Merenkulkulaitos
Merenkulkulaitos (ruots. Sjöfartsverket, engl. Finnish Maritime Administration, lyhenne MKL[1]; vuoteen 1998 Merenkulkuhallitus, lyhenne MKH[1]) oli vuosina 1917–2009 toiminut Suomen valtion keskusvirasto ja viranomainen, jonka tehtävänä oli vastata merenkulun turvallisuudesta, talvimerenkulun avustamisesta, väylänpidosta, meriliikenteen ohjauksesta ja luotsauksesta sekä merikartoituksesta ja yhteysaluspalveluista.[lähde? ]
Vuoden 2010 alusta osa Merenkulkulaitoksen tehtävistä siirtyi silloin perustettujen Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston vastuulle. Merenkulkulaitoksen Sisäinen tuotanto yhtiöitettiin vuoden 2010 alussa valtionyhtiöksi, jonka nimeksi tuli Meritaito Oy. Meritaito on erikoistunut vesiväylien hoitoon, kanavien käyttöön ja kunnossapitoon, merenmittaukseen, öljyntorjuntaan, vesirakentamiseen, vesiväylien suunnitteluun sekä muoviputkiviittojen ja -poijujen valmistamiseen.[lähde? ]
Merenkulkulaitoksen luotsausyksiköstä muodostettiin Luotsausliikelaitos. Se erkani Merenkulkulaitoksesta vuonna 2004 erilliseksi valtion liikelaitokseksi ja vuoden 2011 alussa siitä muodostettiin Finnpilot Pilotage Oy.[2][3]
Merenkulkulaitoksen pääkonttori oli Helsingin Ruoholahdessa Porkkalankadulla. Nykyisin samoissa tiloissa toimii Meritaito Oy.[lähde? ]
Tehtävät ja toiminta
muokkaaLaitos kilpailutti vuoden 2007 alusta alkaen väylänhoitotyöt, aikaisemmin se osti palveluita yksinomaan Varustamoliikelaitos Finstashipiltä. Jotta Merenkulkulaitoksen olisi helpompi hoitaa alueellisia tehtäviään, Suomi on jaettu merenkulkupiireihin, joita vuodesta 1990 alkaen on ollut neljä. Piirit voivat suorittaa tehtäviä toisen piirin alueella, jos merenkulkulaitos niin määräsi. Ennen 2000-luvun muutoksia Merenkulkulaitos oli jaettu seuraaviin osastoihin: yleinen osasto, merenkulkuosasto, liikenneosasto, väyläosasto ja merikarttaosasto.[lähde? ]
Historia
muokkaaJo 28. kesäkuuta 1810 määrättiin Suomen luotsilaitosta johtamaan valtion luotsimajuri, mikä merkitsi luotsaushallinnon syntyä. Vuonna 1815 luotsimajurin yläpuolelle luotiin luotsi-inspehtorin virka, mutta Luotsi- ja majakkalaitosten ylihallitus perustettiin lopulta vasta vuonna 1850. Laitoksen tehtäviin kuului muun muassa majakoitten rakentaminen ja niistä huolehtiminen. Se oli sotilaallisesti järjestetty keskusvirasto, joka oli talousasioissa senaatin ja sotilasasioissa kenraalikuvernöörin alainen. Laitoksen tirehtöörillä (johtajalla) oli viran puolesta everstin arvo. Sortokausien aikana venäläisten ote strategisesti tärkeänä pidetystä virastosta tiukkeni ja 1912 Suomen luotsi- ja majakkalaitos alistettiin kokonaan Venäjän meriministeriölle.[4]
Suomen itsenäistyttyä perustettiin 15. joulukuuta 1917 annetulla asetuksella Merenkulkuhallitus hoitamaan kaikkia merenkulkuasioita, mukaan lukien luotsi- ja majakka-asiat. Niiden ohella uuden keskusviraston tehtäviin kuuluivat merenkulun, laivanrakennuksen ja -tarkastuksen, merenkulkuoppilaitosten, lastimerkkien asettamisen sekä satamien valvonta, laivarekisterin ylläpito ja jäänmurtajista huolehtiminen. Organisaatio pysyi samanlaisena suuren osan itsenäisyyden aikaa aina 1990-luvulle saakka. Merenkulkuhallituksen nimi muutettiin merenkulkulaitokseksi vuonna 1998. Siitä erkanivat omiksi liikelaitoksikseen vuonna 2004 Varustamoliikelaitos ja Luotsausliikelaitos.[5]
Merenkulkulaitos, Ilmailuhallinto, Ajoneuvohallintokeskus ja Rautatievirasto yhdistyivät 1.1.2010 alkaen uudeksi Liikennevirastoksi ja Liikenteen turvallisuusvirastoksi.[lähde? ]
Merenkulkulaitoksen johtajat
muokkaa
Luotsimajuri
Luotsi-inspehtorit
|
Luotsitirehtöörit
|
Merenkulkuhallituksen pääjohtajat (1917–1925 ylitirehtööri)
|
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Pääjohtajakunta. SKS, Helsinki 2006.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 19.5.2013.
- ↑ Ajantasainen lainsäädäntö: Laki Luotsausliikelaitoksen muuttamisesta… 1008/2010 finlex.fi. Edita. Viitattu 16.1.2017.
- ↑ Liikenne- ja viestintäministeriö – Luotsausliikelaitoksen liiketoiminta Finnpilot Pilotage Oy:lle – Tiedote lvm.fi. Viitattu 16.1.2017.
- ↑ Pääjohtajakunta, s. 184–185.
- ↑ Pääjohtajakunta, s. 185–186.
- ↑ Pääjohtajakunta, s. 186–187.