Avaa päävalikko

Octavianuksen Illyrian sota

sota Rooman ja illyrialaisten välillä 35–33 eaa.

Octavianuksen Illyrian sota
Illyria noin vuonna 50 eaa.
Illyria noin vuonna 50 eaa.
Päivämäärä:

35 eaa.33 eaa.

Paikka:

Illyria

Casus belli:

Illyrialaisten tekemät ryöstöretket roomalaisia vastaan.

Lopputulos:

Rooman voitto

Osapuolet

Rooman valtakunta

Illyrian heimot

Komentajat

Octavianus,
Marcus Agrippa,
Titus Statilius Taurus

-

Vahvuudet

Arvoiden mukaan 8-12 legioonaa, eli noin 40-50 000 sotilasta[1]

Octavianuksen Illyrian sota käytiin vuosina 35 eaa.33 eaa. Rooman valtakunnan ja Illyrian eri heimojen välillä. Roomassa vallassa olivat Marcus Antonius ja Octavianus, jotka olivat jakaneet valtakunnan keskenään. Pitkien ja veristen sisällissotien jälkeen sota ulkoista vihollista vastaan oli Roomassa tervetullut. Sodan tärkein syy oli kuitenkin se, että Octavianus halusi pitää joukkonsa vireessä tulevaa sotaa Marcus Antoniusta vastaan. Octavianus halusi myös parantaa omaa mainettaan sotapäällikkönä.

Sisällysluettelo

TaustaMuokkaa

Valmistaakseen joukkojaan sotaan Antoniusta vastaan Octavianus aloitti Illyrian valloituksen vuonna 35 eaa. Barbaareja vastaan käyty sota oli monien sisällissotien jälkeen tervetullut. Illyrialaiset olivat jo vuosia tehneet ryöstöretkiä Italiaan ja olivat 40-luvulla eaa. tuhonneet Aulus Gabiniuksen johtamat alueelle tunkeutuneet roomalaiset joukot. Roomalaiset olivat menettäneet viisi kohorttia ja niiden sotamerkit.[2] Historioitsija Dion Kassios kertoo kuitenkin, etteivät illyrialaiset millään tavalla provosoineet sotaa. Octavianus valitsi vain vastustajan, joka oli helposti voitettavissa. Octavianuksen maine sotapäällikkönä oli jokseenkin huono ja tästäkin syystä hän halusi saavuttaa sotamenestystä ennen kuin lopullinen mittelö Antoniusta vastaan alkaisi. Octavianus osallistui henkilökohtaisesti Illyrian sotatoimiin ja haavoittui kahdesti. Senaatille Octavianus piti puheen, jossa hän vertasi laiskaa ja saamatonta Antoniusta itseensä, Roomaa riivanneiden villien barbaarien kukistajaan. Octavianuksella saattoi kuitenkin olla myös strategisia syitä vallata Illyria. Ehkä hän pelkäsi Antoniuksen joukkoja marssivan Pohjois-Italiaan alueen kautta.[3]

Sodan kulkuMuokkaa

Varsinaiset saavutuksen sodan aikana olivat vaatimattomat. Octavianus aloitti sotatoimet vuonna 35 eaa. hyökkäämällä iapodes-heimoa vastaan. Heidän joukkonsa antautuivat ja heidän tärkein kaupunkinsa Metulum tuhottiin.[3] Appianus kuvailee iapodes-heimoa voimakkaana ja barbaarisena heimona. Metulumia puolustamassa oli hänen mukaansa 3 000 nuorukaista.[4]

Metulumin piirityksen yhteydessä Octavianus loukkaantui kun eräs silta, tai erään toisen version mukaan piiritystornin ramppi, hajosi. Octavianus oli yrittänyt kannustaa sotilaita, jotka olivat lähteneet perääntymään. Octavianus ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti, mutta hänen osoittamansa rohkeus paransi hänen mainettaan sotilaana ja kasvatti hänen suosiotaan sotilaiden keskuudessa.[5] Roomalaiset jatkoivat sieltä Segestaan (nykyinen Sisak).[5] Kaupunki antautui piirityksen jälkeen. Octavianus palasi tämän jälkeen Roomaan aikomuksenaan palata seuraavana keväänä. Hänen tuleviin suunnitelmiinsa kuului kenties hyökkäys Daakiaan.[3] Octavianuksen kanssa Illyriassa joukkoja komensi myös Marcus Agrippa. Vuonna 34 eaa. hänen tilalleen tuli kuitenkin Titus Statilius Taurus, joka oli African provinssin maaherrana ansainnut triumfin.[5]

