Avaa päävalikko

Eero Rahola (vuoteen 1906 Helenius, 15. tammikuuta 1897 Mänttä22. toukokuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen kontra-amiraali, Suomen laivaston komentaja sotavuosina ja sen jälkeen pitkäaikainen Merenkulkuhallituksen pääjohtaja.

Eero Rahola
Eero Rahola kenraali Väinö Valveen seurassa.
Eero Rahola kenraali Väinö Valveen seurassa.
Henkilötiedot
Syntynyt 15. tammikuuta 1897
Mänttä
Kuollut 22. toukokuuta 1975 (78 vuotta)
Helsinki
Kansallisuus Suomi
Sotilashenkilö
Sotilasarvo kontra-amiraali

Mänttäläisen kauppiaan poika Eero Rahola kirjoitti ylioppilaaksi Tampereelta vuonna 1915 ja opiskeli alkuun Teknillisessä korkeakoulussa, mutta vapaaehtoinen osallistuminen Suomen sisällissotaan valkoisten puolella veti hänet sotilasuralle laivastoon. Hän opiskeli 1920-luvulla Italiassa Kuninkaallisessa Meriakatemiassa. Rahola nimitettiin 1936 rannikkolaivaston päälliköksi, missä tehtävässä hän palveli myös Talvisodan ajan. Vuodet 1940–1945 hän oli koko laivaston komentajana. Jatkosodankin aikana Suomen laivasto keskittyi etupäässä kauppamerenkulun turvaamiseen, eikä suuria meritaisteluita käyty. Rahola oli kuitenkin itse mukana panssarilaiva Ilmarisella, kun se upposi miinaan ajettuaan syyskuussa 1941. Suomen historian tuhoisimmassa merionnettomuudessa hukkui 271 ihmistä, mutta Rahola pelastui.

Rahola jätti armeijan vuonna 1945, kun hänet nimitettiin Merenkulkuhallituksen pääjohtajaksi. Hän jäi virasta eläkkeelle 1964.

Eero Raholan veljiä olivat laivanrakennusopin professori ja kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Rahola sekä osuustoimintaliikkeen vaikuttaja, opetusneuvos Ilmari Rahola.[1]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa