Nikeforos Khumnos (m.kreik. Νικηφόρος Χοῦμνος, Nikēforos Khūmnos; n. 1250/551327) oli bysanttilainen filosofi ja Palaiologosten hovin virkamies. Hän oli keisari Andronikos II:n hovin johtavia hahmoja 1290-luvulta alkaen.[1]

Khumnos kirjoitti filosofisia tutkielmia erityisesti luonnonfilosofiasta, kosmologiasta ja psykologiasta. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut monien muiden bysanttilaisten oppineiden tavoin kommentaareja ja parafraaseja antiikin aikaisista teksteistä. Monet Khumnoksen tutkielmista oli kirjoitettu kirjallisia kokoontumisia (theatra) varten. Myös keisari oli usein läsnä tällaisissa kokoontumisissa.[1]

Khumnos pyrki argumentoimaan Platonin ja Aristoteleen filosofisia näkemyksiä vastaan filosofisin perustein teologisten sijasta, ja tuki tällä tavalla vakiintuneita teologisia kantoja. Hän esimerkiksi osoitti ristiriitaisiksi Aristoteleen näkemyksen siitä, että taivaankappaleet koostuisivat viidennestä alkuaineesta; Platonin näkemyksen anamnesiksestä ja sielujen ennalta-olemisesta; sekä Platonia ja Aristotelesta yhdistäneen näkemyksen siitä, että aine on ikuista eikä sitä ole luotu. Toisaalta hän katsoi todistaneensa ruumiillisen ylösnousemuksen vetomalla Platonin näkemykseen sielunvaelluksesta.[1]

Hovissa Khumnoksen kilpailijana toimi toinen filosofi, Theodoros Metokhites.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Ierodiakonou, Katerina & Bydén, Börje: Byzantine Philosophy The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)

Kirjallisuutta muokkaa

Teosten laitokset muokkaa

  • Χρήστου, Κωνσταντίνος (Chrestou, K. P.) (toim.): Τό φιλοσοφικό ἔργο τοῦ Νικηφόρου Χούμνου, Θεσσαλονίκη (To filosofiko ergo tou Nikēforou Choumnou). Θεσσαλονίκη (Thessaloniki): -, 2002.

Muuta kirjallisuutta muokkaa

  • Ševčenko, I.: La vie intellectuelle et politique à Byzance sous les premiers Paléologues: Études sur la polémique entre Théodore Métochite et Nicéphore Choumnos. Brussels: -, 1962.