Muhammad ibn Tughdž
Muhammad ibn Tughdž al-Ikhšid (882 – heinäkuu 946) oli abbasidien alainen Egyptin ja Etelä-Syyrian hallitsija vuosina 935–946. Keski-Aasiasta peräisin olevan sotilassuvun jäsenestä tuli Egyptin kuvernööri vuonna 935 ja hänen onnistui torjua Egyptiä uhanneiden fatimidien sotaretki, sekä palauttaa järjestys sekasortoon vaipuneelle alueelle. Arvonimenään hän käytti Keski-Aasialaista titteliä ikhšid, jonka mukaan sai nimensä ikhšidien dynastia. Muhammad oli kuitenkin lyhytikäisen dynastian ainut vahva hallitsija.
| Muhammad ibn Tughdž | |
|---|---|
| Egyptin kuvernööri | |
|
935–946
|
|
| Seuraaja | Unudžur |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 882 Bagdad |
| Kuollut | heinäkuu 968 Damaskos |
Elämäkerta muokkaa
Muhammad ibn Tughdž syntyi Bagdadissa vuonna 882.[1] Hänen sukunsa oli alun perin peräisin Ferghanan laaksosta Keski-Aasiasta. Hänen isänsä oli toiminut kuvernöörinä tulunidien alaisuudessa ja saavuttanut mainetta puolustaessaan Damaskosta qarmatialaisten hyökkäyksiä vastaan. Abbasidien alaisuudessa Egyptiä hallinneilla tulunideilla oli näihin aikoihin vaikeuksia pitää puoliaan Pohjois-Afrikasta saapuvien fatimidien toistuvia hyökkäyksiä vastaan.[2] Lopulta tulunidit romahtivat kokonaan ja kalifi hallitsi Egyptiä jonkin aikaa suoraan nimittämiensä kuvernöörien kautta. Fatimidien uhan torjumiseksi lopulta alettiin kuitenkin pitää tarpeellisena nimittää alueelle oma kalifin alainen, mutta muuten itsenäinen hallitsijansa.[1]
Muhammad ibn Tughdž ja hänen isänsä olivat olleet tulunidien romahtamisen jälkeen vangittuna vuoden ajan Bagdadissa vuonna 905. Heidän vapauduttuaan Muhammadista tehtiin ensin Palestiinan kuvernööri (Ramlassa) vuonna 928 ja vuonna 931 Damaskoksen kuvernööri.[1] Vuonna 935 hänet nimitettiin edelleen Egyptin kuvernööriksi. Alue oli tuolloin fatimidien jo kolmannen Egyptin sotaretken uhkaama. Aleksandria oli jo menetetty ja fatimidien etujoukot olivat al-Fustatin liepeillä. Muhammad ibn Tughdžin onnistui torjua fatimidien eteneminen Egyptiin tuomillaan itselleen uskollisilla joukoilla ja fatimidit ajettiin lopulta kokonaan ulos alueelta. Järjestys Egyptissä oli palautettu ja kalifi palkitsi Muhammadin tunnustamalla tämän oikeuden Egyptiin ja Etelä-Syyriaan. Muhammad ibn Tughdž sai myös ferghanalaisen arvonimen ikhšid, jonka mukaan myös hänen perustamansa dynastia on nimetty ikhšideiksi.[2] Arvonimi tarkoittaa palvelijaa[1] ja sen käyttö on ollut islamilaisessa maailmassa harvinaista. Arvonimen käyttö kertonee siitä, että Muhammad ibn Tughdžilla on ollut Ferghanan sukujuuriensa kautta arabeista erillinen identiteettinsä.[2]
Muhammad ibn Tughdžin valtakausi merkitsi aiemmin sekasortoon ja taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneen Egyptin osittaista elpymistä. Sekasortoisen kauden päättyminen ja yhteys Etelä-Syyriaan johtivat taloudelliseen elpymiseen. Kalifilta Muhammad ibn Tughdž sai vielä edelleen hallintaansa Punaisenmeren rannikon Arabian niemimaalla. Alueeseen kuuluivat esimerkiksi pyhät kaupungit Medina ja Mekka. Armeijansa osalta Muhammad ibn Tughdž luotti edeltäjiensä kaltaiseen joukkoon afrikkalaista jalkaväkeä ja turkkilaista ratsuväkeä. Armeija osoittuautui tehokkaaksi fatimnidien berberiarmeijoita vastaan. Muhammad ibn Tughdž kävi myös joitakin yhteenottoja Pohjois-Syyriassa alueita hallinneita hamdanideja vastaan. Yhteenotot pohjoisessa jäivät kuitenkin lopulta pienimuotoisiksi.[2] Muhammad ibn Tughdž kuoli Damaskoksessa heinäkuussa 946.[1]
Muhammad ibn Tughdžin perustama ikhšidien dynastia jäi lopulta suhteellisen lyhytikäiseksi ja Muhammad oli dynastian ainoa vahva hallitsija. Hänen kuoltuaan valtaan nousivat peräkkäin kaksi hänen poikaansa, Unudžur (946–961) ja 'Ali (961–966). Todellista valtaa molempien kausilla käytti kuitenkin eunukki Abu al-Misk Kafur, josta tuli myös virallinen hallitsija 'Alin kuoltua vuonna 966. Kafurin kuoltua aluetta edelleen havittelevien fatimidien onnistui viimein vallata Egypti.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e M. W. Daly: The Cambridge History of Egypt: Volume I Islamic Egypt, 640-1517, s. 112-114. Cambridge University Press, 1998. ISBN 0521471370. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Andrei Sergejeff: ”Autonomisen Egyptin aika”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus. ISBN 978-952-345-573-3.