Avaa päävalikko

Nikolai Feofanovitš Jakovlev (ven. Никола́й Феофа́нович Я́ковлев; 22. toukokuuta (J: 10. toukokuuta) 1892 Bulgarinin huuttori nykyisen Saratovin alueen Atkarskin piirissä[1]30. joulukuuta 1974 Moskova) oli venäläinen kielitieteilijä.

Nikolai Jakovlev valmistui vuonna 1916 Moskovan yliopistosta. Hän kuului Filipp Fortunatovin koulukuntaan. Vuodesta 1920 lähtien hän johti Pohjois-Kaukasian kielten ja kulttuurien tutkimustyötä valistusasiain kansankomissariaatissa ja Neuvostoliiton kansojen kielten ja kirjallisuuden instituutissa. Jakovlev toimi myös Uuden kirjaimiston keskuskomiteassa. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen hän työskenteli Moskovan idäntutkimusinstituutin ja Vieraiden kielten sotilasinstituutin professorina sekä Neuvostoliiton tiedeakatemian Kielen ja ajattelun instituutissa. Niin sanotun ”kielitieteellisen keskustelun” jälkeen vuonna 1951 Jakovlev erotettiin tehtävistään marrilaisena, minkä jälkeen hän sairastui ja luopui tieteen harjoittamisesta.[2]

Jakovlev oli huomattava kaukasialaisten kielten tutkija ja yksi foneemiteorian kehittäjistä. Hän johti Neuvostoliiton monien vähemmistökielten kirjaimistojen luomista. Hänet tunnetaan myös suunnitelmasta venäjän kielen siirtämiseksi latinalaiseen kirjaimistoon. Jakovlev kirjoitti laajat adygein, kabardin ja tšetšeenin sekä julkaisematta jääneet abhaasin ja inguušin kieliopit.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 30, s. 486. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1978.
  2. a b Entsiklopedija Krugosvet slovari.yandex.ru. Viitattu 14.7.2009. (venäjäksi)