Avaa päävalikko

Osseetit ovat Kaukasuksella elävä kansa. Osseetit puhuvat iranilaisiin kieliin kuuluvaa osseetin kieltä. Suurin osa osseeteista asuu Venäjään kuuluvan Pohjois-Ossetian alueella, mutta heitä asuu myös muualla Venäjällä, Pohjois-Ossetian eteläpuolella Georgiassa ja siihen virallisesti kuuluvassa, mutta itsenäiseksi julistautuneessa Etelä-Ossetiassa.

Osseetit
Merkittävät asuinalueet
Venäjän lippu Venäjä514 800[1]
Flag of South Ossetia.svg Etelä-Ossetianoin 65 000[2]
Georgia38 000¹[3]
Kielet osseetti
Uskonnot ortodoksisuus, islam
Huomautukset
¹Sisältää vain Georgian hallitsemilla alueilla asuvat osseetit.

HistoriaMuokkaa

 
Osseettimies kansallispuvussa 1800-luvulla.

Osseetit polveutuvat todennäköisesti skyyteistä ja sarmaateista.[2] Nämä kansat asuttivat Etelä-Venäjän tasankoja jo antiikin aikana. Heistä muodostuivat alaanit, jotka olivat löyhästi yhteen liittynyt eri heimojen konfederaatio. Ensimmäiset maininnat heistä ovat 100-luvulta jaa. Kansainvaellusajan aikana osa alaaneista muutti kauas länteen samaan tapaan kuin esimerkiksi gootit ja vandaalit. Muuttajat sulatuivat kuitenkin sittemmin muuhun väestöön. Itään jääneet alaanit jättivät jossakin vaiheessa tasangot ja muuttivat nykyisen Ossetian vuoristoalueelle. Tarkkaa ajankohtaa tälle muuttoliikkeelle ei tunneta. Kultainen orda alisti alaanit vuoteen 1233 mennessä ja Timur Lenkin valtakaudella alaanit hävisivät Kaukausuksen vuoriston pohjoispuolelta. Sittemmin heidän alueensa on kutistunut entisestään turkkilaisten ja kaukasialaisten heimojen paineen alla.[4] Osseetit päätyivät Venäjän keisarikunnan alaisuuteen Georgian mukana. Tuolloin ainut Venäjän Georgiaan yhdistänyt tie kulki Ossetian kautta. Venäläisten sen varrelle vuo0nna 1784 perustamasta Vladikavkazin linnoituksesta tuli myöhemmin Pohjois-Ossetian pääkaupunki.[2] Venäjän valtakaudella vuoriston osseetit alkoivat uudelleen asuttaa nykyisen Pohjois-Ossetian pohjoisosien tasankoja ja suurin osa alueen kaupungeista muodostui tänä aikana.[4] Etelä-Ossetian puolella osseetit ovat asuttaneet samoja keskuksia jo keskiajalta lähtien. Heidän suhteensa georgialaisiin olivat pitkään rauhalliset. Yhteenottoja syntyi kuitenkin 1920-luvulla, ja myöhemmin nämä kaksi osapuolta ovat ottaneet yhteen Etelä-Ossetian sodassa ja Georgian sodassa. Konfliktit johtivat itsenäiseksi julistautuneen Etelä-Ossetian syntyyn.[2]

KulttuuriMuokkaa

 
Osseettitorneja Fiagdonilla.
 
Heimot

Osseetit jakautuvat kolmeen alaryhmään, joista suurin on pohjoisen ironit. Kaksi muuta ryhmää ovat etelän kudarit ja lounaan digorit. Suurin osa osseeteista on ortodokseja, mutta osa digoreista harjoittaa islamia.[2] Islam omaksuttiin kabardeilta 1600-luvun lopulla. Kristinusko levisi osseettien keskuuteen Georgiasta 800–1200-luvuilla. Osseettien uskonnossa on säilynyt myös kristinuskoa edeltäneen pakanallisen uskonnon piirteitä. Esimerkiksi monet vanhat pakanalliset jumalat on sittemmin yhdistetty kristittyihin pyhimyksiin, mutta niitä kunnioitetaan paljolti samaan tapaan kuin pakana-aikoinakin.[4] Kristityiksi pyhimyksiksi muuttuneita pakanallisia jumaluuksia ovat esimerkiksi Wasilla ja Uastyrji, joiden pyhätöille tehdään pyhiinvaellusmatkoja.[2]

Historiallisesti tärkeä osseettien elinkeino on ollut karjanhoito. Erityisesti on valmistettu maitotuotteita. Osseettien valmistama voi eli kefir ja juusto eli tsykht ovat tunnettuja tuotteita Kaukasuksella. Maanviljelys on ollut osseettien asuttamalla vuoristoalueella vähäistä, koska alue ei sovellu siihen erityisen hyvin. Yksi harvoista alueella selviävistä viljakasveista oli ohra, mutta senkin kasvatuksen jatkuvana vaarana oli kasvien paleltuminen ja sadon tuhoutuminen. Kun osseetteja muutti jälleen tasangoille 1800-luvun aikana, he alkoivat viljellä myös esimerkiksi maissia, ruista ja kasviksia. Nykyisin osseettien talouden kannalta merkitystä on myös metallurgialla ja metsätaloudella.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. perepis2002.ru. Viitattu 15.7.2015. (venäjäksi)
  2. a b c d e f Thomas de Wall: The Caucasus - An Introduction, s. 135–145. Oxford Univeristy Press, 2010. ISBN 978-0-19-539976-9. (englanniksi)
  3. Ethnic Groups of Georgia: Census 2002 (pdf) European Centre for Minority issues. Viitattu 15.7.2015. (englanniksi)
  4. a b c d Paul Friedrich ja Norma Diamond: Encyclopedia of world cultures – v. 6. Russia, s. 297–302. G.K. Hall & Company, 1994. ISBN 0-8161-1810-8. (englanniksi)