Mardž Dabiqin taistelu
Mardž Dabiqin taistelu oli Egyptin burdži-mamelukkien Qansuh al-Ghaurin ja Osmanien valtakunnan Selim I:n joukkojen välillä käyty taistelu Dabiqissa nykyisessä Syyriassa 24. elokuuta 1516. Taistelu päättyi pienemmän ja vanhanaikaisemman mamelukkiarmeijan tappioon ja heidän pääarmeijansa tuhoon. Al-Ghauri sai surmansa taistelun aikana. Osmanit etenivät pian edelleen Egyptiin, jossa viimeinen mamelukkisulttaani hirtettiin huhtikuussa 1517.
| Mardž Dabiqin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Osmanien valtakunta | Burdži-mamelukit | ||||||
| Komentajat | |||||||
| Selim I | Qansuh al-Ghauri | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
| 60 000 | 20 000 | ||||||
Tausta
muokkaa
Osmanien valtakunnan ja Egyptiä hallinneiden tšerkessitaustaisten burdži-mamelukkien välit olivat alkaneet kiristyä osmanien alkaessa laajentaa omaa valtakuntaansa. Mamelukkeja heikensi osmaneihin verrattuna heidän konservatiivinen sotilaseliittinsä, joka vaikeutti armeijan uudistusten läpivientiä, ja sotalaitoksen ylläpidon hinnan jatkuva nousu johti taloudelliseen ahdinkoon. Osmaneilla vastaavaa ongelmaa ei ollut. Molemmat osapuolet olivat ensin tyytyneet tukemaan puskureina toimineita liittolaisiaan, mutta vuosina 1485–1491 valtakunnat ajautuivat jo suoraan sotien sarjaan. Mamelukkien onnistui vielä tällöin pitää puolensa määrällisesti suuremman armeijansa avulla ja osmanien ollessa sidottuna myös muille rintamille.[1]
Mamelukkien johtoon nousi 1501 useat kapinat taltuttanut sulttaani Qansuh al-Ghauri. Al-Ghauri pyrki toteuttamaan joitakin uudistuksia esimerkiksi perustamalla musketeilla vartustetun rykmentin. Osmanit olivat kuitenkin sotilaallisesti ylivoimaisia. Valtakuntien onnistui kuitenkin tehdä jopa yhteistyötä Intian valtamerellä yhteistä vihollistaan Portugalia vastaan. Osmanisulttaani Selim I voitti vihollisensa safavidien Persian Čalderanin taistelussa vuonna 1514. Hän oli turhaan odottanut apua muodollisilta liittolaisiltaan mamelukeilta, jotka olivat kuitenkin katsoneet parhaaksi seurata sivusta persialaisten ja osmanien kuluttaessa toisiaan. Osmanien voitto Čalderanissa tuli kuitenkin yllätyksenä ja mahdollisti Selim I:n kääntymisen entistä liittolaistaan vastaan.[1]
Taistelu
muokkaa
Al-Ghauri marssitti joukkonsa Egyptistä mamelukkien hallitsemaan Syyriaan ja saapui Aleppoon 11. heinäkuuta 1516. Selim I oli puolestaan lähtenyt armeijoineen kohti aluetta Konstantinopolista 5. kesäkuuta. Aleppossa al-Ghauri otti vastaan lähettilään, joka toi viestin Selimiltä. Selimin viesti oli kehotus mamelukeille kohdata osmanit Mardž Dabiqissa hieman Aleppon pohjoispuolella. Osmanien virallisen historiankirjoituksen mukaan päätös hyökätä mamelukkeja vastaan tehtiin, koska al-Ghauri oli yrittänyt liittoutua safavidien kanssa osmaneja vastaan. Todellisuudessa näyttöä tällaisesta liitosta ei ole.[2]
Mamelukkien armeijan koko oli useimpien lähteiden mukaan noin 20 000. Osmaneja oli noin kolme kertaa enemmän. Mamelukkien keskustaa johti sulttaani, oikeaa siipeä Damaskoksen kuvernööri Sibai ja vasenta siipeä Khairbei. Selim I:n puolella osmanien kahta sivustaa johtivat suurvisiiri Sinan pašša ja Yunus pašša.[2] Mamelukkien armeija oli pienempi, ja lisäksi sitä vaivasi sisäinen hajanaisuus. Osmanien oli ennen taistelua onnistunut lahjoa Khairbei, joka sittemmin taistelun sytyttyä veti johtamansa joukot pois taistelusta. Mamelukit olivat myös keskimäärin kokemattomampia, ja heidän varustuksensa oli vanhanaikaista. Muskettijoukot oli jätetty Punaisellemerelle. Osmaneilla oli tuliaseita ja tykkejä.[1]
Taistelu Mardž Dabiqissa alkoi 24. elokuuta, ja itse taistelu kesti verrattain lyhyen aikaa. Aluksi näytti siltä, että mamelukkien ratsuväki olisi onnistumassa vihollisiaan vastaan. Pian he alkoivat kuitenkin jäädä alakynteen osmanien tuliaseiden ja tykkien takia. Kesken taistelun Khairbei veti omat joukkonsa kohti Hamaa ennen taistelua tekemänsä sopimuksen mukaisesti. Taistelun kuluessa sulttaani al-Ghauri putosi hevosensa selästä ja sai surmansa. Iäkkään sulttaanin kuolinsyy on saattanut olla halvaus. Ruumista ei löydetty koskaan. Sulttaanin kuoltua osmanit löivät mamelukkien joukot hajalle ja surmasivat heistä monia.[2]
Seuraukset
muokkaaMamelukkien armeijan pääosa oli tuhoutunut.[1] Jotkut selviytyjistä pakenivat Aleppoon ja Damaskokseen.[2] Selim I vakiinnutti taistelun jälkeen asemansa Syyriassa ja eteni lopulta Egyptiin, jonka puolustusta yritti järjestää al-Ghaurin veljenpoika Tumanbei. Hätäisesti kootut mamelukkijoukot voitettiin Raidanijjassa tammikuussa 1517. Kairon omistuksesta käytiin vielä pari taistelua, mutta lopulta viimeinen mamelukkisulttaani hirtettiin Bab Zuwailan portilla huhtikuussa 1517.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Andrei Sergejeff: ”Burdži-mamelukkien aika”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3
- ↑ a b c d M. W. Daly: The Cambridge History of Egypt: Volume I Islamic Egypt, 640–1517, s. 495–499. Cambridge University Press, 1998. ISBN 0521471370 (englanniksi)