Avaa päävalikko

Kapiteeli (yhtiö)

(Ohjattu sivulta Ovenia)

Kapiteeli Oyj oli Suomen valtion kokonaan omistama kiinteistösijoitusyhtiö vuosina 1999–2006. Kapiteeli-konsernin muodostivat Kapiteeli Oyj emoyhtiönä, Ovenia Oy, sekä lukuisat erilliset kiinteistö- ja asuntoyhtiöt.

Yhtiön kiinteistöomistusMuokkaa

Kapiteeli Oyj:tä perustettaessa siihen siirrettiin kaikki Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin hallinnoima kiinteistöomaisuus. Arsenaliin kiinteistöt tulivat Suomen Säästöpankki – SSP Oy:n kautta, siihen pankkikriisin vuoksi sulautettujen ongelmapankkien luottojen vakuuksina.

Keväällä 2000 yhtiöön siirrettiin Puolustusvoimien asuntokiinteistöt, joista muodostettiin tytäryhtiö Kruunuasunnot Oy. Kaiken kaikkiaan Puolustusvoimilta siirrettiin yhtiöön 5 500 asuntoa.[1]

Vuoden 2000 lopussa yhtiön omistuksessa oli yhteensä 3 951 kiinteistöä, kirjanpitoarvoltaan 7,7 miljardia euroa. Kokonaispinta-alaa kohteissa oli 3 miljoonaa neliömetriä. Henkilöstöä yhtiössä oli 174 henkeä.[2]

Kruunuasunnot myytiin vuonna 2004 115 miljoonalla eurolla Solidium Oy:lle. Vuonna 2006 myytiin 15 hotellikiinteistöä 300 miljoonalla eurolla Norgani Hotels ASA:lle.[3]

Vuoden 2006 syksyllä Kapiteelilla oli enää runsaat 900 kiinteistökohdetta, joiden arvo oli noin miljardi euroa ja kokonaispinta-ala 1,2 miljoonaa neliömetriä. Työntekijöitä yhtiössä oli noin 90 henkeä.[4] Suurimmat vuokralaiset olivat Kesko, Oikeusministeriö, Stockmann, TeliaSonera ja Nokia.

Yhtiön organisaatioMuokkaa

Kapiteeli Oyj:n liiketoiminta ja kiinteistöomistus oli jaettu neljään itsenäiseen ja tulosvastuulliseen liiketoimintayksikköön: sijoitus-, kehitys- ja myyntikiinteistöt, sekä Kruunuasunnot Oy. Myöhemmin perustettiin kaikkien kiinteistöjen huoltoon ja isännöintiin keskittyvä Kiinteistöpalvelut-yksikkö.[2]

  • Sijoituskiinteistöt-yksikön piirissä hoidettiin vuokrattavia liike-, toimisto-, teollisuus- ja varastokiinteistöjä. Yksikköön kuului muun muassa 29 hotellikiinteistöä. Yksikön kiinteistöt muodostivat lähes puolet Kapiteelin kiinteistöjen arvosta.
  • Kiinteistökehitys-yksikön kiinteistöjä pyrittiin peruskorjauksilla ja toimintoja kehittämällä saamaan myyntikelpoisiksi sijoituskohteiksi. Yksi tärkeimmistä kehityskohteista oli Helsingin Ruoholahden Porkkalantalon peruskorjaus ja HTC-Centerin rakentaminen.
  • Myyntikiinteistöt-yksikön kiinteistöillä ei nähty olevan kehitysmahdollisuuksia sijoituskohteina. Kiinteistöt pyrittiin myymään sellaisenaan. Yhtiön alkuvaiheessa myytävät kiinteistöt muodostivat kolmanneksen yhtiön omaisuudesta. Kiinteistöistä kaksi kolmannesta sijaitsi muualla kuin yliopistopaikkakunnilla.

Myöhemmin yhtiön toiminnan painopisteen muuttuessa organisaatio liiketoimintayksiköt muutettiin kolmijakoiseksi: toimitilat, hotellit ja myyntikiinteistöt. Kapiteelin 51 prosenttisesti omistama tytäryhtiö Ovenia Oy tuotti kiinteistöjen ylläpito-, hallinto- ja asiantuntijapalveluja. Yhtiö johti, organisoi ja kilpailutti palvelujen tuottajia asiakkaidensa puolesta. [5]

Kapiteeli Oyj:n myyntiMuokkaa

Joulukuussa 2006 Kapiteeli Oyj:n koko osakekannan osti toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj noin 943 milj. eurolla.[6] Sponda oli alun perin perustettu pankkikriisin yhteydessä hallinnoimaan SKOP:n sijoituskiinteistöjä ja osakesalkkua. Kiinteistösektori eriytettiin omaksi yhtiökseen Sponda Kiinteistöt Oy huhtikuussa 2007. Kapiteeli on nykyisin Sponda Kiinteistöt Oy:n aputoiminimi.[7]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Kapiteeli Oyj: Yritystieto 2006. Sponda Oyj. Viitattu 18.11.2007.
  • Spondan historia 2007. Sponda Oyj. Viitattu 18.11.2007.
  • YTJ-tietopalvelu Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä. 2007. Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 18.11.2007.
  • Vuosikertomus 2000. Kapiteeli Oyj, 2001. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.11.2007).
  • Vuosikertomus 2005. Kapiteeli Oyj, 2006. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.11.2007).

ViitteetMuokkaa

  1. Kapiteeli: Vuosikertomus 2000, s.3
  2. a b Kapiteeli: Vuosikertomus 2000, s. 3, 7, 9, 12
  3. Kapiteeli.fi: Ajankohtaista
  4. Kapiteeli.fi: Kapiteeli lyhyesti
  5. Kapiteeli: Vuosikertomus 2006, s. 10, 20
  6. Sponda 2007
  7. YTJ-tietopalvelu: Sponda

Aiheesta muuallaMuokkaa