Mesipillikääpä
Mesipillikääpä (Antrodia mellita) on Suomessa hyvin harvinainen ja vanhoissa metsissä viihtyvä kääpälaji. Sitä on löydetty paikoin runsaasti Etelä-Virosta ja Venäjän Karjalasta. Mesipillikäävän tavallisin isäntäpuu on kosteassa ympäristössä maassa jo pidempään maannut haapa, harvoin raita, koivu tai tuomi (tavattu kerran myös kuuselta). Mesipillikäävän ruskolaho on pehmeää.[1][2]
| Mesipillikääpä | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Silmälläpidettävä |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Lahko: | Polyporales |
| Heimo: | Fomitopsidaceae |
| Suku: | Rivikäävät Antrodia |
| Laji: | mellita |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Antrodia mellita |
|
| Katso myös | |
Yhden tai muutaman vuoden elävä itiöemä on alustanmyötäinen tai voi muodostaa portaittaisia, nykerömäisiä pseudopileuksia. Tuoreena itiöemä on tanakka ja nahkea, kuivuessaan rapea. Parhaimpia tuntomerkkejä on itiöemän tyviosan nopea rappeutuminen likaisen vetiseksi ja kuultavaksi. Mesipillikäävän väritys vaihtelee vaaleissa hunajan, mehiläisvahan ja (erityisesti kolhiintuneissa kohdissa) pihkan sävyissä, reunus on pillipintaa vaaleampi. Väri on hyvä tuntomerkki verrattaessa samantapaisiin mutta kuultamattoman valkoisiin väljäpillikääpään ja tanakkakääpään. Isoja, väljiä pillejä on 9-13 senttimetrillä ja ne ovat muodoltaan kulmikkaita, joskus sokkeloisia. Mesipillikääpä tuoksuu heikosti makealle. Vertaa myös kittikääpään, joka on ohuempi ja pienempipillisempi.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ [1] Punaisen kirjan verkkopalvelu
- ↑ a b Tuomo Niemelä: Suomen käävät, s. 67-68. Helsinki: Norrlinia, 2016. ISBN 978-951-51-2434-0.