Volodymyr Sosjura
Volodymyr Sosjura (6. tammikuuta 1898 Debaltseve, Jekaterinoslavin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 8. tammikuuta 1965 Kiova, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto) oli ukrainalainen runoilija. Hän sai Stalinin palkinnon mutta joutui sittemmin myös vainon kohteeksi.[1]
| Volodymyr Sosjura | |
|---|---|
| Сосюра Володимир Миколайович | |
 Volodymyr Sosjura vuonna 1956. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. tammikuuta 1898 Debaltseve, Jekaterinoslavin kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 8. tammikuuta 1965 (67 vuotta) Kiova, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto |
| Ammatti | runoilija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | ukraina |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämäkerta muokkaa
Ukrainan ja Neuvosto-Venäjän sotiessa 1917–1921 Sosjura taisteli aluksi Ukrainan kansanarmeijassa ja myöhemmin puna-armeijassa. Sodan päätyttyä hän opiskeli 1922–1923 Harkovassa Artemin kommunistisessa yliopistossa ja sen jälkeen 1923–1925 työläisten osastolla Harkovan kansanopetuksen instituutissa. Hän oli kirjallisten järjestöjen Pluhin, Hartin ja Vapliten sekä Ukrainan työläiskirjailijoiden liiton jäsen.[1]
Sosjura julkaisi ensimmäisen runonsa 1917, ja ensimmäinen kokoelma Poezi ilmestyi 1921. Sen jälkeen ilmestynyt romanttinen vallankumousruno ”Tšervona zyma” (1922, ”Punainen talvi”) sai kiitosta Ukrainan itsenäisyystaistelun ajan parhaana eeppisenä runona. Orgaanisen lyyrisyyden leimaamissa runoissa on vilpittömyyttä, vallankumouksellisesta innostusta ja intohimoa. Sosjura sai tyylivaikutteita kansankirjallisuudesta, ja hän käytti klassista yksinkertaista runomuotoa, laulullisuutta ja loi niihin romanttista, ylevää tunnelmaa. Varhaisista runoista lähtien Sosjuran tuotanto heijasteli aikakautta ja sen ristiriitaisuuksia, esimerkiksi sitä, kuinka mahdotonta on yhdistää omaan maahan kohdistuvat tunteet ja uskollisuus bolsevikkivallankumousta kohtaan. Sen tilanteen ukrainalainen älymystö joutui 1920-luvulla kohtaamaan. Ristiriita ilmenee kommunardin ja nationalistin sisäistä taistelua kuvaavassa Sosjuran runossa ”Dva Volodky” (1930) ja kokoelmassa Sertse (1931, ”Sydän”), joka kiellettiin heti ilmestyttyään.[1]
Sosjura oli kuulunut kommunistiseen puolueeseen vuodesta 1920, mutta vielä 1930-luvun alussa hän joutui runojensa vuoksi vastakkain puolueen kanssa. Se ja vuosien 1932–1933 nälänhädän aiheuttama miljoonien ukrainalaisten kuolema sekä ukrainalaisten kulttuuriaktivistien vainoaminen ja teloitus 1930-luvulla ajoivat Sosjuran hermoromahduksen partaalle. Vaikeista olosuhteista huolimatta hän oli lähes ainoa 1930-luvun ukrainalainen runoilija, joka kirjoitti lyyrisiä rakkausrunoja. Tuotannon tärkeä osa on myös epiikka. Vuosina 1942–1944 Sosjura työskenteli sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti samaan aikaan useita runokokoelmia.[1]
Sosjura sai 1948 aikakauden merkittävimmän palkinnon, Stalinin palkinnon. 1950-luvun puolella hän joutui ankaran hyökkäyksen kohteeksi. Hänen vuonna 1944 kirjoittamansa isänmaallinen runo ”Liubit Ukrainu” (”Rakas Ukraina”) toi hänelle syytöksen porvarillisesta nationalismista. Vaikka Sosjura oli tuottelias, hänen runosaavutuksensa eivät yltäneet sille tasolle, mitä häneltä olisi voinut odottaa.[1]
Sosjuran kootut teokset on julkaistu kolmiosaisena kahteen otteeseen, 1929–1930 ja 1957–1958, ja kymmenosaisena 1970–1972. Vuonna 1988 ilmestyivät runo ”Mazepa”, josta oli 1929 julkaistu katkelmia, ja omaelämäkerrallinen romaani Tretja rota (”Kolmas komppania”).[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Volodymyr Sosjura Wikimedia Commonsissa
- ”Dva Volodky” (ukrainaksi)