Avaa päävalikko

Ossi Kostia (ent. Costiander; 15. elokuuta 1905 Nurmijärvi27. joulukuuta 1976 Kangasala) oli suomalainen näyttelijä.

Ossi Kostia
Reino Kalliolahti (vas.), Kosti Klemelä ja Ossi Kostia Albert Hussonin näytelmässä Enkelten keittiö (Tampereen Työväen Teatteri 1950-luvun alkupuolella).
Reino Kalliolahti (vas.), Kosti Klemelä ja Ossi Kostia Albert Hussonin näytelmässä Enkelten keittiö (Tampereen Työväen Teatteri 1950-luvun alkupuolella).
Henkilötiedot
Syntynyt 15. elokuuta 1905
Nurmijärvi
Kuollut 27. joulukuuta 1976 (71 vuotta)
Kangasala
Aiheesta muualla
Elonet

Kostia teki elämäntyönsä Tampereen Työväen Teatterissa, jonka tunnettu luonne-, operetti- ja sankarinäyttelijä hän oli. Hänen tunnetuimpia roolejaan olivat Romeon ja Julian Romeo ja näytelmän Kalle Aaltosen morsian salapoliisin rooli. Lisäksi hän esitti Pyynikin kesäteatterissa muun muassa Pohjantähti-näytelmän debyyttiversiossa räätäli Halmeen osan. Aikaisemmin Kostia oli näytellyt Porin teatterissa.

Kostia nähtiin uransa aikana vain kolmessa elokuvassa. Hänen suurin osansa oli meripoika Arvin rooli hänen serkkunsa Paavo Kostiojan ohjaamassa elokuvassa Laivan kannella (1938). Hänen tunnetuin roolinsa oli kuitenkin huru-ukko Oton osa elokuvassa Opri (1954), mistä hänet palkittiin miessivuosan Jussi-patsaalla. Lisäksi hän esitti lääkäriä elokuvassa Sven Tuuva (1958).

Kostia sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1957.[1]

LähteetMuokkaa

  • Heikkilä, Ritva (toim.): BRAVO! Teatterikaskuja ja -tarinoita. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25550-5.
  • Kalemaa, Kalevi: Eino Salmelainen: Elämä ja teatteri. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26276-5.

ViitteetMuokkaa

  1. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat aakkosjärjestyksestä ritarikunnat.fi. ritarikunnat.fi. Viitattu 22.7.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa