Malline:Valitut palat/2017/17

Liiviläiset (liiviksi līvlizt) ovat nykyisen Latvian alueella historiallisesti asunut itämerensuomalainen kansa. Liiviläiset muodostivat aikoinaan merkittävän osan Baltian väestöstä, mutta nykyisin he ovat enää pieni kansansirpale. Liiviläisten määrän hupenemiseen vaikuttivat muun muassa latvialaistuminen, Baltiassa riehuneet taudit ja alueella käydyt sodat. 1900-luvulle tultaessa liiviläisiä oli enää eristäytyneellä Kuurinmaan pohjoisrannikolla, jota kutsuttiin myös nimellä Liivinranta. Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan Latviassa asui yhteensä 250 liiviläistä. Liiviläisten oma kieli on latvian kielen syrjäyttämä ja äärimmäisen uhanalainen: viimeinen liiviä äidinkielenään puhunut henkilö, Grizelda Kristiņa, kuoli vuonna 2013, mutta kielen myöhemmin opetelleita on jonkin verran. Liiviläinen kulttuuri ja kieli ovat latvialaisten niitä kohtaan kokeman mielenkiinnon takia hiljattain kokeneet uuden nousukauden.

Liiviläisiä tai heidän jälkeläisiään asuu myös Latvian ulkopuolella. Joidenkin lähteiden mukaan liiviläisten perinteiset asuinalueet olisivat ulottuneet Etelä-Viroon saakka. Maailmansotien aikana monet liiviläiset muuttivat pakolaisiksi Ruotsiin, josta osa jatkoi etenkin Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.


201620172018
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49
50 · 51 · 52