Maimuna bint al-Harith

Maimuna bint al Harith (arab. مَيْمُونَة بِنْت ٱلَحَارِث ٱلْهِلَالِيَّة‎ ) (599 tai 600 – 680 tai 681)[1], oli yksi profeetta Muhammedin kolmestatoista vaimosta, joiden joukossa hän kuului Uskovaisten äideiksi kutsuttuun yhdeksän vaimon joukkoon.[2] Nämä yhdeksän erosivat muista siten, että nimensä esiintyvät ainakin joissakin hadith -perinteen kertojaketjuissa. Maimuna esiintyy kertojana tai välittäjänä 37 hadithissa, mikä merkitsee kolmatta sijaa Aišan ja Umm Salaman jälkeen.[3]

Maimunan koko nimi arabialaisin merkein

Esi-islamilaisena aikana Maimuna oli naimisissa Masud ibn Armin kanssa, sitten Abu Ruhmin kanssa, joka kuoli, minkä jälkeen profeetta nai hänet. Avioliitto solmittiinSarifissa kymmenen mailia Mekasta vuonna 628, jolloin Maimuna oli 28-vuotias ja profeetta 58-vuotias. Maimuna oli profeetan vaimoista viimeinen ja hän myös eli heistä pisimpään. Profeetta maksoi hänelle 500 dirhamia myötäjäisinä. [1]

Maimunan historiallisuutta ei ole varmistettu, sillä häntä koskevat tiedot ilmestyvät kirjallisuuteen vasta 700-luvun lopulla Ibn Ishaqin teoksessa eli noin sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen.[4][5]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXXIX. Biographies of the Prophet's Companions and Their Successors. Translated and annotated by Ella Landau-Tasseron. State University of New York Press, 1998. Teoksen verkkoversio.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta (suom, Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Sayeed, Asma: Women and the Transmission of Religious Knowledge in Islam. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-03158-6. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. a b al-Tabari, 1998, s. 187–186
  2. Ibn Hisham, 1999, s. 454; Ibn Ishaq, 1955, s. 792
  3. Sayeed, 2013, s. 39
  4. Ibn Hisham, 1999, s. 454
  5. Ibn Ishaq, 1955, 792