Muhammad Ahmad, koko nimeltään Muḥammad Aḥmad ibn al-Sayyid ʿAbd Allāh (12. elokuuta 184422. kesäkuuta 1885 Omdurman, Sudan) oli sudanilainen kapinallisjohtaja, joka julistautui mahdiksi ja rakensi muutamassa vuodessa valtavan Punaiseltamereltä Keski-Afrikkaan ulottuneen, Omdurmania pääkaupunkinaan pitäneen Mahdiyyan teokraattisen valtion.

Muhammad Ahmad
Taiteilijan näkemys Muhammad Ahmadista.
Taiteilijan näkemys Muhammad Ahmadista.
Sudanin hallitsija
1881–1885
Henkilötiedot
Koko nimi Muḥammad Aḥmad ibn al-Sayyid ʿAbd Allāh
Syntynyt12. elokuuta 1844
Kuollut22. kesäkuuta 1885
Omdurman, Sudan
ArvonimiMahdi
Muut tiedot
Uskonto islam

Elämäkerta

muokkaa

Muhammad Ahmad oli laivanrakentajan poika Nubian Dongolasta; pian hänen syntymänsä jälkeen perhe muutti etelään Kararin jokikylään lähellä Khartumia. Nuorena Muhammad perehtyi itsenäisesti uskonnollisiin asioihin, tutki Koraania ja tutustui suufilaisuuteen. Hän liittyi Sammāniyyah-lahkoon ja hänen ympärilleen alkoi kerääntyä opetuslapsia, mutta riitaantui opettajansa kanssa ja karkotettiin. Tämän jälkeen Muhammad liittyi saman lahkon kilpailevaan veljeskuntaan.[1]

1800-luvulla Sudan oli riippuvainen Egyptin kediivikunnasta, joka itse oli ottomaanien valtakunnan alainen. Hallitseva luokka oli turkinkielinen ja poikkesi jyrkästi sudanilaisista alamaisistaan ulkonäöltään, koulutukseltaan ja elämäntavoiltaan. Tyytymättömyyttä aiheuttivat myös muun muassa epäoikeudenmukainen verotus ja maakuntien kuvernööreiksi asetetut eurooppalaisperäiset ei-muslimit. Muhammad Ahmad piti jumalalallisena tehtävänään islamin puhdistusta ja sen saastuttaneiden hallitusten tuhoamista, ja 29. kesäkuuta 1881 hän julistautui julkisesti messiaaksi, Mahdiksi. Hän keräsi nopeasti kannatusta eri kansanryhmiltä ja loi alle neljässä vuodessa valtavan, Punaiseltamereltä Keski-Afrikkaan ulottuneen valtakunnan, Mahdiyyan. Vuoden 1883 loppuun mennessä hänen joukkonsa olivat kukistaneet kolme Egyptistä heitä vastaan lähetettyä armeijaa, joista viimeinen, kenraali William Hicksin komentama 8 000 miehen joukko, tuhottiin melkein viimeiseen mieheen.[1]

Sudanin hallitsijana Mahdi Muhammad Ahmad muutti veronkannon Koraanin vaatimusten mukaiseksi, ja hänen maineensa kiiri Arabian niemimaalle ja Pohjois-Nigerian Bornuun saakka. Hänen uransa huipentui 26. tammikuuta 1885 tapahtuneeseen Khartumin valtaukseen, jonka jälkeen hän saattoi rauhassa keskittyä vakiinnuttamaan valtaansa. Hän perusti uuden pääkaupunkinsa Niilin rannalle Omdurmaniin Khartumia vastapäätä ja ohjasi yhteiskunnan jokaista osa-aluetta ja ihmisten henkilökohtaista elämää julistuksilla, saarnoilla, varoituksilla ja kirjeillä. Poliittiset instituutiot perustuivat mahdollisuuksien mukaan alkukantaisen islamin käytäntöihin. Muhammad Ahmad kutsui itseään "Jumalan lähettilään", profeetta Muhammedin seuraajaksi.[1]

Muhammad Ahmadin valtakausi mahdina ja Sudanin hallitsijana jäi lyhyeksi, sillä hän sairastui mahdollisesti lavantautiin ja kuoli 41-vuotiaana kesäkuussa 1885.[1] Häntä seurasi vallassa kalifi Abdallahi ibn Muhammad; tämä kuitenkin kukistui lopulta brittien hyökkäyksessä 24. marraskuuta 1899, jolloin Mahdiyyan olemassaolo päättyi.[2] Muhammad Ahmadin hautamuistomerkki vahingoittui Omdurmanin taistelun tulituksissa vuonna 1898, mutta se rakennettiin myöhemmin uudelleen.[1]

Jälkimaine

muokkaa

Muhammad Ahmadin postuumi poika Abd al-Rahman al-Mahdi nousi myöhemmin uusmahdistisen liikkeen johtajaksi ja hänelle ehdotettiin myös Sudanin kuninkaan asemaa maan itsenäistyessä, mutta hän kieltäytyi hengellisistä syistä.[3][4] Nykypäivän Sudanissa Muhammad Ahmadia pidetään usein sudanilaisen nationalismin perustajana, ja Kansallinen ummapuolue, jonka entinen johtaja imaami Sadiq al-Mahdi oli Muhammad Ahmadin suora jälkeläinen, pyrkii jatkamaan hänen poliittista perintöään.[5][6][7]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Encyclopaedia Britannica: al-Mahdi britannica.com. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  2. Encyclopaedia Britannica: ʿAbd Allāh britannica.com. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  3. Kordofan invaded: peripheral incorporation and social transformation in Islamic Africa books.google.com. Arkistoitu 2.11.2021. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  4. Islam, sectarianism, and politics in Sudan since the Mahdiyya books.google.com. Arkistoitu 19.2.2017. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  5. Ummah party official website umma.org. Arkistoitu 15.3.2004. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  6. Sadig Al-Mahdi: The comeback king weekly.ahram.org.eg. Arkistoitu 23.1.2011. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  7. Encyclopaedia Britannica: Sudan britannica.com. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.