Myöhäisantiikin pieni jääkausi

Myöhäisantiikin pieni jääkausi (engl. Late Antique Little Ice Age, LALIA),oli pohjoisella pallonpuoliskolla vuosina 536–660 esiintynyt ilmastollisesti poikkeava ajanjakso, jolloin maapallon lämpötilan arvellaan olleen mahdollisesti jopa kaksi astetta aiempaa kylmempi. Haldon ja muut katsovat sen kestäneen pohjoisella pallonpuoliskolla vain 40–50 vuotta.[1]

Ilmaston globaali lämpötila 2000 vuoden aikana. Myöhäisantiikin pieni jääkausi sijoittuu 500-luvun puolivälistä 600-luvun puoliväliin.

Ilmiön on arveltu aiheuttaneen useita yhteiskunnallisia mullistuksia. Sellaisia olisivat olleet Justinianuksen ruton leviäminen, Bysantin heikentyminen, sassanidien Persian romahdus, paimentolaisten hyökkäykset Lähi-idässä ja sitä seurannut islamin leviäminen, slaavinkielisten väestöjen kansainvaellus Itä-Eurooppaan 500-luvun puolivälistä lähtien, paimentolaisten liikehdintä Keski-Aasiassa sekä poliittiset mullistukset Kiinassa.[2][3]

Teoria myöhäisantiikin pienestä jääkaudesta on viime vuosina saanut lisää tukea.[4] Ilmaston viileneminen on yhdistetty kolmeen valtavaan tulivuorenpurkaukseen, jotka tapahtuivat vuosina 536, 540 ja 547. Näistä vuosien 536–537 ääri-ilmiöt säätilassa on laajasti dokumentoitu aikalaiskirjallisuudessa. [2]

Vuosi 536Muokkaa

 
Piirros Krakataun purkauksesta 1883.

Useat antiikin ajan lähteet kertovat oudon sumuharson hämärtäneen auringon ja sekoittaneen ilmastoa yli vuoden ajan vuosina 536–537. Bysanttilainen historioitsija Prokopios kirjoitti, että vuonna 536 ”Aurinko antoi valonsa ilman kirkkautta, kuten kuu, koko vuoden ajan, ja se muistutti tavattomasti aurinkoa pimennyksen aikana.”[5] Roomalainen Cassiodorus kirjoitti: ”Aurinko näyttää menettäneen loistonsa ja sinertää. Miten outoa on, ettei omaa varjoaan näe edes keskipäivällä.”[6] Piispa Mikael Syyrialainen lainasi 500-luvulla eläneen Johannes Efesolaisen aikalaiskuvausta tapahtumasta seuraavasti:

Aurinko pimeni ja sen pimennys kesti puolitoista vuotta, so. kahdeksantoista kuukautta. Päivittäin se paistoi noin neljä tuntia, ja silloinkin sen valo jätti vain kalpean varjon - - Hedelmät eivät kypsyneet ja viini maistui hapantuneilta rypäleiltä.

Säänmuutos aiheutti aikalaistietojen mukaan liikehdintää myös paimentolaiskansojen keskuudessa. Marcellinus Comeksen kronikassa kerrotaan, että vuonna 536 kuivuus ajoi 15 000 saraseenia Persiasta Bysantin puolelle rajaa.[7]

Ilmiö sai laajaa huomiota vasta vuoden 1999 jälkeen, kun tiedetoimittaja David Keys julkaisi tietokirjan[8], jossa vuoden 536 tapahtumia pidettiin Krakataun tulivuorenpurkauksen aikaansaannoksina. Purkaus sai Keysin mielestä aikaan katastrofaalisia muutoksia ihmisyhteisöissä eri puolilla maapalloa. Keysin väitteistä on paljon keskusteltu ja osaa niistä pidetään liioitteluna.[7] Aiheesta kirjoitti myös professori Kyle Harper vuonna 2017, mutta myös hänen teoksensa on saanut vastineita.[9]

