Onesimos (vaasimaalari)

Onesimos (m.kreik. Ὀνήσιμος, Onēsimos) oli antiikin kreikkalainen vaasimaalari, joka maalasi attikalaista punakuviokeramiikkaa. Hän toimi Ateenassa arkaaisella kaudella noin vuosina 505–485 eaa.[1] [2][3][4]

Onesimos
Ὀνήσιμος
Ratsumies. Onesimoksen maalaaman kyliksin tondo, n. 500–490 eaa.
Ratsumies. Onesimoksen maalaaman kyliksin tondo, n. 500–490 eaa.
Henkilötiedot
Syntynyt 500-luku eaa.
Unknown
Kuollut 400-luku eaa.
Ammatti vaasimaalari
Taiteilija
Aktiivisena n. 505–485 eaa.
Taidesuuntaus punakuviokeramiikka

Onesimosta on luonnehdittu yhdeksi kyvykkäimmistä vaasimaalareista.[2] Hänen signeerauksensa tunnetaan noin 150 eri vaasista. Hän maalasi erityisesti Eufronioksen valamia vaaseja, ja oppi tältä selvästi myös maalaustekniikkaa. Onesimos maalasi erityisesti kyliksejä. Punakuviotekniikan lisäksi hän käytti jonkin verran myös valkopohjatekniikkaa. Maalauksissaan Onesimos suosi varsin realistista ihmisten kuvaustapaa. Maalausten aiheina oli myyttejä, joista jotkut esiintyvät ensimmäistä kertaa keramiikassa juuri hänen maalaaminaan, sekä arkisempiakin aiheita, kuten symposion- eli pitoaiheita ja urheilua.[2][4]

TeoksiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Onesimos”, Antiikin käsikirja, s. 382. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c Onesimos Brill's New Pauly. Brill. Viitattu 20.1.2020.
  3. Onesimos Oxford Reference. Viitattu 20.1.2020.
  4. a b Onesimos The J. Paul Getty Museum. Viitattu 20.1.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa