Andokides (savenvalaja)
Andokides (m.kreik. Ἀνδοκίδης, Andokidēs) oli antiikin kreikkalainen savenvalaja, joka teki attikalaista musta- ja punakuviokeramiikkaa. Hän toimi Ateenassa arkaaisella kaudella noin vuosina 540–510 eaa.[1][2]
Andokides | |
---|---|
Ἀνδοκίδης | |
Andokideen tekemä ja Andokides-maalarin ja/tai Lysippides-maalarin punakuviotekniikalla maalaama amfora, n. 530 eaa. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 500-luku eaa. |
Kuollut | 500/400-luku eaa. |
Ammatti | savenvalaja |
Taiteilija | |
Aktiivisena | n. 540–510 eaa. |
Taidesuuntaus | mustakuviokeramiikka, punakuviokeramiikka |
Andokides luultavasti opiskeli taitonsa Eksekiaan oppilaana.[1] Hänet tunnetaan yhdeksästä säilyneestä ja häneen nimiinsä signeeratusta työstä:[1] kuusi näistä on vatsa-amforoita, yksi kaula-amfora, yksi kyliks ja yksi kalykskrateeri.
Andokideen vaaseja maalasi usea vaasimaalari. Eräs on nimeltä tuntematon, niin kutsuttu Andokides-maalari, joka on saanut tutkimuksessa käytetyn nimensä tästä yhteistyöstä.[1] Joskus heidät on nähty samana henkilönä.[2] Muita Andokideen vaaseja maalanneita olivat muun muassa Lysippides-maalari ja Psiaks.[1]
Andokideen kausi ajoittuu vaiheeseen, jossa siirryttiin mustakuviotekniikasta punakuviotekniikkaan, ja hänen vaasejaan onkin maalattu molemmilla tekniikoilla. Myös valkopohjatekniikkaa esiintyy. Punakuviotekniikan katsotaan syntyneen Andokideen työpajassa, ja kehittäjä saattoi olla Andokides-maalari. Työpajassa tehtiin myös niin kutsuttua kaksikielistä keramiikkaa. Sitä tuottivat Andokides-maalari ja Lysippides-maalari yhdessä.[1][3]
Teoksia
muokkaaLähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andokides Wikimedia Commonsissa