Marina Helena Charlotta Meinander (s. 4. tammikuuta 1967 Torino, Italia)[1] on suomalainen dramaturgi ja teatteriohjaaja. Hän on kirjoittanut näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja librettoja musikaaleihin. Hän toimii myös kääntäjänä.

Elämä ja ura muokkaa

Marina Meinander syntyi Torinossa, Italiassa, mutta kasvoi Suomessa ja Saksassa. Hän pääsi ylioppilaaksi Saksalaisesta koulusta Helsingissä, jonka jälkeen hän opiskeli journalismia Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanissa ja työskenteli useita vuosia Ylen toimittajana. Hän valmistui dramaturgiksi Teatterikorkeakoulussa 1997 ja suoritti työharjoittelun Berliinin Deutsches-teatterissa.[2]

Vuodesta 2000 hän toimi kiinnitettynä dramaturgina Svenska Teaternissa ja Yle Draamalla vuodesta 2013 alkaen. Vuonna 2016 Meinander valittiin Lilla Teaternin taiteelliseksi johtajaksi. Hänen edeltäjänsä tehtävässä oli Raila Leppäkoski.[3]

Hän on tehnyt merkittävän osan tuotannostaan yhteistyössä Kirsi Porkan kanssa. Kaksikko aloitti yhteistyön Teatterikorkeakoulussa, missä he tekivät kaksikielisen esityksen Jotain annat. He perustivat vuonna 1999 IRTI-ryhmän, johon kuuluvat myös näyttelijät Kirsti Kuosmanen ja Harriet Abrahamsson. Ryhmä sai alkunsa Ateneum-saliin toteutetusta Irti rakastumiskierteestä.[2]

Hänen yhdessä Carita Holmströmin kanssa kirjoittamansa musikaali Kick kantaesitettiin helmikuussa 2003 Svenska Teaternissa. Se käännettiin saksaksi ja ensiesitettiin Saksassa 5. maaliskuuta 2005 Vorpommerschen Landesbühnen ja Greifswaldin Theater Vorpommernin yhteistuotantona.

Meinander on kirjoittanut käsikirjoituksia televisiolle ja elokuviin. Vuonna 1998 hän käsikirjoitti TV-minisarjan Vägsjälar ja vuosina 2011–2012 hän tuotti TV-sarja Kotikatua.[4] Hän on toiminut käsikirjoituskonsulttina vuonna 2018 julkaistussa TV-sarjassa Karppi.[4] Hän työskentelee myös kääntäjänä, kirjoittaa ja ohjaa itsenäisille teatteriryhmille.

Marina Meinander asuu Helsingissä.

