Mape Morottaja

suomalainen toimittaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja

Mape Morottaja (s. 1971 Kemi) on suomalainen toimittaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän aloitti uransa Yleisradion Lapin radiosta Kemistä 1980-luvun lopulla. Vuonna 1992 hän opiskeli Laajasalon opiston radiolinjalla Helsingissä. Hän aloitti Radiomafiassa toimittajana 1993. Television puolelle hän siirtyi 1996 ja on työskennellyt ohjaajana, käsikirjoittajana ja juontajana muun muassa dokumenttisarjoissa, ajankohtais-, keskustelu- ja lifestyle-ohjelmissa.

Morottaja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2008 pääaineenaan tiedotusoppi.

Morottaja on toiminut Karmarockin mediavastaavana vuodesta 2011.

Morottajalta ilmestyi toukokuussa 2022 Like-kustantamon julkaisema esikoisteos Vaikket suojellut minua kaikelta - kertomuksia rikotusta lapsuudesta[1].

Mape Morottaja perusti 12-vuotiaana lapsuudenystäviensä kanssa Santa Lucia -bändin Kemissä vuonna 1984 ja toimi bändin laulusolistina[2]. Bändi palasi keikoille muutaman esiintymisen verran 2010-luvun alussa aikalaistensa Stonen ja A.R.G:n kanssa. Bändin koko tuotanto uudelleenjulkaistiin[3] Svart-levy-yhtiön toimesta vuonna 2019. Yhdysvaltalainen aikakauslehti Rolling Stone kutsui levyä vuoden cooleimmaksi uudelleenjulkaisuksi[4]. Vuonna 2019 Tornion Panimo pani Santa Lucialle tribuuttina yhtyeen levyn mukaan nimetyn chilioluen Perse palaa[5][6].

Ohjelmia

muokkaa
  • Paula Koivuniemi @studio[7]
  • Jonne Aaron – lastenkodista rocktähdeksi[8]
  • Tuhkimotarinoita[9]
  • Yle Olohuone – rockimpi iltama[10]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa