Mikko Nousiainen (teatterinjohtaja)

suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja (1938–2011)

Mikko Nousiainen (2. lokakuuta 1938 Varkaus26. tammikuuta 2011 Tampere[1]) oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja. Ensimmäisen kerran hän näytteli elokuvassa Nuori mylläri. Hänellä oli siinä sivuosa. Nousiaisen vanhemmat olivat Siiri Inkeri Nousiainen (o.s. Männikkö) ja Lauri Nousiainen.

Nousiainen esiintyi myös tv-sarjassa Valkoinen nainen, jonka ohjasi Janne Kuusi. Nousiainen esiintyi 47 vuoden aikana lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Toinen elokuvaesiintyminen oli jääkärin rooli Sven Tuuva -elokuvassa 1958.

Mikko Nousiainen toimi pitkään Hämeenlinnan Kaupungin Teatterin johtajana. Hän toimi ohjaajana useissa kesäteattereissa, muun muassa Hauhon kesäteatterissa, jossa hän ohjasi Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjan näytelmiä, ja harrastajateattereissa (Tervakoski, Elimäki, Loppi jne.). Nousiainen oli myös Topi Tuomaisen ohella pääosassa Rauni Mollbergin elokuvassa Siunattu hulluus, jossa hän esiintyi Ananias Rummukaisen roolissa.

Nousiaisen viimeisiin rooleihin kuuluivat pieni televisiosarja Meidän jengi vuodelta 2005, sekä rooli Timo Koivusalon suurelokuvassa Kaksipäisen kotkan varjossa.

Filmografia

muokkaa

Elokuvat

muokkaa

TV-sarjat

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Ex-teatterinjohtaja Mikko Nousiainen on kuollut YLE Uutiset. 27.1.2011. Yleisradio. Viitattu 27.1.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.