Magdeburgin tunnustus

Magdeburgin tunnustus (das Magdeburger Bekenntnis von 1550, Confessio Magdeburgensison) on luterilainen tunnustuskirja, joka laadittiin 13. huhtikuuta 1550 Magdeburgin kaupungissa Saksin vaaliruhtinaskunnassa. Tunnustus muotoiltiin kroatialaissyntyisen luterilaisen teologin ja professorin Matthias Flacius Illyricuksen (1520–1575) sekä usean muun magdeburgilaisen uskonoppineen johdolla. Tunnustus nojaa luterilaisessa päätunnustuksessa Augsburgin tunnustuksessa ilmaistuihin uskonopillisiin lähtökohtiin ja Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa perusteltuihin näkökulmiin. Magdeburgin tunnustuksessa esitetään luterilainen oikeutus tyrannimaisen ylemmän hallintovallan vastustamiseksi.

Magdeburg vuonna 1551

Magdeburgin tunnustus käännettiin latinasta englanniksi ensimmäisen kerran vuonna 2012.

Taustaa

Martti Lutherin kuoleman jälkeen vuonna 1546 uskonpuhdistus ajautui vakavaan kriisin. Trenton kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 1545 uskonnollisen asenneilmapiirin kiristyminen johti aseelliseen konfliktiin katolisen ja protestanttisen maailman välillä. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Kaarle V:n (1500–1558) kuin myös roomalaiskatolisen paavin Paavali III:n (1468–1549) yhteisenä tavoitteena oli uskonpuhdistuksen vaikutusten pysäyttäminen ja mitätöiminen, tarvittaessa jopa voimakeinoin.

Vastauskonpuhdistukselliset pyrkimykset huipentuivat vuonna 1548 laadittuun Augsburgin interimiin, joka mitätöi käytännössä kaikki uskonpuhdistuksessa toteutuneet uudistukset. Ainoat myönnytykset protestanteille olivat pappien oikeus avioliittoon sekä molempien ehtoollisaineiden jakaminen. Augsburgin interim nostatti luterilaisten teologien keskuudessa kovaa vastustusta. Lukuisat protestantit kuitenkin myöntyivät vallitsevaan tilanteeseen ja tyytyivät kompromissiratkaisuun vuoteen 1550 mennessä.

Augsburgin interim johti katolisten käytäntöjen palauttamiseen. Pieni Magdeburgin kaupunki asettui kuitenkin tätä kehityssuuntaa vastaan. Kaupungin papisto ja esivalta kieltäytyivät hyväksymästä radikaaleja uskonpuhdistuksen vastaisia pakkotoimia. Toimintansa oikeuttamiseksi he laativat uskontunnustuksen, missä ensinnäkin puolustettiin luterilaisuutta sekä toisekseen esitettiin oikeutus aktiiviselle vastarinnalle tyrannimaista hallitsijaa vastaan.

Magdeburgilaisten kapinan vuoksi Kaarle V aloitti kaupungin piirityksen lokakuussa 1551. Konfliktissa kuoli 468 magdeburgilaista ja arviolta noin 4 000 Kaarlen sotilasta. Magdeburgin piiritys päättyi virallisesti 4. marraskuuta 1551 keisarin joukkojen aloitettua vetäytymisen. Augsburgin interim ei kaikkine vastauskonpuhdistuksellisine tavoitteineen tullut Magdeburgin kaupungissa koskaan voimaan vaan kaupunki pysyi luterilaisena piirityksestä huolimatta.

Tunnustuksen merkitys

Magdeburgin tunnustuksen taustalla vaikuttaa näkemys Jumalan korkeimmasta hallintavallasta, joka toimii maallisen esivallan oikeutuksen perusteena. Hallitsijan vallan oikeutus tulee Jumalalta, ja rikkoessaan tätä järjestystä vastaan sekä pakottaessaan alamaisensa laittomuuden ja synnin tilaan kristitty on oikeutettu ja jopa velvollinen nousemaan vastarintaan. Magdeburgin tunnustuksessa esitetyn mukaan konfliktitilanteessa kristityn uskollisuus kuuluu ensisijaisesti maallisen hallitsijan sijasta Jumalalle.

Tunnustus on ensimmäinen tunnettu historiallinen dokumentti eräänlaisesta vastarinnan oikeutuksesta, laillisuutensa ja oikeutuksensa menettänyttä hallintovaltaa vastaan.

Kirjallisuus

• G. Gassman & Scott Hendrix: Johdatus luterilaiseen tunnustukseen, s. 39–40. Kirjapaja, 2005.