Avaa päävalikko
Laitteisto Marshin testissä

Marshin testi on koe, jolla selvitetään, onko ruokanäytteessä tai mahan sisältönäytteessä arseenia. Testin kehitti englantilainen kemisti James M. Marsh vuonna 1836.

Arseeni ja sen yhdisteet, arsenikit olivat 1800-luvulla yleisesti käytettyjä myrkkyjä maataloudessa, kuten myös suosittuja tapoja toteuttaa murha myrkyttämällä uhri kyseisillä aineilla. Tuon ajan rikostutkimusmenetelmät olivat vielä niin alkeellisia, että arseenimyrkytystä ei pystytty todentamaan mahdollisissa murhatapauksissa.[1]

Testiä käytettiin ensimmäisen kerran oikeuslääketieteellisenä todisteena vuonna 1840, jolla madame Lafargen todettiin murhanneen aviomiehensä arsenikilla.

Testin kulkuMuokkaa

Mahalaukun seinämästä otettiin näytekappale, joka asetettiin suljettuun astiaan puhtaan, arseenittoman sinkkijauheen ja rikkihapon kanssa. Tätä seosta keittämällä, jos näytekappale sisälsi arseenia, muodostui arsiinia jonka Marsh johti lasiputkeen ja kuumensi tätä. Näin arsiini hajosi vedyksi ja arseeniksi joka muodosti metallisen kerroksen eli peilipinnan lasiputken seinämiin.[1]

Marsh oli aikaisemminkin tutkinut arseenimyrkytystapauksia: ensimmäisessä kokeessaan hän sekoitti rikkivetyä ja suolahappoa, liotti näytekappaletta seoksessa ja seoksen kuivuttua astian pohjalle muodostui keltaista sakkaa, arseenitrisulfidia. Mutta tämä ei oikeuden mielestä riittänyt todisteeksi, joten hän kehitti arsiiniin perustuvan kokeen.[1]

Antimoni käyttäytyy samalla tavalla tähän asti, mutta ne erotetaan toisistaan liuottamalla peilipinta natriumhypokloriittiin. Arseeni liukenee kyseiseen liuottimeen, mutta antimoni ei.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Jim D - Myrkkyjen historia
  2. A. Wallace Hayes: Principles and Methods of Toxicology, Fifth Edition, s. 23. CRC Press, 2007. Teoksen verkkoversio (verkkosivu) (viitattu 20.5.2016). Englanniksi.