My Funny Valentine
”My Funny Valentine” on Richard Rodgersin säveltämä ja Lorenz Hartin sanoittama musiikkikappale vuoden 1937 Broadway-musikaalista Babes in Arms. Sen ovat nauhoittaneet lukuisat artistit ja se on suosituimpia monista Rodgersin ja Hartin yhdessä kirjoittamista balladeista. Kappaletta esitetään sekä instrumentaalina että laulettuna, ja huolimatta naiselle kirjoitetusta sanoituksesta myös monet mieslaulajat ovat levyttäneet sen. Jazzmusiikissa kappaletta pidetään yhdestä tyylilajin standardeista.
| ”My Funny Valentine” | |
|---|---|
| Säveltäjä | Richard Rodgers |
| Sanoittaja | Lorenz Hart |
| Julkaistu | 1937 |
| Kieli | englanti |
Historia
muokkaaBabes of Arms oli pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden Rodgersin ja Hartin ensimmäinen Broadway-musikaali, jonka musiikin ja dialogin he kirjoittivat kokonaan yhdessä. Näytelmä sai ensi-iltansa New Yorkin Schubert-teatterissa 14. huhtikuuta 1937. Yhteensä sitä esitettiin 289 näytöksen ajan.[1] Musikaalissa ”My Funny Valentinen” lauloi Mitzi Green Ray Heathertonin esittämälle pojalle nimeltä Valentine.[1] Sanoitus liittyy kiinteästi musikaalin juoneen, mutta kappale nousi siitä huolimatta nopeasti hitiksi myös näytelmän kontekstin ulkopuolella.[2] Vuonna 1945 se nousi ensimmäistä kertaa listoille Hal McIntyren orkesterin ja laulaja Ruth Gaylorin esittämänä.[1] Ajan myötä kappaleesta on tullut kenties Rodgersin ja Hartin suosituin balladi.[3]
Kappale on yksi Variety-lehden listaamista 100 merkittävimmästä Tin Pan Alleyn laulusta.[4] Yhteensä listalle mahtui yhdeksän Richard Rodgersin sävellystä.[5] Vaikka kappaleen nimi viittasikin alun perin yhteen näytelmän hahmoista, se on myöhemmin alettu Yhdysvalloissa yhdistää ystävänpäivän (engl. Valentine’s Day) juhlintaan.[4]
Kappale on jazzmusiikissa suosittu standardi. Trumpetisti ja laulaja Chet Baker levytti kappaleen useita kertoja. Hänen ja Gerry Mulliganin kvartetin vuonna 1953 tekemä levytys valittiin vuonna 2014 Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan[6].
Kappaleen muut versiot
muokkaaMiles Davis nauhoitti kappaleen vuoden 1956 albumilleen Cookin’ with the Miles Davis Quintet.[1] Davisin balladeja sisältävä vuoden 1964 konserttitaltiointi My Funny Valentine nimettiin kappaleen mukaan ja se sisälsi 15 minuutin mittaisen live-nauhoituksen kappaleesta.[7]
Vaikka sanoitus on tarkoitettu naispuoliselle laulajalle, sitä kuullaan usein myös mieslaulajien esittämänä. Frank Sinatra äänitti sen vuoden 1955 albumilleen Songs for Young Lovers.[8] Myöhemmin kappaleesta on levyttänyt oman versionsa mm. Sting, joka kuullaan japanilaisessa elokuvassa Ashura[9]. Elvis Costello on sanonut kappaleesta: ”’My Funny Valentine’ on naisen laulu mutta minä yhdistän sen aina mieslaulajiin. Miehen laulamana siinä on jotain oudon unenomaista.”[8] Myös muun muassa Judy Garland, Anita O’Day, Bill Evans ja Gerry Mulligan ovat nauhoittaneet kappaleen.[1]
Sävellys ja sanat
muokkaaRodgersin kirjoittama melodia perustuu kuuden nuotin mittaisen teeman variointiin. Melodian on sanottu osittain pohjautuvan Pjotr Tšaikovskin vuonna 1890 kirjoittamaan oopperaan Prinsessa Ruusunen.[10] Kappaleen kertosäe on 36 tahdin mittainen ja rakenteeltaan A-B-C-D, johon on lisätty neljän tahdin kooda.[1] A-, B- ja D-osiot muistuttavat melodialtaan läheisesti toisiaan,[1] joten kappaleen voidaan ajatella mukailevan AABA-rakennetta.[11] A-osien sävellaji on c-molli, ja B-osassa ja koodassa siirrytään rinnakkaissävellaji Es-duuriin.[1]