Vuoden 34 eaa. keväällä Octavianus päätti kuitenkin hyökätä läheiseen Dalmatiaan, jonka heimot olivat aikaisemmin hyökänneet roomalaisia vastaan ja ryöstäneet legioonan tunnuksia. Octavianuksen joukot hyökkäsivät dalmatialaisten linnoitettua Promonaa vastaan.[3] Appianos kertoo että Promonan piirityksen aikana yksi kohortti joutui vihollisen hyökkäyksen kohteeksi ja jätti asemansa. Octavianus rankaisi kohortin sotilaita desimaatiolla.[6] Roomalaiset tuhosivat Synodiumin, jonka luona Gabiniuksen joukot olivat kärsineet tappion dalmatialaisia vastaan.[3] Appianus kertoo dalmatialaisilla olleen noin 12 000 sotilasta, joita johti päällikkö nimeltä Versus.[7]

Vuoden 33 eaa. alussa dalmatialaiset antautuivat roomalaisille, lähettivät rahalahjoja ja vannoivat kuuliaisuutta Roomalle. Myös vallatut legioonien tunnukset palautettiin. Lähes kolmekymmentä muuta heimoa antautui roomalaisille.[8] Appanuksen mukaan dalmatialaiset luovuttivat 700 lasta panttivangeiksi Roomaan ja luovuttivat takaisin sotamerkit, jotka he olivat vallanneet Gabiniukselta.[9]

SeurauksetMuokkaa

Todellisuudessa Octavianuksen valtaama alue ei ollut kovin suuri, mutta sodan propaganda-arvo oli tärkeä. Octavianus luetteli senaatissa kukistettujen heimojen nimet ja palautetut legioonien tunnukset Octavianus asetti näytteille.[8]

Roomalaiset hyökkäsivät uudelleen Illyriaan sen jälkeen kun Octavianuksesta oli tullut Rooman yksinvaltias. Vuosina 13 eaa. - 9 eaa. Rooman valta laajeni suuremmalle alueelle Illyriassa. Vuonna 9 jaa. tapahtuneen Pannonian kapinan jälkeen perustettiin Pannonian ja Dalmatian provinssit ja laajensi Rooman vallan aina Tonavalle asti. Samalla varmistettiin Pohjois-Italian ja Balkanin välinen maareitti.[10]

Antiikin lähteetMuokkaa

Octavianus kirjoitti itse omissa, nykyään hävinneissä, muistelmissaan paljon Illyrian sodasta; hänen myöhemmin kirjoittamassaan Res gestaessa sodasta ei sanota paljoakaan. Appianus käytti Octavianuksen muistelmia lähteenään omassa Rooman historiaa käsittelevässään teoksessa. Dion Kassioksen Rooman historian 49. kirja käsittelee myös Octavianuksen Illyrian sotaa.

LähteetMuokkaa

  • Bowman, Alan K. et al.: The Cambridge Ancient History Volume X, The Augustan Empire, 43 BC–AD 69. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-30199-8.
  • Pat Southern: Augustus. Routledge, 1998. ISBN 9780415166317. Google Books (viitattu 15.9.2011).

ViitteetMuokkaa

  1. http://digital.library.adelaide.edu.au/dspace/bitstream/2440/37806/1/02whole.pdf:+Illyrian policy of Rome in the late republic and early principate (PDF) (Väitöskirja) digital.library.adelaide.edu.au. Viitattu 17.9.2011. (englanniksi)
  2. Appianus §25
  3. a b c d e The Cambridge Ancient History X, s.172
  4. Appianus §18
  5. a b c Southern s.81
  6. Appianus §26
  7. Appianus §28
  8. a b The Cambridge Ancient History X, s.172–173
  9. Appianus §25
  10. The Cambridge Ancient History X, s.172