Tuotanto muokkaa

Teatteri muokkaa

  • Fyrklövern. Ensi-ilta 11.11.1991 Wasa Teater. Kirjailija/Käsikirjoittaja.[5]
  • Jelp. Ensi-ilta 14.10.1993 Svenska Teatern i Helsingfors. Kääntäjä ruotsiksi.[5]
  • Helsingfors! Ensi-ilta 31.8.2000. Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi, ohjaaja.[5]
  • Födelsedagsfesten Ensi-ilta 16.11.2000. Svenska Teatern i Helsingfors. Ohjaaja.[5]
  • Bröderna Lejonhjärta. Ensi-ilta 20.12.2002, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Kick. Ensi-ilta 28.2.2003, Svenska Teatern i Helsingfors. Libretto/Käsikirjoittaja.[5] Musiikki: Carita Holmström. Saksan ensiesitys: 5.3.2005, Greifswald.[6]
  • My Fair Lady Ensi-ilta 27.9.2003, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Grottmannen. Ensi-ilta 9.10.2003 Svenska Teatern i Helsingfors. Kääntäjä.[5]
  • Lång dags färd mot natt. Ensi-ilta 7.11.2003, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Samtalsmatiné. Ensi-ilta 25.10.2004, Svenska Teatern i Helsingfors. Kirjailija/Käsikirjoittaja.[5]
  • Mor Courage Ensi-ilta 27.10.2004, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi, kääntäjä.[5]
  • Jag gör dig frisk, sa lilla björn Ensi-ilta 8.3.2005, Svenska Teatern i Helsingfors. Käännös ruotsiksi.[5]
  • Spin. Ensi-ilta 24.9.2005, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Lejonet Boltan. Ensi-ilta 27.9.2005, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi, käännös ruotsiksi.[5]
  • Violagatan. Ensi-ilta 3.12.2005, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Fyrverkerimakarens dotter. Ensi-ilta 28.12.2005, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Cellofan. Ensi-ilta 3.2.2006, Svenska Teatern i Helsingfors. Käännös ruotsiksi.[5]
  • Idioterna. Ensi-ilta 23.3.2006, Wasa Teater. Käännös ruotsiksi.[5]
  • Jag är min egen fru. 28.11.2006, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • The Sound of Music. Ensi-ilta 26.1.2007, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Vita lögner. Ensi-ilta 9.3.2007, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Hedda Gabler. Ensi-ilta 31.10.2007, Svenska Teatern i Helsingfors. Käännös ruotsiksi ja sovitus.[5]
  • Nordost. Ensi-ilta 18.1.2008, Åbo Svenska Teater / Svenska Teatern i Helsingfors. Ohjaaja.[5]
  • Kungen i Mumindalen. Ensi-ilta 28.8.2008, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Så som i Himmelen. Ensi-ilta 14.3.2009, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Svinalängorna. Ensi-ilta 12.9.2009, Wasa Teater. Dramaturgi.[5]
  • Bunden. Ensi-ilta 14.1.2010, Svenska Teatern i Helsingfors. Dramaturgi.[5]
  • Tuppens hjärta. Ensi-ilta 18.2.2010, Svenska Teatern i Helsingfors. Ohjaaja.[5]
  • Pippi Långstrump. Ensi-ilta 20.3.2010, Svenska Teatern i Helsingfors. Sovitus.[5]
  • Peppi Pitkätossu. Ensi-ilta 4.4.2012, Vaasan Kaupunginteatteri. Sovitus.[5]
  • Pysy hengissä vielä tämä päivä. Ensi-ilta 13.9.2013, Suomen Kansallisteatteri. Kirjailija/käsikirjoittaja, ohjaaja.[5]
  • Vinterkriget - Here we go again. Ensi-ilta 19.11.2015, Viirus. Dramaturgi.[5]
  • Paha äitipuoli. Ensi-ilta 18.2.2016, Suomen Kansallisteatteri. Kirjailija/käsikirjoittaja, ohjaaja.[5]
  • RAMY – In the Frontline. Ensi-ilta 6.10.2016, Viirus. Dramaturgi.[5]
  • Mirakelmetoden. Ensi-ilta 2.11.2016, Helsingin Kaupunginteatteri. Kääntäjä, ohjaaja.[5]
  • Paha äitipuoli. Ensi-ilta 4.3.2017, Joensuun Kaupunginteatteri. Kirjailija/käsikirjoittaja.[5] Kirjoittaja: Kirsi Porkka, Marina Meinander. Ohjaaja: Kirsi Porkka, Marina Meinander[7]
  • Mieletön metodi. Ensi-ilta 9.3.2017, Helsingin Kaupunginteatteri. Kääntäjä, ohjaaja.[5]
  • Det ordnar sig, Sapiens!. Ensi-ilta 14.9.2017, Helsingin Kaupunginteatteri. Kirjailija/käsikirjoittaja, ohjaaja.[5]
  • Paha äitipuoli. Ensi-ilta 3.3.2018, Lahden Kaupunginteatteri. Kirjailija/käsikirjoittaja.[5]
  • Maria Brauns äktenskap. Ensi-ilta 31.10.2018, Helsingin Kaupunginteatteri. Dramaturgi.[5]
  • Ens lite lugn i huset. Ensi-ilta 2.2.2019, Helsingin Kaupunginteatteri. Dramaturgi.[5]
  • Sufflören. Ensi-ilta 17.10.2019, Helsingin Kaupunginteatteri. Ohjaaja.[5]
  • Tuohtumus. Kantaesitys 17.9.2020, Vallilan Kansallisteatteri. Käsikirjoitus ja ohjaus yhdessä Kirsi Porkan kanssa.[8]

Televisio muokkaa

  • 16, Finlands Svenska Television / Fiktionen / Yle TV1 (1993). TV-sarja. Käsikirjoittaja.[4]
  • Vägsjälar. TV-minisarja, Finlands Svenska Television / Yle (1998.) Käsikirjoittaja.[4]
  • Kotikatu. TV-sarja, Yle. Tuottaja 2011–2012.[4]
  • Kynsin hampain. TV-sarja, FremantleMedia Finland / Yle (2016). Käsikirjoituskonsultti.[4]
  • Karppi. TV-sarja, Dionysos Films / Yle (2018). Käsikirjoituskonsultti.[4]

Elokuva muokkaa

  • Sirpaleita-lyhytelokuvan käsikirjoitus yhdessä Hanna Raulon kanssa. Ohjaaja Aku Louhimies.

Lähteet muokkaa

  1. Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 293. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
  2. a b Rakas perheenjäsen, joka ärsyttää ja yllättää Vivicas Vänner. Viitattu 6.4.2021.
  3. Lyhyesti | Marina Meinander Lilla Teaternin taiteelliseksi johtajaksi Helsingin Sanomat. 31.3.2016. Viitattu 6.4.2021.
  4. a b c d e f g Marina Meinander IMDb. Viitattu 6.4.2021.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap Meinander Marina ilona.tinfo.fi. Teatterintiedotuskeskus. Viitattu 6.4.2021.
  6. Kick | Teatterin tiedotuskeskus TINFO www.tinfo.fi. Viitattu 6.4.2021.
  7. Paha äitipuoli | Teatterin tiedotuskeskus TINFO www.tinfo.fi. Viitattu 6.4.2021.
  8. Tuohtumus Kansallisteatteri. Arkistoitu 12.4.2021. Viitattu 6.4.2021.