Rodgers käytti A-osassa hyväkseen vanhaa harmonista kuviota, jossa bassonuotti laskee kromaattisesti toonikasta dominanttiin. Laskeva nuotti ei kuitenkaan poikkeuksellisesti sijaitse bassoäänessä, vaan toiseksi alimmassa äänessä juuri basson yläpuolella. Nuottijulkaisussa tämä laskeva ääni on merkitty aksenttimerkillä.[4]
Hart käytti säkeistöä sanoittaessaan formaalia, vanhanaikaista kieltä ja siirtyi kertosäkeessä tuttavallisempiin ilmaisuihin.[3] Säkeistö jätetään kuitenkin usein pois kappaleesta, mahdollisesti arkaaisten sanojen ja yksinuottisen melodian takia.[1] Laulussa rakastetulleen laulava Billie kuvailee miehensä ulkonäköä lähes loukkaavasti, mutta toteaa samalla ettei halua tämän muuttuvan. Hart sovitti sanoituksessa yhteen leikillistä pilkantekoa ja kiintymystä osoittavia ilmaisuja; ristiriitaiset ilmaisutavat toimivat vastineena duurin ja mollin vaihtelulle Rodgersin sävellyksessä.[11] Babes in Armsin henkilöhahmo jouduttiin nimeämään uudelleen Valentineksi, jotta kappale saatiin sopimaan musikaaliin.[11]
Elokuva
muokkaa”My Funny Valentinea” on käytetty monissa elokuvissa, muun muassa Herrat naivat tummaverisiä (1955), Ystävämme Joey (1957), Sharkey hoitaa homman (1981), Loistavat Bakerin pojat (1989), Petos mielessä (1993), Haku päällä (1995) ja Lahjakas herra Ripley (1999). Kun Babes in Armsista tehtiin elokuvaversio vuonna 1939 (suomeksi Me hurmurit), kappaletta ei kuitenkaan otettu mukaan.[3] Vuoden 2003 elokuvassa The Company kappale kuullaan neljä kertaa: Elvis Costellon, Chet Bakerin, Kronos Quartetin sekä Marvin Lairdin ja Clay Rueden esittämänä.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j Jeremy Wilson: My Funny Valentine JazzStandards.com. Viitattu 12.6.2011. (englanniksi)
- ↑ Thomas S. Hischak: The Oxford Companion to the American Musical: Theatre, Film, and Television, s. 42. Oxford University Press US, 2008. ISBN 0-19-533533-3 (englanniksi)
- ↑ a b c Thomas S. Hischak: The Rodgers and Hammerstein Encyclopedia, s. 189. Greenwood Publishing Group, 2007. ISBN 0-313-34140-0 (englanniksi)
- ↑ a b c Allen Forte: The American Popular Ballad of the Golden Era, 1924–1950, s. 197. Princeton University Press, 1995. ISBN 978-0-691-04399-9 (englanniksi)
- ↑ N. Lee Orr: The Richard Rodgers Reader by Geoffrey Block. American Music, talvi 2004, 22. vsk, nro 4, s. 598. University of Illinois Press. (englanniksi)
- ↑ Complete National Recording Registry Listing, Library of Congress. Viitattu 7.9.2020.
- ↑ Scott Yanow: My Funny Valentine – Miles Davis Allmusic. Viitattu 11.7.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Toby Creswell: 1001 Songs: The great songs of all time and the artists, stories and secrets behind them, s. 390. Da Capo Press, 2006. ISBN 9781560259152 (englanniksi)
- ↑ jô no hitomi: Sakashi Made imdb.com. Viitattu 11.7.2011. (englanniksi)
- ↑ William Emmett Studwell: The Popular Song Reader: A Sampler of Well-known Twentieth Century Songs, s. 127. Routledge, 1994. ISBN 1-56024-369-4 (englanniksi)
- ↑ a b c Raymond Knapp: The American Musical and the Formation of National Identity, s. 86–87. Princeton University Press, 2005. ISBN 978-0-691-11864-2 (englanniksi)