Mykola H’vylovyi
Mykola H’vylovyi (ukr. Микола Хвильовий, oik. Mykola Hryhorovytš Fitilov, ukr. Микола Григорович Фітільов;[1] 14. joulukuuta 1893 Trostjanets, Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 13. toukokuuta 1933 Harkova, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto) oli merkittävä 1920-luvun ukrainalainen kirjailija ja lehtikirjoittaja.[2]
| Mykola H’vylovyi | |
|---|---|
| Микола Хвильовий | |
 Mykola H’vylovyi ennen vuotta 1933. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Mykola Hryhorovytš Fitilov |
| Syntynyt | 14. joulukuuta 1893 Trostjanets, Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 13. toukokuuta 1933 (39 vuotta) Harkova, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | ukraina |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämäkerta muokkaa
Varhainen ura muokkaa
H’vylovyi liittyi 1919 Ukrainan kommunistiseen puolueeseen. Muutettuaan Harkovaan hän liittyi Vasyl Blakytnyin ympärille kerääntyneeseen kirjailijaryhmään. Hän allekirjoitti 1921 Volodymyr Sosjuran ja Maik Johansenin kanssa ukrainalaisille työläisille ja proletaaritaiteilijoille osoitetun manifestin. Samana vuonna hän julkaisi esikoisrunokokoelmansa Molodist. Toisen runokokoelman jälkeen hän siirtyi proosaan ja kirjoitti novelleja, jotka saivat heti kriitikkojen kehut. Hänen niissä edustamaansa koristeellista impressionistista ja myöhempien kertomusten lyyris-romanttista tyyliä noudattivat monet noihin aikoihin aloittaneet nuoret neuvosto-Ukrainan kirjailijat. Hänen luomiskauttaan kesti vain viitisen vuotta, mutta hän ehti kuvata sinä aikana mestarillisesti Ukrainan vallankumousta ja pettymystään siihen.[2]
H’vylovyi oli keskeinen hahmo myös kirjallisuusjärjestöissä. Hän oli 1923 perustamassa kirjallista Hart-ryhmää ja siihen petyttyään perusti muutamien muiden siitä eronneiden kanssa ryhmän Urbino. Hän pani alkuun ja innosti lyhytikäistä Vaplite-ryhmää, jonka piirissä oli aiempien ryhmien lahjakkaimpia kirjailijoita. Hän kokeili myös pitkää proosaa, mutta ei saanut julkaistuksi kuin yhden katkelman, jossa hänen tyylinsä oli muuttunut realistisemmaksi. Hän aloitti toisenkin romaanin, josta alkuosa julkaistiin Vapliten lehdessä, mutta sen jatkon viranomaiset takavarikoivat ja tuhosivat.[2]
Pamfletisti ja ukrainalaisen kulttuurin puolustaja muokkaa
H’vylovyin poleemiset pamfletit synnyttivät 1925–1928 käydyn kirjallisuuskeskustelun. Hän puolusti ukrainalaisten oikeutta omaan kansalliseen olemassaoloon ja korosti riippumattomuutta Moskovasta, sillä hän uskoi, ”että kansa voi ilmaista itseään kulttuurisesti vain, jos se löytää oman ainutlaatuisen kehityspolkunsa”. Kolmannessa pamflettisarjassa hän kehitteli edelleen ajatusta itsenäisestä ukrainalaisesta kirjallisuudesta, joka olisi riippumatonta venäläisestä. Hänen viimeisen ja myös poleemisimman teoksensa Ukrajina tšy Malorosija? (”Ukraina vai Vähä-Venäjä?”) julkaisemisen viranomaiset kielsivät, ja siitä tunnetaan muutamia lainauksia virallisista kritiikeistä.[2]
Vaikutusvaltainen puoluevirkailija ja virallisen kirjailijaliiton VUSPP:n perustajiin kuulunut Andri H’vylja luonnehti hänen proosatuotantoaan, etenkin teosta Valdšnepy, puoluevastaiseksi, vastavallankumoukselliseksi ja jopa fasistiseksi.[2][3] Ukrainan virallisen puolueen vastainen kansalliskommunistinen liike tuki H’vylovyitä jopa avoimesti. Hänen vastapuolellaan olivat kirjalliset vastustajat ja puoluejohto. Stalin varoitti puoluetta omaksumasta H’vylovyin näkemyksiä, jotka hänen mukaansa olivat ”porvarillista nationalismia”. H’vylovyi joutui 1926 painostettuna myöntämään erehtyneensä.[2]
Myöhempi ura ja kuolema muokkaa
H’vylovyi asui jonkin aikaa ulkomailla ennen paluutaan Ukrainaan ja lähetti Komunist-sanomalehdelle avoimen kirjeen, jossa hän toisti aiempia näkemyksiään. Vielä 1930 hän perusti kirjallisen järjestön Prolitfrontin, joka julkaisi saman nimistä lehteä. Järjestö kiellettiin, ja kun hänellä ei ollut enää mitään keinoa julkaista kirjoituksia ja hän oli menettänyt kaikki mahdollisuudet puolustaa ajatuksiaan ja ilmaista vastalausettaan Ukrainaa tuolloin koetelleelle nälänhädälle, hän teki itsemurhan.[2]
Perintö muokkaa
Itsemurhan jälkeen H’vylovyin tuotantoa ja jopa hänen nimeään kiellettiin mainitsemasta, eikä hänen mainettaan palautettu edes Stalinin jälkeisenä aikana, jolloin monet muuta rehabilitoitiin. Hänen historiallis-filosofista ajatteluaan on sittemmin nimitetty h’vylovyismiksi ja hänen kannattajiaan h’vylovyisteiksi. Heidät tuhottiin Stalinin vainoissa, paitsi ne jotka mukautuivat sosialistiseen realismiin. Osa muutti toisen maailmansodan aikana länteen ja tutki H’vylovyin tuotantoa ja teki sitä tunnetuksi.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Хвильовий Микола - Микола Григорович Фітільов - Біографія ukrlit.net. Viitattu 16.4.2022. (ukrainaksi)
- ↑ a b c d e f g h Koshelivets, Ivan: Khvylovy, Mykola Internet Encyclopedia of Ukraine. 1988. Viitattu 15.4.2022. (englanniksi)
- ↑ Layman, Abraham Richard: Mykola Khvylovy and the Ukrainian Renaissance (s. 83. Suora lainaus H’vyljan tekstistä.) 2016. University of Texas. Viitattu 28.5.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mykola H’vylovyi Wikimedia Commonsissa
