Maltti ja Valtti

Liikennepuistokonstaapelit Maltti ja Valtti ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka perustuvat näyttelijä Jerry Mikkelisen alkuperäisideaan. Maltti ja Valtti ovat tulleet erityisesti tunnetuiksi Yle TV2:n lastenohjelmista.

Televisio- ja radio-ohjelmatMuokkaa

Maltti ja Valtti ovat seikkailleet säännöllisesti Pikku Kakkosessa vuodesta 2008. Vuonna 2015 he esiintyvät myös Ylen perinteisessä joulukalenterissa.[1]

Keväällä 2015 äänitettiin Yleisradiolle kymmenen jaksoa Maltin ja Valtin minikuunnelmia. Kuunnelmien käsikirjoittaja oli Jerry Mikkelinen, näyttelijöinä Jerry Mikkelinen (Maltti) ja Jussi Ollila (Valtti) ja ohjaajana Lasse Verkko.

Rooleissa
 Jerry Mikkelinen  … Maltti  
 Jussi Ollila  … Valtti  
 Elina Rintala  … Poliisipäällikkö Anjala  
 Heikki Railevirta  … Qvaara  

KirjatMuokkaa

Maltista ja Valtista on tehty myös lastenkirjoja. Syksyllä 2014 ilmestyi kuvakirja Maltti ja Valtti: Tehtävä mummolassa. Toinen kuvakirja Maltti ja Valtti: Melkein autiolla saarella julkaistiin syyskuussa 2015. Kirjat on kuvittanut Teemu Åke ja julkaissut Schildts & Söderströms.

Musiikki ja esiintymisetMuokkaa

Maltti ja Valtti ovat tehneet myös musiikkia. Kappaleiden säveltäjiä ja sanoittajia ovat Jussi Ollila ja Jerry Mikkelinen.

Maltti ja Valtti ovat esiintyneet live-tapahtumissa ja -tilaisuuksissa vuodesta 2009. Hahmot ovat esiintyneet niin pienissä kuin isoissa tapahtumissa (mm. Puistoblues, Hamina Tattoo). Tuotannosta vastaa Kulttuuriosuuskunta Kaje.[2]

TeoksetMuokkaa

  • Mikkelinen, Jerry & Ollila, Jussi: Maltti & Valtti: Tehtävä mummolassa. Kuvitus: Teemu Åke. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3421-6.
  • Mikkelinen, Jerry & Ollila, Jussi: Maltti & Valtti melkein autiolla saarella. Kuvitus: Teemu Åke. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2015. ISBN 978-951-52-3678-4.

LähteetMuokkaa

  1. Puoskari, Bikka: Joulukalenterissa uudet tähdet – Pikku Kakkosesta tuttu kaksikko seikkailee Lapin tuntureilla Yle Uutiset. 25.3.2015. Viitattu 15.9.2015.
  2. Maltti ja Valtti Kaje. Viitattu 15.9.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa