Mateo Alemán y de Enero 1547 Sevilla, Espanja[1] – vuoden 1615 jälkeenlähde? Meksiko)[1] oli espanjalainen ”kultaisen vuosisadan” kirjailija.

Mateo Alemán

Elämänvaiheet muokkaa

Mateo Alemán syntyi Sevillan vankilavälskäri Hernando Alemánin ja kauppiaantytär Juana de Eneron perheeseen. Alemán oli isänsä puolelta juutalaista käännynnäissukua, mikä vaikeutti huomattavasti yhteiskunnallista etenemistä Filip II:n ajan veren puhtautta korostavassa Espanjassa.

Alemán opiskeli humanistisia tieteitä ja teologiaa Sevillan yliopistossa ja jatkoi valmistumisensa jälkeen lääketieteen opintoja ensin Salamancassa ja myöhemmin Alcalá de Henaresissa. Oletettavasti opinnot keskeytyivät, sillä dokumenttia hänen valmistumisestaan ei tunneta.

Alemán avioitui 1571 Catalina de Espinosan kanssa. Onneton pakkoavioliitto päättyi myöhemmin eroon. Vuodesta 1573 Alemán työskenteli pienessä hallintovirassa Sevillassa ja myöhemmin 1590-luvulla hän toimi muun muassa epäinhimillisistä työolosuhteistaan tunnettujen elohopeakaivosten tarkastajana.lähde? Alemánin sai kavallustuomion, ja rangaistuksen kärsittyään hän muutti Meksikoon.[1] Hänasettui arkkipiispa García Guerran palvelukseen. Hänestä ei ole tietoja vuoden 1615 jälkeen.

Guzmán de Alfarache muokkaa

Alemánin tunnetuin teos, Guzmán de Alfarache ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1599 ja 1604[1]. Teos on pessimistinen, siitä kuvastuu Alemánin käsitys, että ihminen on luonnostaan paha.[1] Teos on vanhoilla päivillään mennyttä elämäänsä muistelevan ja kommentoivan pikkurikollisen, huijarin ja seikkailijan fiktiivinen omaelämäkerta. Se kuuluu tuntemattoman tekijän Lazarillo de Tormesin vanavedessä 1500- ja 1600-lukujen Espanjassa suureen suosioon nousseen pikareskiromaanin traditioon ja on tyylilajin merkittävimpiä ja vaikuttavimpia edustajia.

 
Guzmán de Alfarache, Antwerpen, 1681.

Teoksen pääjuonen muodostaa nimihenkilön värikäs ja vaiherikas elämäntarina, joka alkaa Guzmánin lähtiessä maailmalle seikkailemaan 15-vuotiaana ja päättyy kaleeriorjuuteen, jossa hän lopulta päättää tehdä ainakin näennäisen parannuksen. Tarinaa värittävät lukuisat novellimaiset sivukertomukset, kaskut ja anekdootit, mutta keskeisimmän sijan teoksen pääjuonen ohella saavat tarinan usein keskeyttävät, didaktiseen sävyyn laaditut moralisoivat pohdinnat, joissa kertoja arvostelee aikaisempaa toimintaansa usein varsin pitkäveteiseen tyyliin.

Vanhan Guzmánin pohdinnot ovat joka tapauksessa vahvassa ristiriidassa hänen aiempien tekojensa kanssa. Romaanin rakenteen kaksijakoisuudesta onkin väitelty paljon. Alemánin viljelemiä moraalisaarnoja on pidetty sekä yrityksenä vältellä aikakauden kirkollista ja maallista sensuuria, että osoituksina aidosta pyrkimyksestä moraaliseen opettamiseen. Nykytutkimuksessa on painotettu usein teoksen pessimististä ja kyynistä pohjasävyä, joka kieltämättä asettaa päähenkilön tekemän "parannuksen" varsin kyseenalaiseen valoon.

Guzmán de Alfarache oli suuri menestys jo ilmestyessään, ja sen vaikutus pikareskiromaanin kehitykseen sekä Espanjassa että muualla maailmassa on ollut huomattava. Romaani käännettiin 1600-luvun parin ensimmäisen vuosikymmenen aikana italiaksi, saksaksi, ranskaksi ja englanniksi.

Vuonna 1602 valencialainen lakimies Juan Martí hyödynsi ensimmäisen osan saamaa suosiota julkaisemalla Guzmánille apokryfisen kakkososan salanimellä Mateo Luján de Sayavedra. Ideavarkaudesta suuttunut Alemán kirjoitti Sayavedran mukaan omaan jatko-osaansa, jossa Guzmán tekee tämän naurunalaiseksi.

Muita teoksia muokkaa

  • Vida de San Antonio de Padua (1604, pyhimyselämäkerta)
  • Ortografía castellana (1609, espanjan kielen ortografiaa käsittelevä teos)
  • Sucesos de don fray García Guerra, arzobispo de México, a cuyo cargo estuvo el gobierno de Nueva España (1613, Meksikon arkkipiispan elämäkerta)
Suomennettu tekstinäyte

Lähteet muokkaa

  • Micó, José María: "Introducción" teoksessa Alemán, Mateo: Guzman de Alfarache I-II, Cátedra, 2006
  • Saariluoma, Liisa: Muuttuva romaani. Karisto, 1989
  • Tuulio, Tyyni: Espanjan kirjallisuuden historia, Gaudeamus 1983

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Alemán, Mateo”, Otavan kirjallisuustieto, s. 27. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.