Melkein julkkis (Almost Famous) on Cameron Crowen ohjaama romanttinen draamakomedia. Tarina kertoo 1970-luvulla Rolling Stone -lehdelle Stillwater-yhtyeestä juttua tekevästä teinijournalistista. Elokuva on puoliksi omaelämäkerrallinen, sillä ohjaaja itse oli teini-ikäisenä kyseisen lehden kirjoittaja. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2000. Se sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti Oscarin käsikirjoituksesta.

Melkein julkkis
Almost Famous
Ohjaaja Cameron Crowe
Käsikirjoittaja Cameron Crowe
Tuottaja Ian Bryce
Cameron Crowe
Säveltäjä Nancy Wilson
Kuvaaja John Toll
Leikkaaja Joe Hutshing
Pääosat Patrick Fugit
Billy Crudup
Kate Hudson
Jason Lee
Frances McDormand
Philip Seymour Hoffman
Noah Taylor
Zooey Deschanel
Jimmy Fallon
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Dreamworks
Levittäjä InterCom
Netflix
Ensi-ilta 2000
Kesto 122 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 60 000 000 USD
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Vuonna 2016 Melkein julkkis äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[1]

Näyttelijät

muokkaa
 Patrick Fugit  William Miller, Crowen alter ego  
 Billy Crudup  Russell Hammond, Stillwater-yhtyeen kitaristi  
 Jason Lee  Jeff Bebe, Stillwater-yhtyeen laulaja  
 Noah Taylor  Dick Roswell, Stillwater-yhtyeen manageri  
 Frances McDormand  Elaine Miller, Williamin äiti  
 Zooey Deschanel  Anita Miller, Williamin sisko  
 Kate Hudson  Penny Lane, bändäri  
 Fairuza Balk  Sapphire, bändäri  
 Anna Paquin  Polexia Aphrodisia, bändäri  
 Bijou Phillips  Estrella Starr, bändäri  
 Jimmy Fallon  Stillwater-yhtyeen uusi manageri Dennis Hope  
 Philip Seymour Hoffman  journalisti Lester Bangs  
 Terry Chen  journalisti Ben Fong-Torres  

Soundtrack

muokkaa

Elokuvan soundtrack sisältää muun muassa seuraavat kappaleet:

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.