Trenton kirkolliskokous

Trenton kirkolliskokous (latinaksi Concilium Tridentinum) oli katolisen kirkon yhdeksästoista ekumeeninen kirkolliskokous, joka pidettiin vuosina 1545–1563 Trentossa Pohjois-Italiassa. Sitä kutsutaan myös nimellä Tridentin kirkolliskokous.[1]

Keisari Kaarle V:n useista vaatimuksista paaavi Paavali III:n kutsuma kokous kesti kolmessa jaksossa 1545–1547. 1551–1552 ja 1562–1563[1] paavien Julius III, Marcellus II ja Paavali IV hallintojen ajan ja päättyi Pius IV:n kaudella. Kokouksen alkaessa keisarina oli Kaarle V ja sen päättyessä Ferdinand I. Läsnä oli viisi paavin kardinaalilegaattia, kolme patriarkkaa, 33 arkkipiispaa, 235 piispaa, seitsemän apottia, seitsemän luostarijärjestön johtajaa ja 160 muuta teologia.

Trenton kirkolliskokous

Kirkolliskokous kutsuttiin koolle reaktiona protestanttisen uskonpuhdistukselle, ja tarkoitus oli vahvistaa katolisen kirkon oppia ja rakenteita. Protestanteille myönnettiin läsnäolo-oikeus, mutta heitä ei osallistunut kirkolliskokoukseen.

Kokous kokosi yhteen ja järjesti katolisen kirkon keskiaikaisen opinkehityksen tulokset ja julisti ne osaksi ilmoitettua, muuttumatonta totuutta ja katolilaisille pakollisiksi uskonkappaleiksi. Siten muotoiltiin katolisen kirkon virallinen oppin asioista, joissa protestantit olivat eri mieltä, muun muassa sakramenteista, vanhurskauttamisesta, Raamatun kaanonista ja kiirastulesta. Kokouksessa myös kanonisoitiin latinankielisen messun virallinen muoto ja määrättiin sillä korvattavaksi paikalliset muunnelmat. Kirkon oppia ei ollut aiemmin muotoiltu näin tarkasti.

Lisäksi kokous uudisti kirkon rakenteita ja kirkkojärjestystä sekä määräsi useita uusia käytäntöjä, jotta monien mielestä byrokratisoitunutta kirkkoa voitaisiin hallita paremmin. Nyt lakkautettiin lopullisesti muun muassa anekauppa, joka oli muuttunut pelkäksi harmin aiheeksi; sen tuotto hupeni liian moniin ahnaisiin välikäsiin: oli itse asiassa varsin tavallista, että rosvot tai jopa anekauppiaan itsensä palkkaamat vartijat ryöstivät hyvin menestyneen kauppiaan ja ohittivat moisen rikoksen varastamalla tämän aneet – jotka teoriassa antoivat kaikki pahimmatkin rikokset anteeksi. Tämän vuoksi koko anekäytäntö todettiin toivottomaksi jatkaa ja lakkautettiin. Pietarinkirkkoa rahoitettiin nyt suorilla lahjoituksilla ja vain lähialueilla – tosin tällaisia lahjoituksia vastaan sai myös synninpäästön, mutta tämä jäänne aneista hiipui nopeasti.

Myös kirkkokuria tiukennettiin, ja jesuiitat saivat tehtäväkseen laatia kysymyksiin ja vastauksiin perustuvan katekismuksen kansaa varten.

Sen sijaan Lutherin ja eräiden muiden protestanttien vaatimaa kansankielistä Raamattua ei haluttu levittää.

Ortodoksinen kirkko ei tunnusta tätä kirkolliskokousta todelliseksi ekumeeniseksi kirkolliskokoukseksi.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Tridentin kirkolliskokous, Tietosanakirja. Osa 9, palsta 1792–1793. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917