Maria Chiara (s. 1939 Oderzo) on italialainen oopperalaulaja, joka on äänialaltaan sopraano. Hän esiintyi varhaisella urallaan lyyrisissä rooleissa, mutta tuli sittemmin tunnetuksi myös dramaattisena sopraanona.[1]

Chiara opiskeli Venetsian Conservatorio Benedetto Marcellossa vuosina 1960–1965 basso Antonio Cassinellin johdolla. Hän myös meni Cassinellin kanssa naimisiin. Lisäksi Chiara oli Maria Carbonen oppilaana Torinossa. Hän teki debyyttinsä vuonna 1965 Desdemonan roolissa Giuseppe Verdin Otellon esityksessä Dogen palatsissa. Tämän jälkeen hänet kutsuttiin esiintymään Amsterdamiin, Brysseliin, Pariisiin ja Napolin Teatro San Carloon. Chiara esiintyi ensimmäisen kerran Arena di Veronan festivaalilla vuonna 1969 Liùna (Turandot); hänen kanssaan esiintyi Plácido Domingo. Vuonna 1970 Chiara esiintyi Arena di Veronan festivaalilla Micaelan roolissa Carmenissa.[1]

1970-luvulla Chiara oli aktiivinen eri puolilla Eurooppaa. Hän teki esimerkiksi Münchenin- ja Wienin-debyyttinsä vuonna 1970. Berliinissä, Hampurissa ja Maggio Musicale Fiorentino -juhlilla hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1971. Chiara teki La Scalan -debyyttinsä vuonna 1972 Micaelan roolissa ja Covent Gardenin -debyyttinsä Liùna vuonna 1973. Yhdysvalloissa hän esiintyi ensimmäisen kerran Giacomo Puccinin Manon Lescautin nimiroolissa Chicagossa 1977. Vielä samana vuonna hän esiintyi Metropolitan-oopperassa Violettana (La traviata). Chiara oli ottanut varhaisen askeleen kohti aiempaa dramaattisia rooleja jo esiintymällä Toscan nimiroolissa Teatro San Carlossa 1974. 1980–1990-luvuilla hän esiintyi monesti Aidan nimiroolissa, esimerkiksi Arena di Veronan festivaalilla vuosina 1980–1986 ja Luciano Pavarottin kanssa La Scalassa vuonna 1985.[1]

Chiara jatkoi musiikin parissa toimimista aktiivisena opettajana näyttämöltä vetäytymisensä jälkeen.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Maria Chiara (1939) Naxos, viitattu 29.12.2022