Avaa päävalikko

Mika Antero Laitinen (s. 5. maaliskuuta 1973 Kuopio) on suomalainen 1990-luvulla menestynyt mäkihyppääjä, joka voitti joukkuekilpailussa olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta. Seuratasolla Laitinen edusti Puijon Hiihtoseuraa.

Mitalit
Maa:  Suomi
Mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Albertville 1992 joukkuemäki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Thunder Bay 1995 joukkuemäki
Kultaa Kultaa Trondheim 1997 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Thunder Bay 1995 normaalimäki

Koulutukseltaan Laitinen on tradenomi, erikoisalueenaan markkinointiviestintä. Hän valmistui Pohjois-Savon ammattikorkeakoulusta loppuvuodesta 2001.[1]

Urheilu-uraMuokkaa

Laitinen valittiin viime hetkellä mukaan 1992 Albertvillen talviolympialaisten joukkueeseen. Olympialaisissa Laitinen voitti kultaa joukkuemäessä ja oli normaalimäessä viides. Nuorella Laitisella oli vaikeuksia siirtyä käyttämään uutta v-tyyliä.

1994 Laitinen voitti muovimäen Suomen mestaruuden, ja 1995 MM-kisoissa hän oli voittamassa Suomelle joukkuemäen kultaa ja henkilökohtaisen normaalimäen pronssimitalin.

Laitinen hallitsi 1995–1996 maailmancupin alkupuolta ylivoimaisesti, mutta Keski-Euroopan mäkiviikolla Garmisch-Partenkirchenin harjoituksissa hän kaatui ja katkaisi solisluunsa. Laitinen palasi mäkeen vielä saman vuoden keväänä, mutta hyppyvarmuuden löytäminen vei aikaa. 1997 Trondheimista voitetun joukkuemäen kultamitalin jälkeen Laitinen loukkaantui jälleen, eikä enää palannut maailman terävimmälle huipulle.[2]

Uransa huipuilla Laitinen tunnettiin vahvasta ponnistuksestaan ja häntä kutsuttiinkin lempinimellä "Puijon jousijalka".[2]

SaavutuksiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Mäkikotka Mika Laitinen lentää uusille urille. Laitiset-lehti, 1/2001, nro 23, s. 7. Laitisten sukuseura ry. ISSN 0786-3055. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 06.01.2008 [vanhentunut linkki].
  2. a b Missä he ovat nyt: "Puijon jousijalka" oli aikansa paras mäkihyppääjä

Aiheesta muuallaMuokkaa