Michael Amott (s. 28. heinäkuuta 1969[1] Ruotsi) on ruotsalainen kitaristi. Amott on soittanut yhtyeissä Arch Enemy, Spiritual Beggars, Carnage ja Carcass. Amott on maininnut suuriksi vaikuttajikseen kitaransoitossa muun muassa Frank Marinon, Dave Mustainen sekä Michael Schenkerin. Amott tunnetaan ehkä parhaiten ruotsalaisen Arch Enemyn säveltäjänä ja kitaristina, sekä myös yhtyeen nokkamiehenä - yhtyeen toisen keulahahmon, Alissa White-Gluzin ohella. Soittotyylinä Amottin sävellyksiin liittyy voimakkaat ja nopeat riffit, melodiset ja usein melko hitaat soolo-osuudet, sekä kitaraharmoniat, joita hän Arch Enemyssä toteuttaa pikkuveljensä Christopher Amottin kanssa. Amott syntyi vuonna 1969 englantilaiselle isälle, mutta kasvoi Ruotsissa, Halmstadin kaupungissa[1][2].

Michael Amott

Historia muokkaa

Amott perusti Carnage-nimisen death metal -yhtyeen vuonna 1988 parhaiten aikaisemmasta Arch Enemystä tunnetun laulaja Johan Liivan kanssa. Yhtye hajosi kuitenkin yhden täyspitkän albumin, Dark Recollectionsin julkaisun jälkeen, vuonna 1990. Carnagen hajoamisen jälkeen Amott liittyi vielä samana vuonna brittiläiseen grindcore/death metal -yhtye Carcassiin, jossa hän vaikutti kahden täyspitkän albumin ajan, joista jälkimmäinen, Heartwork nousi death metal -genren merkittävimpien klassikkoalbumien joukkoon. Amottin liittyminen vaikutti jonkin verran yhtyeen soundiin, joka meni selvästi poispäin grindcoresta ja lähemmäs melko melodista death metallia. Amott kuitenkin jätti yhtyeen pian Heartworkin julkaisun jälkeen vuonna 1993. Amott perusti samana vuonna vielä nykyäänkin pystyssä olevan stoner rock -yhtyeen Spiritual Beggars.

Parhaiten tunnetun projektinsa Arch Enemyn Amott perusti erittäin voimakkaasti Carcass-vaikuttimiensa pohjalta vuonna 1996. Yhtyeen rungoksi muodostui Amottin lisäksi pikkuveli Christopher Amott, laulaja Johan Liiva (joka kuitenkin erotettiin Angela Gossowin tieltä arvostetun Burning Bridges -albumin jälkeen vuonna 2000) sekä aluksi vielä sessiorumpalina yhtyeeseen liittynyt, myöhemmin kokoaikajäsen Daniel Erlandsson. Arch Enemystä ja sen menestyksestä syntyneet kiireet ovat saaneet aikaan vähemmän ajan Spiritual Beggars -yhtyeelle, jonka seurauksena Amott on useammankin kerran eronnut yhtyeestä - ja liittynyt taas uudestaan.

Välineet muokkaa

Amottilla oli sopimus ESP-kitaramerkin kanssa, jossa hänellä on myös oma V-mallinen nimikkokitara Ninja. Vuoden 2009 alussa Amott siirtyi käyttämään amerikkalaisvalmisteisia Dean-kitaroita, joiden listoilla hänellä onkin nykyisin kaksi kitaramallia. Amott on käyttänyt myös Gibsonin Les Paul -kitaraa, esimerkiksi The Immortal -kappaleesta (Burning Bridges -albumilta) tehdyllä musiikkivideolla. Amott käytti pitkään Krankin kitaravahvistimia, mutta nykyään käyttää sopimuksensa mukaisesti Randallin vahvistimia. Samoja vahvistinmerkkejä käytti uransa aikana myös edesmennyt Pantera-kitaristi Dimebag Darrell. Amott käyttää Seymour Duncanin mikkejä, D'Addarion kieliä, BOSSin, Digitechin ja Ibanezin efekti- ja säröpedaaleja, Dunlop, BOSSin virittimiä ja Jim Dunlopin wahwah -pedaaleja. Michael Amott on myös tehnyt yhteistyössä japanilaisen Zoom-multiefektivalmistajan kanssa nimikkoversiot G1- sekä G2.1 -pedaaleista.

Diskografia muokkaa

Carnage muokkaa

Carcass muokkaa

Spiritual Beggars muokkaa

Arch Enemy muokkaa

Muut muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Michael Amott (50 år) Halmstad | Ratsit www.ratsit.se. Viitattu 17.5.2020. (ruotsiksi)
  2. Michael Amott: Yes, my father is English-... @michael_amott. 2015T5.30. Viitattu 17.5.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Michael Amott.