Mod revival oli rockmusiikin tyylilaji ja alakulttuuri, joka kehittyi 1970-luvun lopulla Englannissa ja levisi pienemmässä mittakaavassa myös muihin maihin.

Mod revival
Alkuperä mod, rhythm and blues, jazz, reggae, ska, soul, beat, power pop, pub rock, punk rock, uusi aalto
Alkuperämaa Yhdistynyt kuningaskunta
Kehittymisen
ajankohta
1970-luvun loppu
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
brittipop, indie rock
The Jam esiintymässä Newcastlessa vuonna 1982

Mod revivalin johtava yhtye oli The Jam, joka otti vaikutteita 1960-luvun mod-kulttuurista niin musiikillisesti kuin tyylillisestikin. The Jam yhdisteli punk rockin energiaa 1960-luvun yhtyeiden, esimerkiksi The Small Facesin, The Creationin, The Whon, musiikkiin. Genren suosiota lisäsivät vuonna 1979 julkaistu Quadrophenia-elokuva ja The Jamin vuotta aikaisemmin ilmestynyt All Mod Cons -albumi.[1] The Jamin ohella muita mod revival -yhtyeitä olivat esimerkiksi The Chords, The Purple Hearts, Secret Affair, The Lambrettas, Small World, Long Tall Shorty, Back to Zero ja Squire.[1] Mod revivaliin kuului kiinteästi 1960-luvun tyylinen pukeutuminen, parkatakit, puvut ja skootterit. Tyylin edustajilla oli yhteenottoja esimerkiksi rockabillynuorten ja skinheadien kanssa.[2]

Mod revivalin suosio hiipui The Jamin lopetettua vuonna 1982. Tyylillä oli kuitenkin pitkäikäinen vaikutus brittiläisen rockmusiikin kehitykseen. Mod revival ja The Jam vaikuttivat merkittävästi brittipopin syntyyn ja esimerkiksi sellaisiin yhtyeisiin kuin Blur, Oasis ja The Smiths.[3]

Suomessa genreä edusti The Jam -tyylistä musiikkia soittanut Lola Ego, joka levytti yhden singlen Selecta-levymerkille.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Web Editor: Scootering classics: All MOD Cons – The British Mod Revival Part 1 Scootering. 28.3.2018. Viitattu 2.1.2019. (englanti)
  2. Web Editor: Scootering classics: Beat Surrender: The British Mod Revival – part 2 Scootering. 28.5.2018. Viitattu 2.1.2019. (englanti)
  3. Mod Revival Music Genre Overview AllMusic. Viitattu 2.1.2019. (englanti)
  4. LOLA EGO - artist biography / finnmusic.net www.finnmusic.net. Viitattu 2.1.2019.