin toimesta edustusjalkapalloilua tarkoituksenaan harjoittava yhteinen koalitioseura nimeltään FC Helsinki United ry. Tarkoituksena oli, että korkeimmalla sarjatasolla pelaava seura luovuttaa paikkansa FC Helsinki Unitedille ja edustusjoukkueen toimintaa vahvistetaan neljän perustajaseuran yhteisin voimin.

Koska Pallo-Poikien miesten joukkue putosi III-divariin ja Kiffen ja Gnistan nousivat II-divisioonaan, niin harkinta jäi jommallekummalle seuralle. Nämä seurat (Kiffen ja Gnistan) neuvottelivat asiasta, mutta eivät päässeet seuroja tyydyttävään ratkaisuun, jonka seurauksena kumpikin seura kieltäytyi luovuttamasta miesten edustusjoukkuetta FC Helsinki United ry:lle. Naisten puolella Pallo-Pojat / PP-Futis sitä vastoin toimi sopimuksen mukaisesti ja luovutti naisten edustusjoukkueen pelaamaan kaudella 1990 FC Helsinki Unitedin nimellä. Kysymyksessä ei ollut seurafuusio.

Nisse Suomalainen toimi edelleen samojen naisjalkapalloilijoiden valmentajana, jotka siis kaudella 1990 pelasivat FC Helsinki United -nimellä. Kyseinen naisten joukkue voitti kaudella 1990 toistamiseen Helsingin piirin mestaruuden, Suomen mestaruuden ja lisäksi vielä Suomen Cup -mestaruuden eli niin sanotun triplan. Joukkueen pelaajat olivat suurimmalta osin PP-Futiksen pelaajia. Näiden voitokkaiden vuosien jälkeen SPL tarjosi Nisse Suomalaiselle Suomen naismaajoukkueen päävalmentajan paikkaa, jonka hän otti vastaan.

Koska FC Helsinki Unitedin miesjalkapalloilua ei saatu toimimaan aiemmin sovitulla tavalla, luovuttiin alkuperäisistä tavoitteista sekä miehissä että myös naisjalkapalloilussa. FC Helsinki United luopui voittoisan kauden 1990 jälkeen paikastaan SM-sarjassa, jonka seurauksena pelaajat vapailla papereilla hakeutuivat pelaamaan muissa seuroissa.

PP-Futis ry ja FC Helsinki United ry ovat yhdistyksinä yhämilloin? olemassa, joskin ilman urheilutoimintaa.

Vuosina 1994-1995 Pallo-Poikien sisällä käsiteltiin junioreiden eriyttämistä omaksi seurakseen eli rekisteröidyksi yhdistykseksi. Hanke keräsi sekä kannatusta että vastusta ja vuonna 1995 päättivät juoniritoiminnassa mukana olevien pelaajien vanhemmat järjestäytymisestään. He perustivat junioritoiminnalle oman itsenäisen seuran, Pallo-Pojat Juniorit ry:n.

Pallo-Pojat ry toimii tällä hetkellämilloin? ainoastaan ikämiesjalkapallossa.

Pallo-Pojat ry:stä eriytyneen Pallo-Pojat Juniorit ry:n (PPJ) toiminta on ollut Helsingissä aktiivista ja aikaansaavaa juniorijalkapallotoimintaa. PPJ on rekisteröityjen pelaajien määrällä mitattuna Helsingin toiseksi suurin ja Suomen kolmanneksi suurin jalkapalloseuralähde?. PPJ:llä on kaupunginosajoukkueet ikäluokittain Lauttasaaressa, Jätkäsaaressa, Eirassa ja Väiskillä (Töölössä), sekä eteläisen Helsingin ainoa täysimittainen jalkapallohalli Intersport Areena. Kaudella 2022 PPJ:n edustusjoukkue pelaa korkeammalla sarjatasolla kuin koskaan aiemmin, miesten valtakunnallisessa Kakkosessa.

Lähteet

muokkaa
  • Lahtinen, Esko: Pallo-Pojat järkevillä toimintalinjoilla. 90 minuuttia, 27.11.2008, nro 4/2008, s. 24–25.

Viitteet

muokkaa
  1. Seppo Aalto ym.: Tähtien Tarina, s. 52. Helsingin Jalkapalloklubi, 2007. ISBN 978-952-92-2062-5.

Aiheesta muualla

muokkaa