Malaijan kriisi
Malaijan kriisi tai Malaijan poikkeustila, oli vuosina 1948–1960 käyty sissisota, jossa kommunistisissit taistelivat Britannian siirtomaahallintoa ja sen hallinnoimaa Malaijan federaatiota vastaan. Brittien siirtomaahallinto käytti kriisistä termiä poikkeustila (Malayan emergency).
| Malaijan kriisi | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Australialainen pommikone tekemässä ilmapommituksia kommunistisissien tukikohtaan.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
|
|||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
Harold Rawdon Briggs |
|||||||||
Kriisin taustat
muokkaaJapani oli miehittänyt Brittiläisen Malaijan toisessa maailmansodassa. Japani vetäydyttä sodan päätyttyä Kaakkois-Aasiasta, Malaija palasi briteille. Malakan niemimaa oli briteille tärkeä luonnonvarojensa takia. Sodan jälkeen Malaijan tina- ja luonnonkumiteollisuutta ryhdyttiin jälleenrakentamaan, koska niiden kysyntä nousi sodan tuhoja korjattaessa. Sodan jälkeen nationalistit ja Yhdysvallat arvostelivat voimakkaammin Britannian siirtomaavaltaa. Britit pyrkivät luomaan Malaijaan itsehallinnolisen alueen. Malaijalla ei kuitenkaan ollut nationalistista hallintoa.[1][2]
Britit perustivat 1946 Malaijan liiton, johon kuuluivat Malakan niemimaan yhdeksän sulttaanikuntaa ja Salmisiirtokunnat, johon kuuluivat Singapore, Penang ja Malakka. Liittovaltiota vastustaneet malaijinationalistit perustivat Yhtyneiden malaijien kansallisjärjestön (United Malays National Organization, UMNO), joka pyrki kumoamaan Malaijan liiton ja estämään kiinalaisenemmistöisen Singaporen kuulumisen liittovaltioon. Levottomuuksien pelossa Britannia kumosi Malaijan liiton perustamisen, ja tilalle muodostettiin Malaijan federaatio, johon Singapore ei kuulunut, vaan Singapore jäi brittien kruununsiirtomaaksi.[2][3]
Malaijiväestö oli tyytyväinen Malaijan federaation perustamiseen, mutta Malaijan kommunistiseen puolueeseen (Kommunis Parti Melayu, KPM) kuuluneet kiinalaiset eivät hyväksyneet federaation perustamista ja Singaporen jättämistä sen ulkopuolelle. KPM aloitti kapinoinnin federaatiota ja brittiläisten siirtomaahallintoa vastaan. Toisen maailmansodan aikana Britannia ja Yhdysvallat olivat vielä tehneet yhteistyötä KPM:n kanssa, sillä KPM:n hallitsema Malaijan antijapanilainen armeija (MPAJA) kapinoi japanilaisten miehitystä vastaan. KPM:n sissijohtajia pidettiin Malaijassa sotasankareina, ja kommunistit odottivat saavansa roolin Malaijan politiikassa. Britannia ei kuitenkaan halunnut tehdä yhteistyötä kommunistisen puolueen kanssa.[1][2]
KPM:n suosio oli laaja etenkin kiinalaisväestön alempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa. KPM:n politiikan kannattajat olivat japanilaismiehityksen aikana paenneet sisämaahan viidakon liepeille, ja viidakon reuna-alueilla eläneet KPM:n politiikan kannattajat huolsivat viidakossa tukikohtaansa pitäneitä sissijoukkoja.[2]
Myös Britannian toiminta kärjisti tapahtumia. Sodan jälkeen britit palasivat plantaaseilleen ja kaivoksilleen, jotka oli sodan aikana siirretty kiinalaisten haltuun. Kiinalaiset häädettiin tiluksilta toisinaan väkivaltaisesti, mikä aiheutti syrjäytettyjen kiinalaisten radikalisoitumista. Lisäksi sodan jäljiltä köyhtynyt Malaija kärsi kulutustarvikkeiden puutteista, eikä ruokaa ja vaatteita ollut saatavilla tarpeeksi. Brittihallitus ei ollut halukas avustamaan väestöä, vaikka britit olivatkin halukkaita hyödyntämään alueen luonnonvaroja. KPM katsoi että brittihallitus ja Malaijan yläluokka olivat ajamassa maata takaisin kolonialismin aikakaudelle.[2][4]
Tapahtumien kulku
muokkaaKPM ei saanut levitettyä kommunismia Malaijassa eikä Singaporessa rauhanomaisesti, joten kommunistisissit turvautuivat terrorismiin ja sissisotaan. KPM järjesti kumipuuplantaasien ja tinakaivosten intialais- ja kiinalaistaustaustaista väestöä ammattiyhdistyksiksi ja järjesti useita lakkoja. Se pyrki näin vahingoittamaan maan taloutta ajaakseen taloudellista vahinkoa kärsineet britit pois Malakan niemimaalta. Lakot kärjistyivät usein väkivaltaisiksi.[2]
Kriisi alkoi virallisesti 16. kesäkuuta 1948, kun KPM:n sissit murhasivat brittiläisellä kumiplantaasilla Perakissa kolme brittien työnjohtajaa. Tapauksen jälkeen Britannia julisti Malaijaan poikkeustilan. Sissien tavoitteena oli keskeyttää kumin ja tinan tuotanto terrorisoimalla plantaaseja ja kaivoksia. Kriisin alkuaikoina britit eivät saaneet tilannetta hallintaansa. Tuotantoalueet sijaitsivat viidakon keskellä, ja brittien oli hyvin vaikeaa suojella tiluksiaan terroristeilta, jotka tuhosivat kaivosten infrastruktuuria ja puuviljelmiä. Terroristit surmasivat kaivosten avainhenkilöinä toimineita eurooppalaisia ja paikallisväestöä. Sissejä oli hyvin vaikea tavoittaa, ja heitä oli viidakon kätköissä arviolta noin 10 000. Lisäksi sisseillä oli paikallisissa kylissä laaja vakoojaverkosto.[2][5][6]
