Avaa päävalikko

Nurmirousku (Lactarius flexuosus) on nimensä mukaisesti erityisesti nurmikoilla tiiviinä tuppaina kasvava harmahtavan vaaleanpunertava rouskulaji. Nurmirousku kelpaa ryöpättynä syötäväksi, mutta on kirpeän makuinen eikä näin mikään herkullinen ruokasieni.

Nurmirousku
Lactarius flexuosus3.jpg
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Luokka: Avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Russulales
Heimo: Haperot ja rouskut Russulaceae
Suku: Rouskut Lactarius
Laji: flexuosus
Kaksiosainen nimi

Lactarius flexuosus
(Pers.) Gray

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Nurmirousku Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Nurmirousku Commonsissa

TuntomerkitMuokkaa

 
Nurmirouskun jalka ja heltat.

Nurmirouskun 5–15 cm leveä lakki on violetin tai ruskehtavan harmaa, ja siinä on usein selviä tummempia vyöhykkeitä tai laikkuja. Lakki on pinnaltaan kuiva, usein epäsäännöllisen muotoinen ja mutkalaitainen sekä aluksi kupera, myöhemmin laakeneva ja tyypillisesti keskeltä hieman kuopalla. Nurmirouskujen lakit ovat useinkin kasvaneet kiinni toisiinsa. Heltat ovat tasatyviset, paksut, hyvin harvassa ja kellertävän valkeat. Maitiaisneste on pysyvästi valkoista ja erittäin kirpeää. Jalka on lyhyt (3–5 cm), paksu (1–3 cm), vaalean violetinharmaa, kova, täyteinen ja tyveen suippeneva. Malto on vaaleaa ja esimerkiksi jalkaa puristamalla sen voi huomata olevan varsin kovaa. Tuoksu on heikon hapokas, maku on tuoreena polttavan kirpeä.

Samankaltaisia lajejaMuokkaa

Nurmirouskun lähin sukulainen on rusonurmirousku (Lactarius roseozonatus), josta sen erottaa vain mikroskoopilla. Nurmirouskua erehdytään joskus luulemaan ruokasienenä huomattavasti arvokkaammaksi haaparouskuksi. Haaparouskun jalka on pitempi ja ontto, heltat ovat tiheämmässä, malto on pehmeämpää ja lakki on tahmea tai limainen.[1] Nurmirousku on helppo erottaa lievästi myrkyllisestä lakritsirouskusta, sillä lakritsirouskun maitiaisneste on vesikirkasta ja sen tuoksu on lakritsimainen.

Kasvuaika ja -paikkaMuokkaa

Nurmirousku kasvaa heinä-syyskuussa nurmikoilla, puistoissa, metsäniityillä, metsäteillä, lehdoissa ja sekametsissäkin. Nurmirousku on koivun ja mahdollisesti myös männyn mykorritsasieni. Se on yleinen Etelä-Suomessa, mutta harvinaistuu pohjoista myöten. Pohjoisin löytö on tehty Kolarin korkeudelta.

Käyttö ravintonaMuokkaa

Nurmirousku kelpaa syötäväksi noin kymmenen minuutin ryöppäyksen jälkeen. Se on kuitenkin pitkänkin ryöppäyksen jälkeen melko kirpeä, joten se on ruokasienenä sangen vähäarvoinen. Nurmirousku sopii suolattuna sekasieneksi vaikkapa muiden rouskujen kanssa.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Nurmirousku Pinkka. Viitattu 29.8.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa