Onni Kohonen
Onni Armas Kohonen (23. tammikuuta 1897 Viipuri – 27. joulukuuta 1945) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat ylijunailija Pekka Kohonen ja Josefina Nemlander. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Aili Helena Mansnerin kanssa.[1][2]
Opinnot muokkaa
Kohonen kävi viisi luokkaa Viipurin klassillista lyseota ja 3 lukukautta Suomen liikemiesten kauppaopistoa, josta sai päästötodistuksen vuonna 1922. Kohonen suoritti jääkärialiupseereita varten järjestetyn aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1921 ja oli Kadettikoulussa kuuntelu-upseerina vuosina 1921–1922 sekä suoritti Rannikkotykistön ampumakoulun vuonna 1923. Yleisesikunnan kaasukurssin hän suoritti vuonna 1927 ja Taistelukoulun komppaniapäällikkökurssin vuonna 1929 sekä Rannikkotykistön taktilliset kurssit vuonna 1931. Sotakorkeakoulun yleisen osaston 1. vuosikurssin hän kävi vuosina 1934-1935.[1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Kohonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 10. tammikuuta 1916, josta hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä.[3]
Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hänet siirrettiin 4. lokakuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin työlomalle Saksaan.[1][2]
Suomen sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Kohonen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 10. kesäkuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä 12. kesäkuuta 1918 ja hänet sijoitettiin Jääkäritykistöprikaatin III patteriston 5. patteriin. Myöhemmin patteri siirrettiin Suomen tykistökouluun ja Kohonen siirtyi patterin mukana. Tykistökoulusta Kohonen siirrettiin Laatokan puolustukseen ja hänet sijoitettiin Valamon saariasemalle 29. elokuuta 1918. Armeijasta Kohonen erosi 14. lokakuuta 1918.[1][2]
Heimosoturiksi muokkaa
Kohosen armeijasta ero oli edellytys, että hän kykeni osallistumaan Viron vapaussotaan. Kohonen liittyi Viroon lähteviin joukkoihin tammikuussa 1919 ja hänet sijoitettiin Viron armeijaan patteriupseeriksi 2. kenttätykistörykmentin 5. patteriin. Myöhemmin hän toimi Viron tykistöntarkastajana kenraali Londenin esikunnassa. Kohonen otti osaa Viron vapaussodan taisteluihin Valgassa ja Wiezemhofissa (nyk. Vījciems). Virosta hän palasi huhtikuussa 1919 ja Suomeen päästyään hän liittyi 8. toukokuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja hänet sijoitettiin päälliköksi rannikkopattereihin ja hän osallistui Vitelen taisteluihin. Retkikunnasta hän erosi 14. heinäkuuta 1919.[1][2]
Rauhan aika muokkaa
Sotaretkiltä palattuaan Kohonen työskenteli ensin Oy Suomen urheiluaitan ja myöhemmin Suojeluskuntalaisten urheiluliike oy:n palveluksessa vuoteen 1920 saakka, jolloin hän astui uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin aluksi majoitusmestariksi Rannikkotykistörykmentti 2:een. Rannikkotykistön aliupseerikouluun hänet komennettiin harjoitusupseeriksi 17. elokuuta 1921. Aliupseerikoulusta hänet siirrettiin 8. heinäkuuta 1922 Rannikkotykistörykmentti 2:n 8. patterin päälliköksi ja edelleen 22. joulukuuta 1926 alkaen 3. patteriston komentajaksi. Rannikkotykistörykmentin aliupseerikurssien johtajana hän toimi 28. helmikuuta – 29. huhtikuuta 1925 välisen ajan sekä suojeluskuntalaisille järjestettyjen rannikkotykistökurssien johtajana joulukuussa 1926 ja 1927.[1][2]
Rannikkotykistörykmentistä hänet siirrettiin 12. syyskuuta 1928 Meripuolustuksen kapitulanttikoulun vanhemmaksi opetusupseeriksi, josta hänet siirrettiin Merisotakouluun 25. syyskuuta 1930, missä hän toimi tuntiopettajana. Kohonen voitti vuonna 1930 Armeijan kenttäammunnan mestaruuden. Merisotakoulusta hänet nimitettiin patteristonkomentajaksi Rannikkotykistörykmentti 3:n II patteristoon 13. toukokuuta 1932. Komentajan tehtävät hän jätti 16. heinäkuuta 1934 ja hän siirtyi Rannikkotykistörykmentti 2:n yleisesikuntaupseeriksi. Kohonen pidätettiin kesällä 1935 ja häntä tutkittiin joidenkin vuoden 1918-1919 aikuisten asioiden vuoksi. Hänen uransa vakinaisessa palveluksessa päättyi 5. syyskuuta 1935, jolloin hän siirtyi valomainoksia tehtailleen Oy Suomi Neonin palvelukseen, missä hän työskenteli vuoteen 1937 saakka, jolloin hän siirtyi Helsingin kaupungin palvelukseen tori- ja hallikaupan valvojaksi. Helsingin kaupungilta hän siirtyi talouspäälliköksi Alkon kansanravintolat Oy:n 1. maaliskuuta 15. maaliskuuta 1938.[1][2][4]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Kohonen otti osaa talvisotaan väestönsuojelutehtävissä Sisäasiainministeriössä ja välirauhan astuttua voimaan hän palasi siviilitoimeensa Oy ALKO Ab:lle. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin linnakkeenpäälliköksi ja ilmasuojelu- ja pioneeriupseeriksi 4. Rannikkoprikaatin Hangon lohkolle. Myöhemmin hänet siirrettiin komentajaksi Järjestelykeskus 2:n 1. pataljoonaan. Tehtävässä hän oli vuoteen 1942, jolloin hänet vapautettiin palveluksesta.[2]
Kohonen oli sota-aikana aktiivinen Kansallissosialistien Järjestössä. Hän oli yksi KSJ:n johtaja Arvi Kalstan lähimmistä yhteistyökumppaneista.[5]
Kohonen haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[1][2]
Luottamustoimet muokkaa
Kohonen toimi Rannikkotykistörykmentti 3:n kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1934 ja Puolustusministeriön määräämän uusien kiväärien tarkastuskomitean jäsenenä vuonna 1930. Upseerien ampumayhdistyksen johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1929–1933 ja Koiviston ampumaseuran puheenjohtajana vuosina 1927–1928 sekä Suomenlinnan ampujien puheenjohtajana vuonna 1930. Kohonen toimi myös Pohjois-Karjalan ampujapiirin hallituksen jäsenenä vuosina 1933–1935.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet muokkaa
- Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944, s. 189–190. Schildts, 1991. 951-50-0522-1.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.