Brittien sotatoimia johtanut luutnanttikenraali Harold Briggs halusi katkaista sissien huoltojoukkojen ja viidakossa lymyilleiden sissien huoltotien. Kommunistisissit saivat myös rekrytoitua lisäjoukkoja viidakon liepeillä sijainneista kylistä. Briggsin suunnitelma oli perustaa uusia kyliä kauemmas sissien ulottumattomiin ja siirtää niihin väestöä lähellä sissien tukikohtia olevesta kylistä. Eristämällä sissit viidakkoon Briggs yritti saada heidät tulemaan pois piiloistaan. Asutusohjelman myötä perustettiin Malaijan kiinalaisten liitto (Malayan Chinese Association MCA), joka huolehti väestön asuttamisesta uusiin kyliin.[1][6][7]
Kommunistisissit pystyivät kuitenkin vielä jatkamaan toimintaansa, ja vuonna 1950 kriisin uhrimäärä saavutti huippunsa. Kriisin kärjistyessä brittiläiset saivat sotilasapua Kansainyhteisön maista, kuten Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Lokakuussa vuonna 1951 kommunistisissit murhasivat brittihallituksen edustajan Henry Gurneyn, mikä nostatti brittijoukkojen taistelutahtoa.[1][6][4]
Helmikuussa vuonna 1952 britit nimittivät Gerald Templerin armeijan johtoon. Templer otti käyttöön hyvin kovat otteet ja hän oli armoton niitä kohtaan, jotka eivät suostuneet yhteistyöhön. Kommunistisissien murhattua ihmisiä Templer asetti ulkonaliikkumiskieltoja ja pienensi ihmisten riisiannoksia, kunnes syylliset oli ilmiannettu. Templerin sivistymättömiä menetelmiä arvosteltiin myös Britanniassa.[2] Templer kuitenkin myös palkitsi heidät, jotka suostuivat yhteistyöhön. Hänen tilannettaan paransi se, että Malaijan taloudellinen tilanne parani Korean sodan alettua, koska Malaijan tinan ja kumin kysyntä kasvoi. Saaduilla tuloilla oli mahdollista laajentaa poliisi- ja sotilasvoimia ja Briggsin aloittamaa pakkoasutusohjelmaa voitiin laajentaa. Lisäksi maan infrastruktuuria oli mahdollista parantaa, mikä osaltaan lisäsi väestön tyytyväisyyttä.[2][6]
Pakkoasutusohjelman edetessä sissit saatiin eristettyä viidakkoon muusta maailmasta ja sissijoukot vähitellen antautuivat. Vuoteen 1953 mennessä kommunistisissit olivat menettäneet etulyöntiasemansa. Myös Britannian ja Australian ilmavoimien tekemät ilmaiskut pakottivat sissejä vetäytymään yhä syvemmälle viidakkoon ja sissien olo kävi yhä vaikeammaksi. Loput sissijoukot vetäytyivät lopulta rajan yli Thaimaan puolelle.[2][6]
KPM:n tappio johtui myös sen omista heikkouksista, sillä se ei onnistunut saamaan Malaijan malaijiväestön keskuudessa suosiota. Myöskään KPM ei saanut Kiinan tai Neuvostoliiton suunnalta tukea, kuten Vietnamin sodan sissijoukot. Lisäksi kansan elinoloja parantanut vastavallankumouksellinen politiikka nostatti kansan tyytyväisyyttä, mikä kääntyi kommunistisissejä vastaan.[2]
Vuoden 1954 jälkeen yksittäiset sissijoukot piileskelivät vielä sisämaassa ja Thaimaan puolella, mutta kriisi oli jo kääntynyt brittien ja UMNO:n voitoksi. Brittiläisille ja UMNO:lle KPM:n kukistuminen oli suuri voitto kommunismin vastaisessa taistelussa. Malaijan federaatio itsenäistyi vuonna 1957, mutta poikkeustilamääräykset olivat voimassa vuoteen 1960 asti. Viimeisten Thaimaahan paenneiden sissijoukkojen kanssa saatiin aselepo vasta 1989.[2][3]
Lähteet
muokkaa- Barwise, J.M; White, N.J.: Matkaopas historiaan, Kaakkois-Aasia. Suomentanut Toppi, Anne. Suomi: Oy UNIpress Ab, 2002. ISBN 951-579-212-6
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d The Malayan Emergency somerset.gov.uk. Arkistoitu 31.8.2010. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Barwise & White
- ↑ a b Lehtipuu, Markus: Malesia, Singapore, Bali, s. 18-24. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 952-9715-16-1
- ↑ a b Malayan Emergency, 1950–60 awm.gov.au. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Malayan Emergency (1948-60) essortment.com. Arkistoitu 13.9.2014. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e The Malayan Emergency (1947-1960) historyofwar.org. Viitattu 13.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Nyce, Ray: Chinese New Villages in Malaysia. Singapore: Malaysian Sociological Research Institute, 1973.
Aiheesta muualla
muokkaa