Historialliset puiden lustosarjat osoittavat, että vuonna 536 ja seuraavien kymmenen vuoden aikana Skandinavian männyt, eurooppalaiset tammet sekä useat siperialaiset ja pohjoisamerikkalaiset lajit kasvoivat hyvin heikosti. Heikkoa kasvua havaittiin myös muualla seuraavien kymmenen vuoden aikana. Myöhäisantiikin kirjalliset lähteet osoittavat, että salaperäinen sumu näkyi vuosina 536–537 alueella, joka ulottui Italiasta Vähään-Aasiaan ja heikensi satoja vuoden tai kaksi.[7]

Vuosi 540Muokkaa

Vuoden 540 jälkeisen kylmenemisen syyksi on vuonna 2019 päätelty El Salvadorissa sijainneen, nykyisin nukkuvan Ilopango-tulivuoren purkaus. [4] Tutkijoiden mukaan kyseessä oli kymmenen suurimman purkauksen joukkoon kuuluneesta ilmiöstä 7000 vuoden aikana.[10] Seuraavana vuonna 541 Euroopassa alkoi myös Justinianuksen rutto, joka surmasi mahdollisesti puolet Itä-Rooman väestöstä.[11][12][13]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Arjava, Antti: Vuoden 536 salaperäinen pilvi –länsimaiden perikato?. Tieteessä tapahtuu, 2002, nro 7, s. 25–32. Artikkelin verkkoversio.
  • Büntgen, Ulf (ym.): Cooling and societal change during the Late Antique Little Ice Age from 536 to around 660 AD. Nature Geoscience, 2016. Artikkelin verkkoversio.
  • Cassiodorus: The Letters of Cassiodorus. BoD – Books on Demand. BoD – Books on Demand. ISBN 978-3-7340-2459-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.3.2022).
  • Dull, Rober A.: Radiocarbon and geologic evidence reveal Ilopango volcano as source of the colossal ‘mystery’ eruption of 539/40 CE. Quaternary Science Reviews, 2019, 222. vsk, nro article 105855. Artikkelin verkkoversio.
  • Greshko, Michael: Colossal volcano behind 'mystery' global cooling finally found National Geographic. 23.8.2019.
  • John Haldon - Hugh Elton - Sabine R. Huebner - Adam Izdebski -Lee Mordechai -Timothy P. Newfield: Plagues, climate change, and the end of an empire: A response to Kyle Harper's The Fate of Rome (1): Climate. History Compass, 2018, 16. vsk, nro 12. Artikkelin verkkoversio.
  • Harper, Kyle: The Fate of Rome: Climate, Disease, and the End of an Empire. Princeton University Press, 2017. Amazon.
  • Huldén, Lena & Huldén, Larry & Heliövaara, Kari: Rutto. Like, 2017. ISBN 978-952-01-1456-5.
  • Keys, David: Catastrophe: An Investigation into the Origins of Modern Civilization. Ballantine Publishing Group, 2000 (1999). Teoksen verkkoversio.
  • McCormick, Michael ym.: Climate Change during and after the Roman Empire: Reconstructing the Past from Scientific and Historical Evidence. The Journal of Interdisciplinary History, 2012, 43. vsk, nro 2, s. 169–220. Artikkelin verkkoversio.
  • McNeill, J. R. & McNeill, W. H.: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Vastapaino, 2003/2006. ISBN 951-768-185-2.

ViitteetMuokkaa

  1. Haldon ym. 2018
  2. a b Büntgen ym. 2016
  3. McCormick ym. 2012
  4. a b Greshko 2019
  5. Prokopios: History of the Wars. Loeb Classcial Library. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.3.2022).
  6. Cassiodorus: The Letters of Cassiodorus, s. 392. BoD – Books on Demand, 2018. ISBN 978-3-7340-2459-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.3.2022). (englanniksi)
  7. a b c Arjava 2007
  8. Keys 2000
  9. Harper 2017; Haldon 2018
  10. Dull ym. 2019
  11. Huldén ym. 2017, s. 71–73.
  12. Michael W. Dols: Plague in Early Islamic History. Journal of the American Oriental Society, Vol. 94, No. 3, s. 371–383, 1974. Artikkelin verkkoversio.
  13. McNeill, & McNeill, 2006, s. 122