Ossi Somma

suomalainen kuvanveistäjä

Kaarlo Ossian ”Ossi” Somma[1] (vuoteen 1936 Sulander;[2] 28. tammikuuta 1926 Pohjois-Pirkkala10. syyskuuta 2020 Nokia[3][4]) oli suomalainen kuvanveistäjä. Hänen töitään on nähty useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla.[5]

UraMuokkaa

Somma opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Repin-instituutissa Leningradissa. Hän debytoi Tampereella 1956 ja voitti Suomi-palkinnon vuonna 1996.[6] Somma toimi 1970-luvun alusta lähtien parikymmentä vuotta opettajana Kankaanpään taidekoulussa ja tästä ajasta kaksi vuotta koulun virkaatekevänä rehtorina. Kankaanpään aikana syntyi kolmen taiteilijan Ars Sata -työryhmä, johon ovat kuuluneet Somman lisäksi Pertti Mäkinen ja Reijo Paavilainen.[7] Somman töitä on runsaasti julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa paitsi kotimaassa myös ulkomailla, kuten Moskovan nykytaiteen museossa sekä Patersonin museossa New Jerseyssä. Nokian Siurossa on Ossi Somman veistospuisto, jossa on pysyvästi esillä laaja kokoelma hänen tuotantoaan.[8] — Somma on suunnitellut myös mitaleita.[6]

Palkintoja ja tunnustuksiaMuokkaa

Valokuvia julkisista teoksistaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Kunniamerkit: Ossi Sommalle Suomen Leijonan komentajamerkki. Nokian Uutiset. 4.12.2013. Arkistoitu 15.12.2013. Viitattu 12.9.2020.
  2. Facta 2001, osa 15, p. 131. WSOY 1985.
  3. Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 4.10.2020, s. C 13
  4. Mansikka, Heli: Kuvanveistäjä Ossi Somma on kuollut Yle Uutiset. 11.9.2020. Viitattu 12.9.2020.
  5. Tietoja Sommasta. Ossi Somma. Arkistoitu 21.4.2001. Viitattu 12.9.2020.
  6. a b Ossi Somma taiteilijamatrikkelissa
  7. Kesti, Erkki: Somma esittelee naisensa. Tyrvään Sanomat 27.1.1996, s. 7. Vammala: Tyrvään Sanomat.
  8. Ossi Somman veistospuisto ja Mikko Salosen ateljee Visit Nokia. Viitattu 12.9.2020.
  9. Kuka kukin on 2003, s. 962–963. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X

Aiheesta muuallaMuokkaa


Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.