Markus Allan
Markus Allan (oik. Allan Isberg[1], s. 3. kesäkuuta 1945 Helsinki[2]) on suomalainen iskelmä- ja tangolaulaja, jonka ura alkoi 1960-luvulla.[3]
Ura
muokkaaMarkus Allan pääsi vuonna 1962 Kai Lindin tilalle Leo Lindblomin orkesteriin.[4] Syksyllä 1963 Allan voitti laulukilpailun miesten sarjan ja levytti Toivo Kärjen johdolla ensilevynsä ”Liljankukka”[5], joka nousi kilpailemaan listasijoitusten kärkipaikoista. Kärjen kynästä on myös Allan Isbergille annettu taiteilijanimi Markus Allan.[6] 1960-luvulla Allan levytti useita muitakin Kärjen tangoja uusina versioina sekä 4 originaalia.[7] 1980-luvulla keikat vähenivät tanssijärjestäjien pelätessä romanien ja valtaväestön välisiä yhteenottoja.[8] 1990-luvulla Allanin ura sai uuden käänteen ja hän nousi nuoremmankin yleisön tietoisuuteen laulamalla kappaleen ”Kauas pilvet karkaavat” Aki Kaurismäen samannimisessä elokuvassa.[9] Hän on laulanut myös monilla Sodankylän elokuvajuhlilla. Allan on 2000-luvulla esittänyt suomalaista tangoa muun muassa Cannesissa ja Berliinissä sekä Avanti!-orkesterin solistina Lontoossa ja New Yorkissa.[10] Hän palasi taas Toivo Kärjen sävellysten pariin, levytti kaikkiaan 12 originaalia lisää, nyt muitakin kuin tangoja.[11]
Vuonna 2013 Allan sai Tango Finlandia -palkinnon Tangomarkkinoilla.[12] Vuonna 2016 hän sai Kullervo Linnan Säätiön palkinnon.[13] Allanille on myönnetty myös valtion taiteilijaeläke.[14]
Diskografia
muokkaa- Poika varjoisalta kujalta (1974)
- Muistelen Olaa (1975)
- Niin herkässä on kyyneleet (1975)
- Italialaisia rakkauslauluja (1977)
- Markus Allanin parhaita (1978)
- Muistot kauneimmat jää (1990)
- Sokeripala (1995)
- Tangon kotimaa (1996)
- Kohtalon tuulet (1997)
- Sokeripala (1999)
- Yön yksinäiset hetket (2004)[15]
- Suomalainen tangokokoelma 40v. taiteilijajuhlalevy (2004)
- Rio de la Plata- Levytyksiä 1974-2012 (2012)
- Tietäni kuljen - Viisi vuosikymmentä - Iskelmäkokoelma (2013)
- Buenos Aires Suite (2017)
Yksityiselämä
muokkaaAllan on ollut yhdessä vaimonsa Sinikan kanssa vuodesta 1961, heillä on kolme lasta.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ Hakutulos esittäjälle: Isberg Allan www.aanitearkisto.fi. Arkistoitu 15.12.2013. Viitattu 2.6.2025.
- ↑ Mattlar, Mikko: 80-vuotias | Markus Allan pääsi New Yorkiin laulamalla suomalaista tangoa (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 2.6.2025. Viitattu 2.6.2025.
- ↑ Kauas pilvet karkaavat - Markus Allan www.tamperelainen.fi. Arkistoitu 12.6.2007. Viitattu 2.6.2025.
- ↑ Haverinen, Erja: Markus Allan: Näin nousin urallani varastomiehestä tangotähdeksi studio55.fi. 20.9.2012. MTV Oy. Viitattu 24.3.2019.
- ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 531. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
- ↑ Martiala, Kai: Markus Allan juhlii syntymäpäiviään Turussa turkulainen.fi. 12.8.2015. Mediatalo Keskisuomalainen. Arkistoitu 24.3.2019. Viitattu 24.3.2019.
- ↑ Kärki 2015, s. 532,544,570.607
- ↑ a b Lehtola, Jorma: Markus Allan: "Keikkojen poispyyhkiminen 80-luvun alussa oli kova paikka" apu.fi. 12.10.2018. A-lehdet. Viitattu 24.3.2019.
- ↑ Pälli E: Markus Allan POMUS. Viitattu 13.7.2013.
- ↑ Rauhala, Tuomas: Liljankukka soimaan: Tango Finlandia -palkinto Markus Allanille seinajoensanomat.fi. 11.7.2013. Mediatalo Keskisuomalainen. Arkistoitu 24.3.2019. Viitattu 24.3.2019.
- ↑ Kärki 2015, s. 877,912
- ↑ Markus Allan sai Tango Finlandia -palkinnon Helsingin Sanomat. Viitattu 11.7.2013.
- ↑ Marita Taavitsaiselle ja Markus Allanille Kullervo Linnan Säätiön palkinnot teosto.fi. 24.11.2016. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 24.3.2019.
- ↑ Syyssäveliä hiljaisuuden aikaan
- ↑ Kärki 2015, s. 912