Nuorkirkkoliike

Nuorkirkkoliike (ruots. Ungkyrkorörelsen) oli ruotsalainen, Ruotsin kirkon sisällä vaikuttanut herätysliikkeenomainen liike 1900-luvun alussa.

Nuorkirkkoliike sai alkunsa Upsalassa ja siellä toimineessa Upsalan kristillisessä opiskelijaliitossa (Uppsala Kristliga Studentförbund). Liikkeen alullepanijoina ja keskeisinä johtohahmoina olivat tuleva arkkipiispa Nathan Söderblom (1886-1933) sekä tulevat piispat Einar Billing (1871-1939), J. A. Eklund (1863-1945) ja Mandfred Björkquist (1884-1985).[1]

HistoriaMuokkaa

Vuosina 1909-1911 Nuorkirkkoliike toteutti opiskelijoiden voimin ns "opiskelijoiden ristiretkiä" eri seurakuntiin puolille Ruotsia ja kokoontumisia pidettiin myös työväentaloissa. Liikkeen mottona oli "Ruotsin kansa- Jumalan kansa" (Sveriges folk - ett Guds folk). Nuorkirkkoliike vaikutti selkeästi vielä ristiretkivuosien jälkeen vapaaehtoistoimintana, maallikoiden toimintana ja uusien seurakunnallisten toimintamuotojen käyttöönottamisessa.[1]

KansankirkkoajatusMuokkaa

Einar Biling oli teologi, joka vaikutti voimakkaasti 1900-luvun kirkolliseen keskusteluun kansakirkkonäkemyksensä kautta. Sen hän oli ilmaissut käsitteellä "uskonnollisesti motivoitunut kansankirkko",[2] ja sen kärki oli suunnattu vapaakirkollisuuteen, sen vaatimukseen henkilökohtaisesta kääntymyksestä ja kirkkoon tai seurakuntaan kuulumisesta ei muodon vaan vakaumuksen takia. Samalla nuorkirkkoliike etsi inspiraatiota pietismistä. Billingin mukaan kirkko, joka oli jakaantunut alueellisiin paikallisseurakuntiin, välitti Jumalan ansaitsematonta armoa, ja sen tuli ulottua koko maan halki. Siten koko kansa voitiin tavoittaa sanomalla syntien anteeksiantamuksesta ja pelastuksesta. Kaikki voitiin tavoittaa siten yksilöinä ja tarjota heille Jumalan armoa. Billingin ajatusten mukaan valtio voi olla mukana tässä, koska se antaisi suuria mahdollisuuksia kirkolle, mutta kansankirkko voisi toimia ilman suhdetta valtioon. Kirkko voisi hänen mukaansa luopua etuisuuksistaan, jos valtiovalta uhkaisi kirkon itsemääräämisoikeutta. Björkquistin ja Eklundin toimintaa sävyttivät myös kollektiiviset ja kansalliset piirteet.[1]

SigtunasäätiöMuokkaa

Manfred Björkquist painotti taistelevan kirkon asemaa, jossa seurakunnat ovat keskeisessä asemassa ja maallikkojen toimina keskeistä. Liikkeen äänenkannattajaksi perustettiin vuonna 1909 aikakauslehti "Vår Lösen", jonka päätoimittajana toimi Manfred Björkquist vuosina 1909–1926.[1] Vuonna 1917 perustettiin Sigtunasäätiö ("Svenska Kyrkans Lekmannaskola Sigtunastiftelsen") joka oli liikkeen toiminnan keskus. Sigtunasäätiön tarkoituksena oli toimia nuorkirkkoliikkeen keskuksena sekä luoda paikka, jossa kirkollinen elämä ja kulttuurielämä voisivat kohdata avoimessa ilmapiirissä.[3]

Nuorkirkkoliike SuomessaMuokkaa

Itsenäistymisen jälkeen yhdistystoiminta ja uudet toimintamuodot voimistuivat kirkon piirissä. Ruotsista vaikutteita saanut nuorkirkollinen suuntaus nousi merkittävään asemaan kirkon sisällä. Nuorkirkollinen liike painotti Suomessa kansankirkon merkitystä eritytisesti aktiivisena, etsivänä ja laaja-alaisena liikkeenä, joka lähtee liikkeelle kirkon omasta sanomasta.[4]

