Monivuotinen kasvi

monivuotinen ruohovartinen kasvi
(Ohjattu sivulta Monivuotinen)

Monivuotinen kasvi on mikä tahansa kasvi, joka elää ja kasvaa yli kaksi vuotta. Jos se kukkii vain kerran ja kuolee sen jälkeen, sitä kutsutaan nimellä hapaksantti eli kerran kukkiva monivuotinen kasvi. Jos kasvi kukkii useina eri vuosina, se on pollakantti eli perenna.[1] Perenna-nimitystä voidaan käyttää myös monivuotisista ruohovartisista koristekasveista eli siis lähinnä puutarhakukista.

Monivuotinen kasvi

Monivuotiset kasvit ovat sopeutuneet selviytymään erilaisista epäsuotuisista olosuhdevaihteluista, oli se sitten kuuma, kuiva tai kylmä ajanjakso. Pohjoisessa kasvien lepokauteen pakottaa pimeä ja kylmä talvi. Monivuotiset kasvit eivät kuole talven aikana, vaan ne talvehtivat mennen lepotilaan ja sitä syvempään horrokseen.

Kasvien talveentuminen alkaa jo hyvissä ajoin syksyllä, ja useimmilla kasveilla sen käynnistää yön piteneminen eli valoisan ajan lyheneminen. Talveentumisen jatkokehitys riippuu yölämpötilojen laskusta. Nämä yhdessä muuttavat kasvin hormonitasapainoa, joka saa aikaan lehtivihreän hajaantumisen ja arvokkaimpien aineiden siirtymisen varastoon varsiin ja juuriin. Puuvartisten kasvien vuosiversojen ja silmujen uloin osa tiivistyy ja kovettuu.

Kasvin pakkasenkestävyyden kannalta vielä tärkeämpiä ovat solunsisäiset muutokset. Solun vesipitoisuus vähenee, soluneste väkevöityy ja sokeripitoisuus kasvaa. Näiden myötä kasvi sitkistyy ja jäätymis- sekä kuivumisvaara vähenee.

Talvilevon purkautuminen käynnistyy vastaavasti ensin yön lyhenemisellä ja elintoiminnot palaavat lämpötilan niin salliessa.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P.: Biologian sanakirja. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17618-8.
  2. Pankakoski, Antero: Puutarhurin kasvioppi. Talvehtiminen. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-1932-4. lähde tarkemmin?

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.