Vuoden 1918 kirkkopäivät muodostuivat nuorkirkkoliikkeen ohjelmanjulistukseksi ja ohjelmaa ryhdyttiin toteuttamaan itsenäistyneessä Suomessa. Keskeinen sisältö oli kirkkotietoisuuden herättäminen kirkon jäsenistössä sekä kirkon sisäisen elämän vahvistaminen. Nuorkirkkoliike korosti uskon yhteisön mekritystä ja kristittyjen tietoista kuulumista seurakuntaan.[4]

Kirkollisilla lehdillä oli merkittävä kulttuuritehtävä. Nuorkirkollista ja aktiivista kristillis-yhteiskunnallista linjaa edusti erityisesti vuonna 1905 perustettu Kotimaa.[4]

Seurakuntatyön keskusliittoMuokkaa

Nuorkirkollisen liikkeen ohjelman toteuttajaksi kehittyi Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliitto, josta tuli seurakuntien toiminnallinen keskuselin. Liiton tarkoituksena oli elvyttää seurakunnallista toimintaa. 1930-luvun vaihteessa seurakunnat olivat omaksuneet yhdistysten toimintaperiaatteita. Ennen kaikkea vahvistui seurakunnallinen nuorisotyö ja pyhäkoulutoiminta. Samoin lähetystyö nivoutui seurakuntien toimintaan seurakuntien liittyessä Suomen Lähetysseuran jäseniksi. Samanlaista kehitystä tapahtui mm. diakoniassa.[4]

ToimintaMuokkaa

Liike ei ollut organisoitunut, vaan vaikutti liikkeen ajatuksiin sitoutuneiden henkilöiden kautta.[5] Liikkeen johtavien teologien mielessä oli kansankirkko­ajatus. Heidän mukaan Ruotsin kansa olisi kristitty kansa, jonka kaikilla jäsenillä on henkilökohtainen usko. Kirkon tulisi olla mukana vastuuta kantamassa, ei vain hengelli­sestä elämästä vaan myös kansan- ja kulttuurielämästä.[6] Nuorkirkko­liike vaikutti virsituotantoon ja herätti uutta intoa ulkolähetykseen.[7] Liikkeen tunnusvirsiä olivat Luhterin virsi "Ein Feste Burg (Jumala ompi linnamme/Vain Jumala on linnamme" ja J. A. Eklundin kirjoittama virsi "Fädernas kyrka" vuodelta 1909 (Isien kirkko on maassamme).[8]

Nuorkirkkoliikkeen henkilötMuokkaa

RuotsissaMuokkaa

SuomessaMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Kortekangas, Paavo (Toimituskunta Päiviö Tommila, Aimo Reitala & Veikko Kallio): Suomen kulttuurihistoria. Itsenäisyyden aika. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-09099-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Svenska kyrkan – historia, identitet, verksamhet och ... - Sören Ekström yumpu.com. Viitattu 30.3.2022. (ruotsiksi)
  2. Oscar Lövgren:  Psalm- och sånglexikon, s. 59. Gummesons bokförlag, Stockholm, 1964. (ruotsiksi)
  3. Ändamål och stadgar sigtunastiftelsen.se. Viitattu 30.3.2022. (ruotsiksi)
  4. a b c d Kortekangas 1982, s. 530
  5. Ungkyrkliga rörelsen runeberg.org. Viitattu 30.3.2022. (ruotsiksi)
  6. Per Olof Nisser, Inger Selander, Hans Bernskiöld: Psalmernas väg. Kommentaren till text och musik i Den svenska psalmboken. Band 2 Psalmerna 205–429, s. 144. Wessmans musikförlag AB, 2017. (ruotsiksi)
  7. Oscar Lövgren: Psalm- och sånglexikon, s. 169. Gummesons bokförlag, Stockholm, 1964. (ruotsiksi)
  8. Ruotsin kirkon virsikirja Kuninkaan käskystä toimitettu vuonna 1972. Verbum / Kyrkliga centralförlaget Tukholma, 1972. Virsi 169.